Supercrossin SM-sarjaa johtava Harri Kullas haastajana Lahden hallikisassa

03.11.2010
Harri Kullas.
Kuva:Xracing
Lahden supercross kerää lajin paikalle lajin Suomen huiput, joille kovan haasteen antavat ulkomaalaiset kuljettajat,
Ensi viikonloppuna ajettava Lahden Supercrosskilpailu kerää paikalle
huippukuskeja ympäri maailmaa, ja suomalaisodotukset kohdistuvat
supercrossin SM-sarjaa johtavan Harri Kullaksen harteille.

– Hienoa, että Suomessakin järjestetään hallikisoja. SM-kisan ajoitus on
kuitenkin haastava, sillä sarjan aiemmat kilpailut ajettiin jo kesällä,

Kullas toteaa.

Kilpailuun osallistuu 15 ulkomaalaista kuljettajaa, joista kaukaisimmat
matkustavat kisapaikalle lajin ”emämaasta” Yhdysvalloista. Suomalaiskuskit
pääsevätkin testaamaan omaa vauhtiaan erityisesti supercrossin kovinta
sarjaa, AMA Supercrossia, ajaviin jenkkeihin nähden.

– Mahtavaa saada jenkit ja muut ulkomaalaiset kuskit Suomeen. Kisassa voi
kuitenkin käydä niin, että finaalissa on 14 ulkomaalaista ja yksi
suomalainen,
Kullas tuumii.

Myös amerikkalaiset supercross-ammattilaiset Matt Boni ja Joey Rossi ovat
fiiliksissä Lahden kisoista.

– Vastus on varmasti kova, mutta haemme kumpikin voittoa, miehet toteavat.

Lahden Supercrosskilpailu ajetaan 6.-7.11. Lahden Suurhallissa.

Lisätiedot: https://moottoriliitto-fi.directo.fi/sml-ja-supercross-2010/

Heidi Niskanen / SML

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01