Supercrossia Turkuhallin edustalla

26.01.2011
SML:n motocrossin lajiryhmä tiedotti Supercross sarjan mielenkiintoisesta muutoksesta ja lisäksi henkilövaihdoksista lajiryhmässä.
Suomen Moottoriliiton alainen motocrossin lajiryhmä piti vuoden 2011
ensimmäisen kokouksensa tiistaina 25. tammikuuta. Lajiryhmässä uutena
jäsenenä aloitti Jukka Pirinen, joka liittyi mukaan Kusti Mannisen jäätyä
pois ryhmästä. Käsittelyssä oli muun muassa supercrossin SM-sarja sekä
kilpailunjärjestäjien infotilaisuus.


Uusi jäsen lajiryhmään

Kusti Manninen ei jatka motocrossin lajiryhmässä, ja uutena jäsenenä on
aloittanut Jukka Pirinen. Samalla lajiryhmän tehtävien päävastuualueiden
vastuunjakoon tuli muutoksia. Lajipäällikkö Arto Jokinen vastaa
kilpailutoiminnasta sekä yhdessä Marko Vihriän kanssa supercrossista.
Vihriän vastuulla on myös tiedotus. Simo Merilä vastaa sääntötyöstä sekä
juniorityöstä, Markku Nissinen lajin kehittämisestä, ja Pirinen
valmennuksesta. Marko Dammertin vastuualueet ovat koulutus sekä sivuvaunut.
ATV-asioista vastaa Jani Saarinen. Lajiryhmän ulkopuolelta Veijo Paappanen
on classic motocrossin vastuuhenkilö.


Kilpailunjärjestäjien kokous Lahdessa

Aiemmin ilmoitetun mukaisesti kilpailunjärjestäjien infotilaisuus pidetään
lauantaina 26.3. Lahdessa. Paikkana toimii Lahden urheilukeskuksen auditorio
(hiihtomuseo, Salpausselänkatu 8, Lahti). Kello 11-15. Tilaisuudessa käydään
läpi sääntömuutokset kaudelle 2011 sekä yleisesti kilpailun järjestämiseen
liittyviä asioita. Mukaan toivotaan myös kauden 2011 kilpailujen valvojat.
Aika ja paikka tarkennetaan myöhemmin.


Supercrosskausi 2011

Kusti Manninen on aiemmin toiminut päävastuuhenkilönä supercrossin
SM-sarjassa, mutta koska hän ei enää jatka lajiryhmässä, on hänen tilalleen
nimetty Marko Vihriä. Arto Jokinen jakaa vastuun.

Kaudella 2011 supercrossin SM-sarjassa ajetaan viisi osakilpailua, joista
Hyvinkää, Turku sekä Siilinjärvi ulkoradoilla ja Lahden kaksi osakilpailua
viime kauden tapaan sisähallissa.

Kuten edellä jo todettu Mikkelin Moottorikerho ei aiemmista tiedoista
poiketen ole yksi SM-osakilpailujärjestäjä. Mikkelin radalla ei saa ajaa
tänä vuonna, joten kerho ei voi järjestää SM-osakilpailua. Tilalle on
nimetty Turun Moottorikerho, jonka osakilpailu ajetaan Turkuhallin (HK
Areena) edustalle kilpailua varten rakennettavalla radalla. Turun kaupunki
on mukana järjestelyissä, kilpailu sopii tämän vuoden Euroopan
kulttuuripääkaupungin ohjelmistoon.

MX-lajiryhmän tiedotus

Kommentit

Kirjoittanut Tsemppiä, 26.01.2011, 15:59
Melkoinen menetys tuo hienoa työtä tehneen Mannisen lähtö. Miksiköhän niin moni osaava henkilö kaikkoaa liiton toiminnasta? Menestystä kuitenkin uudistuneelle lajiryhmälle. Crossilla kulkee kiitettävän lujaa.
Kirjoittanut peku partiolainen, 26.01.2011, 16:16
No pääasia, ettei kaiken tietävä ja tunteva Jari Kakko pyyhältäny Mannisen paikalle -varmaan ajettaisi suocrossia siitä lähtien!
Kirjoittanut no worries, 26.01.2011, 18:51
Eikös tässä vaihdoksella tullut nyt oikea win-win tilanne.
Kusti tekee suunnilleen samat hommat supercrossin parissa, nyt vaan korvausta vastaan niinkuin kuuluukin. Samalla lajiryhmään tuli lajia sieltä kärkipäästäkin tunteva crossari. Kaikki voittavat ;)
Kirjoittanut Liittoon ei kaikki mahdu, 27.01.2011, 11:02
Harmi Kustin pois jäänti.. :( Kusti teki hyvää jälkeä kaikin puolin näin sivusta katsojana!! Kiitos Kusti! Liitossa on normaalisti erikoiset ihmiset ketkä koittaa ajaa aivan jotain muuta asiaa kuin kuljettajien kehittymistä ja kuskien asiaa, mutta Kusti teki kaiken kuskien ehdoilla ja iso kunnioitus tästä! Toivottavasti uudet miehet ei lähde vanhaan liiton meininkiin mukaan!
Kirjoittanut Vetsku, 27.01.2011, 17:27
Vaikea uskoa että on win-win tilanne, tuskin rahaa Supercrossissa on Manniselle tai kenellekkään muullekaan noista talkoohommista maksaa. Mielipiteitä on tässä lajissa ollut aina enemmän kuin tarpeeksi, tekijäpuolelle niitä tyyppejä tarvitaan. Toivottavasti Pirinen nähdään myös oikeasti kentällä tekemässä talkoohommia, niin kuin Manninen nähtiin.
Kirjoittanut Hmmmm...., 27.01.2011, 18:04
Lajiryhmässähän on viisi jäsentä. Jotenkin on vaikea kuvitella, että siellä olisi ollut vain yksi joka tekee jotakin.
Kirjoittanut Savuselkä, 28.01.2011, 23:21
Kuulostaa juuri perinteiseltä liiton toiminnalta toi Kustin poisjäänti. ÄLÄ ESITÄ OMIA NÄKEMYKSIÄ ja ÄLÄ IKINÄ ARVOSTELE Suomen moottoriliitolle annettua yksinvaltiaan asemaa??
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01