SM-supercrossille kuusi yhteistyökumppania

28.04.2011
One Industries sekä Monster Energy ovat kaudella 2011 supercrossin Suomen mestaruussarjan pääyhteistyökumppanit
Niiden lisäksi Biltema, KTM, OFFROADPro ja Yamaha ovat sarjan nimikkoyhteistyökumppaneita.

One Industries, Monster Energy, Biltema, KTM, OFFROADPro sekä Yamaha tulevat olemaan näkyvästi esillä jokaisessa SM-supercrossin kolmessa kesäosakilpailussa. Yhteistyökumppanit huomioidaan niin sarjan mainostuksessa kuin itse kilpailutapahtumissa.

SM-sarja käynnistyy lauantaina seitsemäs toukokuuta Hyvinkään Vauhtipuiston radalla. Sarjan toinen osakilpailu on vuorossa 23. heinäkuuta Turun Artukaisissa, missä ajetaan Turkuhallin ja Messukeskuksen piha-alueelle rakennettavalla radalla. Kolmas ulkorataosakilpailu käydään Siilinjärvellä Hamulan radalla 27. elokuuta. SM-sarja ajetaan viime vuoden tapaan päätökseen kahden osakilpailun voimin Lahden Suurhallissa. Tällä kertaa ajankohta on 21.-22. lokakuuta.

SM-supercrossissa ovat mukana Suomen parhaat kuljettajat, aina MM-sarjaa kiertävistä ajajista lähtien. Kirkkaimpina tähtinä MM-sarjan MX2-luokassa tulokaskaudellaan viime vuonna 11:ksi sijoittunut Harri Kullas, MX3-luokan maailmanmestaruutta tavoitteleva Antti Pyrhönen sekä Kimi Räikkösen Ice1Racing-tiimissä MM-sarjoja ajavat Ludde Söderberg ja Toni Eriksson.

SM-luokan rinnalla kesäosakilpailuissa ajetaan MXJ-luokan eli junioreiden Suomen Cupia. Sunnuntaipäivinä on vuorossa MXC/A-luokan Suomen Cup sekä kansalliset MX125- ja MXB-luokan kilpailut.

SM-supercross kilpailukalenteri 2011:

7.5. Hyvinkää (Hyvinkään Moottorikerho)
23.7. Turku (Turun Moottorikerho)
27.8. Siilinjärvi (Siilinjärven Vesa)
21.-22.10. Lahti

Lisätiedot:
www.moottoriliitto.fi

MX-lajiryhmä

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01