Sulje mainos tästä

Sairastuvan tilanne

12.01.2018 - Motocross
Alex Martin joutuu jättämään Houstonin kilpailun väliin.
Kuva: James Lissimore
Monster Energy Supercross-sarjaa on takana yksi kilpailu, mutta silti sairastuvalla on jo tungosta.
Tässä loukkaantumistilannetta ennen Houstonissa ajettavaa kauden toista osakilpailua.

450 SX

Eli Tomac
Tomac loukkasi olkapäänsä Anaheimissa, eikä hänen tilanteestaan ole mitään virallista tietoa. PulpMX:n Steve Matthesin mukaan Tomac on Kawasakin sisäpiirin tietojen pohjalta noin 80% kunnossa ja hän ajanee Houstonissa.

Dean Wilson
Wilson loukkasi myös olkapäänsä Anaheimissa. Wilsonin olkapäästä ei löytynyt onneksi mitään repeämiä tai murtumia, hänen käytyään lääkärissä maanantaina. Wilson sanoi itse tiistaina, ettei pysty nostamaan kättään vielä ylös ja ettei luultavasti aja Houstonissa.

Benny Bloss
Bloss kaatui rajusti Anaheimissa. Hänen rintalastastaan löytyi hiusmurtuma ja myös keuhkoista ruhjeita. Blossin tiimin tiedotteen mukaan hänen pitäisi parantua nopeasti ja asiasta tiedotetaan lisää perjantaina.

Justin Bogle
Bogle kaatui testeissä ja oli sivussa Anaheimin kilpailusta. Tiimi tiedotti ennen Anaheimin kilpailua Boglen palaavan radoille pikaisesti, mutta vahvistivat keskiviikkona Malcolm Stewartin ajavan Boglen tilalla toistaiseksi. Koska tuuraavaa kuljettajaa ei luultavimmin oteta tiimiin yhden tai kahden kilpailun ajaksi, saattaa Boglen sairasloma olla kuitenkin pidempi. Huhujen mukaan Bogle kärsii aivotärähdyksen oireista yhä.

Davi Millsaps
Millsaps loukkaantui ennen kautta ja hänen olkapäänsä leikattiin lokakuussa. Millsaps sivussa ainakin kuusi ensimmäistä kilpailua.

Jake Weimer
Weimer loukkaantui lokakuussa ja palasi pyörän päälle pari viikkoa sitten. Hänen odotetaan palaavan radoille lähiviikkoina, mutta ei aja luultavasti vielä Houstonissa.

250SX

Alex Martin
Martin kaatui Anaheimissa ja hänen olkapäästään löytyi viikolla pieni murtuma. Martin kertoi sosiaalisessa mediassa, ettei aja Houstonissa ja toivoo pystyvänsä palaamaan radoille reilun viikon kuluttua Anaheimin toisessa kilpailussa.

Christian Craig
Craig venäytti nilkkansa keskiviikkona harjoituksissa. Hän kertoi sosiaalisessa mediassa, että aikoo kuitenkin ajaa viikonloppuna.

Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01