Rintamäen viikonloppu loppui lyhyeen
02.07.2011
Kalle Rintamäki vauhdissa hetki ennen kaatumistaan.
Kuva: Xracing
Kuva: Xracing
EMX125-luokan ainoan suomalaisen Kalle Rintamäen viikonloppu Uddevallassa loppui jo lauantai aamuna.
Rintamäki kaatui rajusti oman ryhmänsä karsintaerässä ja mursi olkapäänsä. - Tulin radalla olevaa hyppysuoraa alaspäin, kunnes viimeisestä patista lähti niin sanotusti takakorkea. Menin hetken etupyörän varassa, kunnes osuin rata-aitaa ja kaaduin olkapää edellä maahan, Rintamäki kertasi tapahtunutta.
Kaatumisen seuraukset olivat varsin tuhoisat. - Olkapäässä on kolme murtumaa yhteensä. Lisäksi se lähti pois paikaltaan, mutta radan lääkintämiehet laittoivat sen takaisin paikalleen. Kunhan pääsemme kotiin, menen lääkärille ja katsotaan sitten jatkotoimenpiteet.
Jani Hovi / Xracing

Kommentit