Reed voittoon, Canardin selkä murtui

22.01.2012
Chad Reedin juhlaa.
Kuva: Hoppenworld.com
Kauden kolmannessa Amerikan supercrossin osakilpailussa nähtiin kauden kolmas voittaja, kun Chad Reed ajoi voittoon. Trey Canard puolestaan kaatui pahasti ja häneltä murtui kolme selkänikamaa.
Kauden kolmas kilpailu ajettiin Los Angelesissa, Dodgers stadionilla. Hieman yli 35 000 fania näki, kun Kawasakin Jake Weimer otti lähdön nimiinsä ja johtikin kilpailua viisi ensimmäistä kierrosta. Kuudennella kierroksella Weimer joutuu antamaan periksi, kun kaksi kierrosta aiemmin James Stewartin ohi toiseksi noussut Hondan Chad Reed painui kärkeen. Reed ei tämän jälkeen taakseen katsonut, vaan ajoi kauden ensimmäiseen voittoonsa. - Olen yrittänyt etsiä syytä, miksi tänä vuonna ajoni ei ole sujunut kunnolla. Vaihdoin tähän kilpailuun saman eturenkaan, mitä käytin viime kaudellakin ja se toimikin hyvin. Yritän jatkaa samaa tahtia jatkossakin, Reed kertoi kilpailun jälkeen.

Stewart painosti toisena ajanutta Weimeria ja ohittikin tämän seitsemännellä kierroksella. Ohituksen yhteydessä Weimer kaatui ja putosi neljänneksitoista. Kolmanneksi nousi edellisen kilpailun voittanut KTM:n Ryan Dungey. Kierroksella 12 Dungey käytti tilaisuutensa hyväkseen, Stewartin kaaduttua. Näin Dungey nousi toiseksi ja ajoi tuolla sijalla myös maaliin. Stewart säilytti myös kolmannen sijansa, vaikka Kawasakin Ryan Villopoto nousikin lopussa aivan Yamaha kuljettajan kantaan.

Canard ja Morais kokivat kovia

Kilpailun ikävin tapahtuma nähtiin ensimmäisellä kierroksella, kun Hondan Trey Canard ei pystynyt hyppäämään triplahyppyriä yli ja perässä tullut Ryan Morais hyppäsi hänen päällensä. Viimeisimpien tietojen mukaan Canardilta murtui selkänikamat T10 – 12 ja hänet leikattiin kilpailun jälkeisenä yönä. Canardin kaikki raajat liikkuivat sairaalassa ennen leikkausta, mutta magneettikuva paljasti vammat.

edit 22.1. klo. 23:05
Canardia ei ole vielä tiedoista huolimatta leikattu, vaan lääkärit miettivät parhaillaan, onko leikkaus tarpeellinen.


Myös Morais loukkaantui tapahtumassa. Hänen leukansa murtui ja lisäksi magneettikuvauksessa paljastui murtuma hänen niskassaan. Moraisin vamma ei vaadi leikkausta.

Jani Hovi / Xracing
Lähteet: supercrossonline.com, vitalmx.com


Tulokset

Supercross luokka

1. C. Reed
2. R. Dungey
3. J. Stewart
4. R. Villopoto
5. B. Metcalfe
6. D. Millsaps
7. J. Hansen
8. B. Tickle
9. K. Windham
10. M. Alessi
11. J. Weimer
12. K. Chisholm
13. N. Wey
14. A. Short
15. W. Peick
16. K. Partridge
17. J. Grant
18. I. Tedesco
19. T. Canard
20. R. Morais

Lites tulokset

1. E. Tomac
2. D. Wilson
3. Z. Osborne
4. T. Rattray
5. J. Anderson
6. M. Anstie
7. M. Leib
8. M. Moss
9. M. Davalos
10. B. Laninovich
11. N. Izzi
12. R. Sipes
13. V. Friese
14. T. Maier
15. C. Seely
16. S. Champion
17. N. Paluzzi
18. G. Faith
19. M. Musquin
20. T. Baker

Kommentit

Kirjoittanut FactoryMessageboarder, 23.01.2012, 13:15
Mielestäni on surullista, että joka paikassa puhutaan "Canardin vakavahkosta loukkaantumisesta" jättäen Ryan Moraissin lähes kokonaan pimentoon. Fakta on kuitenkin se, että Moraissia sattui rytäkässä jonkin verran pahemmin. 3 murtumaa niskassa, murtunut leuka, murtuneita kylkiluita, puhjennut keuhko... Eli nyt sitä tsemiä Moraissin perheen suuntaan! Sääli, että molemmat jätkät ovat niin usein rikki. Toivottavasti molemmat heistä nähdään tulevaisuudessa vielä 100% kunnossa kilparadoilla!
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01