Sulje mainos tästä

Ray haastaa eurooppalaiset

12.10.2017 - Motocross
Alex Ray saapuu jälleen Tampereen supercrossiin.
Kuva: Jani Hovi / Xracing
Tampereen supercrossissa nähdään tänäkin vuonna vauhtia Amerikasta, kun viime vuonna kisan lauantaina voittanut Alex Ray saapuu metsästämään voittoa.
Alex Ray voitti viime vuonna Tampereella perjantai-iltana ensimmäisen finaalin, mutta kaatuili illan toisessa finaalissa ja sijoittui illan yhteispisteissä vasta neljänneksi. Lauantaina amerikkalainen ajoi puolestaan tasaisesti ja nousi illan päätteeksi korkeimmalle korokkeelle.

- Oli hieno kokemus päästä viime vuonna Suomeen ajamaan. Rata oli hyvä ja nautin muutenkin koko tapahtumasta, kun myös koko matkastani sinne, Ray kertoi.

Tämän vuoden Monster Energy Supercross-sarjan kivikovassa 450-kuutioisten luokassa hän oli loppupisteissä 26. Ray nähtiin yhteensä yhdeksän kertaa luokan finaaleissa kauden aikana. SX-kauden jälkeen Ray aloitti vähitellen valmistautumisen jo uuteen kauteen. Harjoitukset pyörähtivät täydellä teholla käyntiin kesällä, kun hän pääsi Davi Millsapsin harjoituskaveriksi. Kokenut Millsaps onkin piiskannut Rayta koko kesän ja syksyn ajan, ja tulokset ovat näkyviä. Ray on pudottanut painoaan merkittävästi ja kertookin olevansa monta kertaa paremmassa kunnossa kuin aiemmin.

Tammikuun alussa alkavalla kaudella Ray tulee ajamaan luultavasti Cycle Trader / Rock River / Yamaha -tiimissä. Tampeella Ray ajaa Yamaha Suomen tuella uudella YZ450F-pyörällä. Suomen mies tulee vain voitto mielessään.

- Ensinnäkin olen todella tyytyväinen siihen, että pääsen tänne jälleen ajamaan. On hienoa päästä jälleen Suomeen. Ei minulla ole oikeastaan mitään muuta tavoitetta, kuin voittaa, Ray päättää.

Ennen Tampereen kilpailua Ray ajaa tänä viikonloppuna Las Vegasin Monster Cupissa.

Alla Tampereen Supercrossin tämän hetken osallistujalista. Ulkomaalaisia kuljettajia on tulossa vielä lisää, mutta muista suomalaisista kuljettajista ei ole tällä hetkellä tietoa.

4 Matt Baylish, GBR
13 Adam Fridlund, SWE
21 Emil Silander, EMK
23 Simon Wulff, DEN
28 Jasper Höglund, SWE
47 Niclas Hallafors, SWE
48 Joan Cros, ESP
62 Andero Lusbo, EST
87 Kim Sorensen, DEN
123 Roni Salin, EMK
142 Jere Haavisto, TamMC
151 Harri Kullas, TSMU
173 Jakob Kjer Nielsen, DEN
314 Alex Ray, USA
472 Albin Larsen, SWE
677 Aleksi Kallas, TamMC
747 Hugo Basaula, POR

Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01