Pirinen ja Gustafsson MX125-luokan avauksessa Hyvinkäällä

08.05.2011
Jukka Pirinen näytti vauhtinsa Hyvinkäällä.
Edellisen kerran MX125-luokan kilpailuja ajettiin suomessa vuonna 2005. Ajatus halvasta harrasteluokasta kehittyi viime vuoden kesällä, kun motocrossin lajiryhmälle tuli useita pyyntöjä luokan perustamisesta.
Motocrossin lajiryhmä esittikin syksyllä 2010 moottoriliiton hallitukselle MX125-luokan perustamista ja liitto näytti ajatukselle vihreää valoa. Euroopassa on jo ajettu MX125-luokan
EM-kilpailuja ja motocross Suomessa haluaa olla kehityksessä mukana. Jollakin tavalla kaksitahtiset ovatkin siis tulleet takaisin motocross-maailmaan.

Mukana päivän MX125-luokan koitoksissa oli 45 kuljettajaa, joten tapahtumia tässäkin luokassa riitti. Mukana pitämässä hauskaa päivää MX125-luokassa ovat mm. ex-huippukuljettajamme:

Petteri Gustafsson, 125-luokan suomen mestari 1998 ja 2001 ja
Jukka Pirinen, 125-luokan suomen mestari 2004

Molemmat kuljettajat nauttivat silminähden ja pitivät hauskaa päivä aikana, myös ajaminen näytti edelleen olevan hyvässä muistissa. Näytti hieman myös jännittävän kun molemmat saapuivat alkueräänsä yhtä aikaa ja paljon ennen muita kilpailijoita.
Itse kilpailussa Jukka voitti finaalilähdön Petterin ollessa viides. Petterin pyörä oli muuten vuoden 1998 mestaruuspyörä, joka oli erikseen kunnostettu juuri tätä kivaa päivää varten.

Nuoremmilla kuljettajilla oli siis varmasti hyvä tilaisuus ottaa oppia näiltä kokeneilta kuljettajilta.

MX125-luokka sai Hyvinkäällä hyvän vastaanoton ja tästä on hyvä jatkaa.

Teksti: Team Suzuki Finland / Simo Merilä
Kuva: Xracing

Kommentit

Kirjoittanut juupajuu, 09.05.2011, 23:52
150cc
Kirjoittanut Dirty Harry, 10.05.2011, 10:09
Vähintään....
Kirjoittanut jaa, 10.05.2011, 21:24
virosta ostettu
Kirjoittanut old skool, 11.05.2011, 18:03
"eläkeläiset" opetti poikia "näin miesten kesken" ajamaan gussenkin suitsa oli vuodelta 2001 :) eli ei todellakaan suomessa tarvii joka vuosi ostaa sitä uutta ja hienointa peliä pärjätäkseen sm tasolla!
Kirjoittanut eläkeläinen, 11.05.2011, 20:46
Gustun pyörä oli -98..... ja Venäjältä saa 170 kuutioisia pyöriä.....
Kirjoittanut Tätä lisää kiitos, 11.05.2011, 21:58
Mx125-luokka on hyvä uudistus, kiitos lajiryhmälle! 85cc-luokasta isompiin pyöriin siirtyvälle nuorelle 125cc 2t on hyvä pyörä totuttautua isompaan pyörään. Oli hienoa nähdä tiukkaa kilvan ajoa niin kärjessä kuin taaempanakin.
Kirjoittanut Säännöt ei ole yhdenmukaiset, 13.05.2011, 09:02
Voisi olla hyvä, että säännöistä pidettäisiin kiinni riippumatta keneen ne kohdistuu. Gustun pyörässäkin oli laiton vaimennin (vaimentimen pää on terävä putki)., mutta annettiin armon käydä oikeudesta kun kyseessä oli mestaruuspyörä...ei hyvä.
Kirjoittanut missä kohtaa säännöissä?, 13.05.2011, 22:21
Yritin löytää säännöistä kohtaa missä moinen kielletään...
Kirjoittanut Huh, 14.05.2011, 22:42
Eiköhän ajeta sitä crossia ja lopetetaan kaikki sössöttäminen...ei gustun pyörän äänis mitään vikaa ollu..
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01