Pikkujunnujen Liiga starttasi helteessä
16.05.2010
Teemu Silmola ajoi molempien eriensä voittoon.
Kuva: Xracing
Kuva: Xracing
Mäntyharjun Motocross-Liigan avausviikonlopun sunnuntaina ajettiin junioripäivä.
Alle 15-vuotiaita crossarinalkuja saapui sarja-avaukseen paikalle kaikkiaan noin 170
kilpailijaa kolmeen eri luokkaan.

Helle pisti lujille myös nuoret motocrossarit,
mutta keskeyttämisiä ja toisista eristä poisjääntejä ei juurikaan nähty kun into
kilvanajoon näytti olevan kova.
Kaikkein pienimmissä junioreissa, 7-10-vuotiaiden luokassa MX65 mallikkaimmin sarjan
avasi Peetu Aalto ajamalla oman kisaryhmänsä molempien erien voittoon. Toisessa
kisaryhmässä erävoitot jaettiin Joonas Näpin ja Peetu Juupaluoman kesken. Luokassa
oli paikalla kaikkiaan 42 ajajaa, joten jako kahteen ryhmään oli selviö. Kummassakin
kisaryhmässä kaikki 21 osallistujaa olivat paikalla toisenkin erän lähtöpuomilla.
Pykälää vanhempien, 10-12-vuotiaiden MXC/C:ssä mahduttiin yhteen kisaryhmään. Kim
Savaste ajoi ensimmäisessä erässä suvereenin voiton, mutta ylimääräinen ohjelma
toisen erän loppupuolella pudotti hänet kärjestä neljänneksi. Savaste ehti nousta
pykälällä ennen maaliintuloa. Toisen erän voittoon ja samalla Savasteen kanssa
tasapistein sarjakärkeen ajoi Jere Ranta.
MXC/B:ssä teki todella tiukkaa mahtua kahteenkaan kisaryhmään. Tässä
12-15-vuotiaiden luokassa Teemu Silmola ajoi oman ryhmänsä molempien erien ykköseksi
ottaen näin sarjajohdon. Miro Sihvonen voitti omassa ryhmässään ensimmäisen erän ja
päätyi yhden kaatumisen myötä toisessa kakkoseksi vallaten samalla sarjan
kakkossijan.
Totti Raittila

Kommentit