Sulje mainos tästä

Numminen Töölöstä Saksaan

17.05.2017 - Motocross
Jami Numminen lähtee hakemaan Saksan EM-avauksesta ehjiä eriä.
Kuva: Jani Hovi / Xracing
Jami Nummisen hyvin alkanut kisapäivä Hyvinkäällä päättyi kaatumiseen ja sitä seuranneeseen yöhön sairaalassa.
Hyvinkään SM-kilpailun ensimmäisen erän startissa Numminen jäi 250-kuutioisella kaksitahtisella pyörällään isojen nelitahtisten pyörien ”jalkoihin” ja oli toisessa kurvissa letkan häntäpäässä. Kovaa kiriä koko erän ajan tehnyt Numminen oli maalissa lopulta viides. Toisessa erässä Nummisen startti oli huomattavasti parempi ja Husqvarna -kuljettaja oli viidennen sijan tuntumassa ensimmäisellä kierroksella, mutta sitten epäonni astui peliin.

- Hypyrin nokalta lähti pyörä spooreista poikittain, enkä saanut suoristettua pyörää ilmassa. Tulin poikittain alas ja lensin siitä suoraan naamalleni, Numminen kertoi.

Numminen jäi radalle makaamaan ja edessä oli matka Töölön sairaalaan.

- Kaularanka sai hieman kipeää, mutta onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Ainekset siihen oli kyllä. Lääkärin mukaan saan ajaa kivun sallimissa rajoissa ja nyt olen juuri matkalla Saksaan, jossa käynnistyy viikonloppuna EMX300-luokan sarja. Sinne lähdetään ajamaan ehjät erät ja pyritään pääsemään molemmat maaliin, Numminen päätti.

Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01