MX1- ja MX2-luokan MM-osakilpailu Suomeen?

03.05.2011
MX1- ja MX2-luokan kuljettajat yhteiskuvassa kauden avauksessa.
Motocrossin kuninkuusluokkien MM-osakilpailun saamisesta Suomeen on käyty keskusteluja.
Viime vuosina meille on tarjoiltu sinivalkoisia hetkiä MX3-luokan ja EMX2-luokan osakilpailujen merkeissä. Mutta monta vuotta on vierähtänyt, kun lajin arvostetuimmat luokat ovat maaperällämme vierailleet. Tällä hetkellä meillä on kolme kuljettaa kiertämässä MX1- ja MX2-luokan MM-sarjaa ja edellisessä osakilpailussa kolme suomalaista kuljettajaa ajoi MM-pisteille. Tämä asia onkin nostanut jälleen pinnalle keskustelun, pitäisikö Suomessa nähdä kyseisten luokkien MM-sarjaa?

Mikä on sitten tilanne oikeasti, onko asian tiimoilta käyty virallisia keskusteluja Suomeen Moottoriliiton toimesta? - MX1- ja MX2-luokkien MM-osakilpailun tiimoilta on käyty useampaan otteeseen keskusteluja MM-sarjan promoottorina toimivan Youthstreamin toimitusjohtaja Guiseppe Loungon kanssa. Viimeisin keskustelu käytiin vuonna 2010, kun pohdittiin ajatusta kilpailun järjestämisestä Kalasataman alueella Helsingissä. Ajatuksena tuolloin oli tehdä väliaikainen rata satamaan ja Youthstream näyttikin hankkeelle vihreää valoa, kertoo Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljunqvist.

300 000 euroa

Suurin este kilpailun Suomeen tuomiselle on useasta muustakin yhteydestä tuttu raha. - Hintalappu kilpailulla on maksimissaan n. 300 000 euroa, joka on 10 kertaa suurempi kuin MX3-luokan kilpailulla. Nykyiselläänkin meidän on vaikea saada MX3-luokan kilpailua kannattavaksi, saati sitten huomattavasti kalliimpaa tapahtumaa.

Myös muita haasteita kilpailun järjestämisen osalta on. - Youthstream vaatii kilpailupaikalta paljon, eli tilat pitäisi olla radan ulkopuolella hyvät. Kunnon varikkoalueet, isot VIP-alueet jollaisia ei tällä hetkellä yhdeltäkään Suomen radalta oikeastaan löydy. Pystymme toki asfaltoimaan varikkoalueita ja järjestämään suuria telttoja väliaikaisratkaisuina paikanpäälle. Meidän kannalta radan olisi oltava myös sellainen, joka vetäisi paljon yleisöä ja yleisön olisi helppo myös tulla paikalle. Yleisön paikalle tuleminen olisi kuitenkin kaikkein tärkein asia, jotta lipputuloilla saataisiin katettu kilpailusta tulevia kustannuksia, Ljunqvist jatkaa.

Oma suosikkirata MM-osakilpailulle Ljunqvistilta myös löytyy. - Jos saisin radan perusteella valita, niin Karkkilan rata ehdottomasti. Rata on perinteinen motocross rata, jossa on myös korkeuseroja. Valitettavasti vaan Karkkilan rata-alue ei puitteiltaan tällä hetkellä kelpaisi millään MM-näyttämöksi.

Youthstreamin luotto

MX1- ja MX2-luokkien MM-sarjaa nähdään tänäkin vuonna mm. Bulgariassa, Latviassa ja Ruotsissa. Onko Suomella mahdollisuus saada osakilpailu järjestettäväksi halutessaan? - Varmasti on. Itselläni on henkilökohtaisesti hyvät välit Loungoon ja Youthstream luottaa meidän kykyymme hoitaa luvatut asiat täsmällisesti. Eli jos saisimme rahoituksen ja puitteet järjestymään, näkisimme todennäköisesti MM-sarjan Suomessa.

Viime vuonna Vantaan MX3-luokan MM-osakilpailu palkittiin kauden parhaana, joka omalla tavallaan osoittaa Youthstreamin uskoa Suomessa järjestettäviä kilpailuita kohtaan myös. - Uskon palkitsemisen olleen meille myös eräänlainen kannustin, jotta tulevaisuudessa järjestäisimme myös MX1-luokan MM-kilpailun Suomessa, Ljunqvist pohtii.

Tämän vuoden Vantaan MX3-luokan MM-osakilpailulla saattaa olla suuretkin vaikutukset MX1- ja MX2-luokan osakilpailun hakemiseen. - Kyllähän meidän on pakko pystyä saamaan ensin tuosta kilpailusta kannattava ja sen perusteella pohtia kalliimman kilpailun anomista. Eihän mikään taho ole valmis tekemään jonkun tapahtuman osalta koko ajan tappiota.

Nähdäänkö sarja Suomessa?

Mitä sitten tapahtuu tulevaisuudessa, tulemmeko näkemään MX1-luokan MM-motocrossia Suomessa? - Neljä vuotta sitten hanke tuntui erittäin kaukaiselta ja kaksi vuotta sitten hanketta ruvettiin miettimään. Suomalaisten ajaminen sarjassa on hankkeelle hyvä lähtökohta ja kun he vielä pärjäävät sarjassa, edellytykset kasvavat. Erittäin houkutteleva ajatus ja tietysti Sixin jälkeenkin on elämää, Ljunqvist päätti.


Jani Hovi / Xracing

Kommentit

Kirjoittanut LEGEND, 03.05.2011, 21:29
Asiaa!
Kirjoittanut Savuselkä, 03.05.2011, 21:30
Voisiko MX3 luokan katsojamääriin vaikuttaa kalliit liput ja Ö-luokan kuskit?
Kirjoittanut mietikää.., 03.05.2011, 21:49
hei haloo mx3 kisassa samat äijät kuin sm-sarjassa niin ketä kiinnostaa maksaa siitä näystä tupla hinta verrattuna smmiin... haloo liitto muutenkin ne yrittää tappaa harrastuksen.
Kirjoittanut Jacky V, 03.05.2011, 22:29
Nyt meni viimeinenkin usko Kurreen, jos on tosissaan kalasatamaan kisaa suunnitellut. Pääasia, että Loungon asfalttivarikot on kunnossa.
Kirjoittanut mantsakettu, 03.05.2011, 22:49
mannisen pojilla uus ratahanke edessä nii tekis samalla mx1 -kelpoisen :)
Kirjoittanut JUU, 03.05.2011, 23:08
no ne mannisen veljeksethän pystyykin tekeen mx1 kelpoisen radan juu
Kirjoittanut Mr.X, 04.05.2011, 00:17
Youthstreamin vaatima varikkoalue on kaikkineen 2.5 hehtaaria "tasamaata". Moisen alueen löytäminen keskeisestä paikasta tuottaa hivene askaretta.
Siihen päälle rata-alue, parkkitilat, katsomot ja systeemit, youthstreamin sirkus on valtava kaikkine tarpeineen.

Toivottavasti sopiva kompromissi löytyy ja saataisiin kilpailut Suomeen.
Kirjoittanut Henkka, 04.05.2011, 06:58
Mun käsittääkseni Latvian mx1 ja mx2 mm-kisas on latvian valtio mukana.muuten ne ei pystyis kapinaa järjestään.siel on ministerit kattomas kisoja.mites toi homma saatais toimiin suomessa.?ei mitenkään
Kirjoittanut Höpöhöpö, 04.05.2011, 07:39
Ei näitä kisoja saada saatika pystytä toteuttamaan Suomessa ennen kuin projektin taakse saadaan todellisia, osaavia tekijöitä. Loungon bestiksen puheet ovat pelkkää sananhelinää. Tarvitaan pomoa, eikä kaartia puuhastelevia päälliköitä.
Kirjoittanut Sepi, 04.05.2011, 08:15
Mitä järkeä näitä kisoja on haaveilla tänne, jos jo mx3:stakin tulee järjestäjälle takkiin? Jos vielä pitäs lyödä kymmenkertanen summa rahaa tiskiin, niin järjestävää seuraa tuskin löytyy. No liitto varmaan tekee elokuun Sixistä niin paljno turkaa, että loppuu varmaan nää turhat puheet isommista kisoista vähäksi aikaa.
Kirjoittanut KALLIS, 04.05.2011, 08:29
Mitä järkeä tälläistä hanketta ees on yrittää ? Suomessa valtio ei auta yhtään.
Kirjoittanut Persnetto, 04.05.2011, 08:42
Toivottavasti Sixistä ei tule enää lisää takkiin, sillä jo nyt suunta näyttää aika huolestuttavalta. Lainaus kymalainen.net:
"Sinällään Liiton tilinpäätös, rahankäyttö, oli aika huimaa. Vuonna 2010 tehtiin persnettoa n. 130 000 euroa. Edellisenä vuotena plussaa parisataatuhatta, eli viime vuosi oli n. 330 000 euroa pakkasella."
Kirjoittanut Varikkohuhu, 04.05.2011, 08:58
Jos varikkohuhut pitää paikkansa nii iso luuta lakaisee liitossa syssymmällä...
Kirjoittanut JUU, 04.05.2011, 10:13
Kaikki tossa ylhäällä on niin totta se sirkus vaatii siis niin järkyttävän systeemin että tänne n.20v perässä olevalle maalle ei todellakaan kannata innostua odottaan mx1 ja mx2 MM kisoja se o vaan valitettavan totta... ja jos joku ei usko niin kannattaa käydä kattomassa joku lähialueella oleva kisa esim. hollanti,belgia,latvia ruotsissa taas on niin paska rata että siihen ei kannata rahojansa tuhlata ku sen kerran!!!!!!
Kirjoittanut asiantuntijat hei, 04.05.2011, 10:46
..onkos siellä Kegumsissa, Latviassa asfalttivarikko?
Lopettaisitte valittamisen ja kävisitte kisoissa ja maksaisitte pääsylipun, niin tukisitte suomalaista moottoripyöräurheilua. Ottakaa vielä vaikka naapuri mukaan, niin saadaan uusia ihmisiä tutustumaan lajiin. Viikonloppuna Hyvinkäälle jokainen katsomaan !
Kirjoittanut Ansit Mervyy, 04.05.2011, 11:45
Eipä toi 2 x 40 minuuttia patikossa röpöttelyä ole tänä päivänä 50 euron arvoista nähtävää. Muuta viihdettä on niin paljon ja se tulee HD:nä kotisohvalle. Makkarajonossa rossihanskat kädessä ja taustalla ratakaiuttimista Dj.Boboa, naapurille takuulla unohtumaton elämys.
Kirjoittanut Katsoja, 04.05.2011, 13:19
Mutta onneksi tiedotus ja markkinointi on kohdallaan?
Mistähän löytäisi tietoa viikonlopun supercrossista, katsojan kannalta? Äkkiä googlaamalla ei löytynyt. Moottoriliiton sivuilla ei äkkiseltään näy.

Olisihan se hienoa, jos olisi vaikka supercross-sivut, joissa tapahtumaa mainostettaisiin ja aikataulusta ja lipuista tiedotettaisiin.

Ainoa mistä äkkiä näyttäisi löytyvän jotain tietoja on kilpaileva maksullinen offroad-palvelu, mutta jonne en viitsi periaatteestakaan kirjautua, jotta saisin mainostietoa ongittua...

Kisa olisi lähellä, hyvää keliä lupaisi, aikaa olisi jne. Mutta kun ei edes tietoa löydä tapahtumasta, niin taidan käyttää päivän hyödyllisemmin.

En ihmettele, jos lipputulot eivät ole suuria. Tietysti televisiontiahan se varmastikin vaatisi, jos rahoiksi haluaisi lyödä.
Kirjoittanut Linkkivinkki, 04.05.2011, 13:26
Kirjoittanut Katsoja, 04.05.2011, 13:44
Jesss, tänks, ehkä vähän alkoi hermo menemään liian helposti, kun ei kuukkeli löytänyt :)
Kirjoittanut Ei helppoa, 04.05.2011, 15:58
Suomeen ei kyllä vielä näillä menestyksillä kannata järjestää MX1/MX2 kisaa, suuri yleisö kiinnostuu vasta kun taistellaan voitoista, jos silloinkaan.

TV hommakaan ei ole mikään runsauden sarvi, parina viime vuonna on ollut ohjelmat Urheilukanavalla ja rahaa ei sponsseilta silti ole juurikaan enempää herunut, vaikka kovasti on yritetty kaikenlaista. Jos taas puhutaan esim. MTV3 tai Nelosen pääkanavanäkyvyydestä, tarvittaisiin rahaa 100 000€, nykyään kanavat ei marginaalilajeja ilman isoja kynnysrahoja suostu ottamaan. "Pienistä" lajeista golf, alppihiihto, ratsastus ja purjehdus ovat isojen firmojen suosiossa, koska päättävät hahmot (tai heidön lähipiiri) harrastaa usein näitä lajeja.
Kirjoittanut Jussi Lahti,Jämsä, 04.05.2011, 16:10
Eiköhän laiteta porukalla pelit puristimeen ja metallin kierrätykseen niin ei tarvi kuluttaa hermoja ja aikaa mokomaan mopoilusta jauhamiseen :)
Kirjoittanut Ei helppoa, 04.05.2011, 20:04
Tai sitten keskitytään oleelliseen eli ajamiseen ja ajamisen olosuhteiden parantamiseen...

Radat kuntoon, niin harrastajamäärät kasvaa ja suuresta harrastajamäärästä nousee ne tulevaisuuden starat, jotka tuo muutkin kuin perheensä ja kaverinsa katsomoon. Valmennustoiminta on jo aika hyvissä kantimissa ja Harri, Pyrtsi ja Ice One ovat hyvä päänavaus kansainvälisilli satsauksille.
Kirjoittanut Mr.X, 04.05.2011, 23:12
"..onkos siellä Kegumsissa, Latviassa asfalttivarikko?"

Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta varikot ovat ilman asfalttia.
Asfaltti ei ole vaatimus Youthstreamin puolesta.
Kirjoittanut LEGEND, 05.05.2011, 08:32
Mitä te valitatte MX3 lippujen hinnoista?! Yks lätkämatsikin maksaa jo melkein saman verran.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01