MX- lajipäällikkö vastaa kohuun

28.05.2011
Arto Jokinen on itsekin lajin aktiiviharrastaja.
Karkkilan SM-motocrossin peruuntumisen myötä Suomen Moottoriliitto ja lajiryhmä on saanut osakseen paljon kritiikkiä. Nyt lajipäällikkö Arto Jokinen vastaa kohuun.
Keskustelupalstoilla, varikoilla ja talleissa on kohdistettu kritiikkiä MX-lajiryhmälle SM-osakilpailun peruuntumisen vuoksi, koskien kilpailujen sijoittamista kalenteriin. Motocrossin lajipäällikkö Arto Jokinen halusikin tuoda kaikkien tietoisuuteen prosessin, miten kilpailut sijoitetaan.

Suomen kilpailukalenteri muodostuu joka vuosi FIM:n kalenterin perusteella. - Kun FIM julkisti kalenterinsa loppuvuodesta, rupesimme me suunnittelemaan kalenteria siltä pohjalta. Ensin sijoitimme supercrossin SM-osakilpailut kalenteriin ja sen jälkeen muut SM-osakilpailut. Tänä vuonna Suomessa ajetaan myös Sixi ja MX3-luokan MM-osakilpailu, jotka vievät kolme viikonloppua kalenterista. Kalenterin suunnittelun yhteydessä keskustelimme kaikkien kerhojen kanssa ja kävimme päivämäärät yhdessä läpi, Jokinen kertoo kalenteri muodostamisesta.

Vuoden vaihteessa kalenteriin tuli kuitenkin muutoksia. - FIM muutti kalenteriaan vuoden vaihteessa, jolloin me jouduimme muuttamaan samaan aikaan omaa kalenteria. Kerhojen kanssa keskusteltiin uusista päivistä ja kalenteri lyötiin alkuvuodesta lukkoon. SM-osakilpailuja sijoittaessamme otimme periaatteeksi, ettei useampaa kuin kahta osakilpailua ajeta peräkkäisinä viikonloppuina ja tämä tietysti asetti omia rajoituksia päiville. Kalenteri julkaistiin heti päivien selvityksen jälkeen ja se tuli kaikkien tietoisuuteen alkuvuodesta.

Tapaus Karkkila

Perjantaina 27.5. lajiryhmä tiedotti Karkkilan SM-osakilpailun peruuntuneeksi ja kertoi etsivänsä uutta järjestäjää kilpailulle. - Viikolla 15 minulle tuli ensimmäinen puhelu Karkkilan Moottorikerhosta, jossa minulle kerrottiin etteivät he pysty järjestämään kilpailua tuona viikonloppuna ja minulle ehdotettiin, jos etsisimme kilpailulle uuden päivän. Valitettavasti tuossa vaiheessa kilpailun siirtäminen on mahdotonta, koska kaikki viikonloput ovat varattuja, emmekä voi lähteä kyselemään muilta kerhoilta mahdollista siirtoa. Tuossa vaiheessa tietysti myös ajanotot ja valvojat on sovittu, kertasi Jokinen.

Kilpailun peruuntuminen vaikutti myös Jokisen omiin suunnitelmiin. - Itsekin veteraaneissa kilpaa ajavana kuljettajana olen erittäin pettynyt, että näin kävi. SM-osakilpailun lisäksi kun Karkkilassa oli tarkoitus ajaa myös veteraanien kilpailu, johon minun itsenikin piti osallistua.

Ainakaan vielä liiton tietoon ei ole tullut tahoa, joka haluasi ottaa kilpailun järjestettäväksi. - Toivottavasti joku kerho tarttuisi tilaisuuteen ja järjestäisi kilpailun.

Jokinen haluaa myös korostaa lajiryhmän roolia moottoriliiton alaisuudessa. - Kaikki lajiryhmän jäsenet tekevät tätä hommaa puhtaasti talkoohengessä, iltaisin normaalin työn jälkeen. Pyrkimyksemme on kehittää lajia ja tehdä siitä katsoja- ja ajajaystävällisempää. Mielestäni olemme pystyneetkin viemään asioita eteenpäin muutaman viimeisen vuoden aikana, mutta toki paljon on vielä tehtävää, Jokinen päätti.

Jani Hovi / Xracing

Kommentit

Kirjoittanut KIITOS, 28.05.2011, 09:05
Haluan kiittää crossin lajiryhmää hyvästä työstä viime aikoina, työn jälki näkyy jo: Heinolan liigakisassa melkein 400 kilpailijaa viikonloppuna kertoo jo paljon. Supercrossi Hyvinkäällä oli enemmän kuin hieno viikonloppu, varikko oli upea ja Suomen parhaat kuskit paikalla. Näin toimien myös kuskien taso nousee ja saamme lisää hyviä kuljettajia maailmalle. Tästä on hyvä jatkaa, vaikka välillä elämä koetteleekin.
Kirjoittanut Pappa, 28.05.2011, 10:43
Lähtökohta on väärä. Tehdään ne kalenterit jatkossa Suomessa ajavien, harrastajien, järjestävien kerhojen ja katsojien edun mukaisesti.

Unohtakaa ne fimmit, sixit ja mm-kilpailut, niihin kun ei kukaan esim. noista Heinolan 400 kuljettajasta osallistu.
Ne jotka maailmalla ajavat, kyllä kilpailunsa löytävät.
Kirjoittanut näin se menee, 28.05.2011, 11:47
Asiallista kommentia.
Kirjoittanut Suomen parhaat kuskit paikalla., 28.05.2011, 11:57
Hyvinkäällä oli tosi hieno viikonloppu ! Yleisöä oli paljon. Totta, osa syy miksi ihmiset tulivat katsomaan esimerkiksi nimenomaan heitä.
Kirjoittanut Tosifani, 28.05.2011, 14:30
Kyllä lajin katsojat tulevat todellakin katsomaan erittäin paljon ystäviään ja tuttaviaan. Nimenomaan harrastajaluokkiin.
Ja lajin himoseuraajan kommentti. Juuri veteraanien mxj ja mxb:n kilpailuissa eniten ohjelmaa ja siten mukavinta seurattavaa.
Kirjoittanut jaahas, 28.05.2011, 23:10
juu unohtakaa ne "isot karkelot" ja tehkää hommat tavallisten tallaajien pohjalle...

Tämmöinen ei meidän lajia paranna, eikä niitten kovien kuskien tarvii jokaiseen kisaan osallistua, sponsoritkin ymmärtävät jos mm ja sm kisat menevät päällekkäin.

Eikä kovia kuskeja se sm mitalli ihan niin paljoo napostele, pojilla on tähtäimet ihan jossain muualla.

Mikäli kaikki kovat kuskit on paikalla saattaa katsomoon eksyä muutama katsoja lisää, se määrä ei ylitä 20 maksanutta katsojaa. Ei edes hyvinkäällä!!!!!! vaikka olisi kuinka hieno varikko, nakki kiska tai bajamaja...

Viiville lyhyempää hametta ni katsojia on enemmän ;)

Terveisin: muutaman kerran viiviä kuolannut, muutaman kisan katsonut, muutaman erän ajanut ja muutaman "kovan" kuskin kyykyttänyt.
Kirjoittanut juu just, 29.05.2011, 13:43
Oisko mäyräkoira tai kaks osuutta jutuille.
Kirjoittanut Niin tai näin..., 29.05.2011, 23:23
niin aina tulee jupinaa lajiryhmälle. Näin se on aina ollu ja varmaaan tulee oleenkin. Urheilua on kolmenlaista, juniori-, harraste-, ja huippu-. Kaikille näille on lajiryhmä tehnyt jo vuosia määrätietoisesti asioita paremmaks ja tulokset näkyy. ISO KIITOS kun jaksatte!
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01