Laitila avaa kauden

19.04.2011
Viime vuonna Laitilassa nähtiin runsaasti junioreja.
Kotimainen motocross kausi alkaa tulevana lauantaina Laitilassa.
Perinteinen West Cross Weekend on typistynyt tänä vuonna yhteen kilpailuun, kun Laitilan radalla kisataan West Crossin tiimoilta 23.4. lauantaina. Yhteensä 74 kuljettajaa asettuu puimin taakse lauantaina, kolmessa eri luokassa. Luokat Laitilassa ovat MX C/C, MX B ja MX A.

MX C/C-luokka kerää valitettavan vähän kuljettajia, sillä vain 10 nuorukaista on ilmoittautunut luokkaan. MX B-luokassa on puolestaan kuljettajia ilahduttava määrä, sillä kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 41 kuljettajaa.

MX A-luokka kerää kuljettajia puolestaan yhteensä 23 kappaletta. Kirkkaimpina tähti puomilla nähdään Atte Jousi ja viime kesän vakavasta loukkaantumisesta hyvin toipunut Niko Koskela. Mielenkiintoista on myös nähdä viime kauden MXJ-luokan kärkikuljettajien vauhtia A-luokassa. Mukana on nimittäin Santeri Kinnunen, Joona Marin ja Mika Tamminen.

Kaikki luokat ajavat lauantaina kaksi erää ja ensimmäinen kilpailulähtö nähdään kello 12.

Kilpailun aikataulu:

Harjoitukset:

09:30 MXC/C 5 min starttiharjoitus + 10 min harjoitusajo
10:00 MXB 5 min starttiharjoitus + 15 min harjoitusajo
10:30 MXA 5 min starttiharjoitus + 20 min harjoitusajo

Kilpailu :

12:00 MXC/C 1. erä 10 min + 2 kierrosta
12:25 MXB 1.erä 20 min + 2 kierrosta
13:00 MXA 1.erä 20 min + 2 kierrosta

Tauko

14:30 MXC/C 2.erä 10 min + 2 kierrosta
15:00 MXB 2.erä 20 min + 2 kierrosta
15:35 MXA 2.erä 20 min + 2 kierrosta

Jani Hovi / Xracing

Kommentit

Kirjoittanut Krouvin fanittaja, 20.04.2011, 17:06
Tietääks joku kuka toi 52 numerolla ajava honda cr 85 kuski on ku on tos kuvas käres? Oli viime vuonna kisois ja ajo ihan älyttömän hyvi, mut sit honda hajos :(
Kirjoittanut Halloo, 20.04.2011, 18:11
Joel kolehmainen
Kirjoittanut Tuloksia, 23.04.2011, 09:47
Näkyykö tänä vuonna jostain livenä tuloksia
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01