Lahden Supercross kerää kovia kansainvälisiä nimiä

13.10.2011
Viime vuonna Lahdessa nähtiin kuumia tilanteita.
Viime syksynä Suomeen ja Lahden avaran Suurhallin katon alle palannut kansainvälinen supercross on vauhdikkaassa nosteessa.
SM-kauden huipentava kaksipäiväinen tapahtuma kerää Lahteen 21.-22. lokakuuta Antti Pyrhösen ja muiden kotimaisten kärkinimien lisäksi ison joukon kansainvälisiä kuljettajia.

-Supercrossin emämaasta Yhdysvalloista saapuu "King of Lahti"-titteliä tavoittelemaan kovia kuljettajia konkareista tuoreisiin tulokkaisiin. Viime vuonna Lahden kisassa kolmanneksi sijoittunut Weston Peick saapuu jälleen Lahteen. Kokemusta edustaa BTO Sports Butler Brothers Suzuki-tiimissä ajava Jason Thomas. Thomas on kilpaillut USA:n supercross sarjan lisäksi ajanut Saksan vastaavassa sarjassa, josta hänellä on mestaruus vuodelta 2009. Uusia tulokkaita edustavat Lites West sarjassa kolmanneksitoista sijoittunut Nick Paluzzi ja USA:n amatöörien Open Pro-luokan mestari Chris Plouffe, kertoo Lahden Motoshow’n promoottori Sauli Mäkelä.

Mäkelä odottaa Suurhalliin molempina päivinä täyttä tupaa, eli 3000 katsojaa. - Meillä on opetteluvuoden kokemusten jäljiltä pöytä katettuna entistäkin näyttävämmälle kilpailulle ja tapahtumalle, jonne kaukaisin kuljettaja, eli Aaron Maré tulee Etelä-Afrikasta. Eurooppalaiset kuljettajat ovat hekin hyvin edustettuina Lahdessa.

- Ranskasta kisassa ajaa maailmanmestari Marvin Musquin pikkuveli Michael, joka on osoittanut nopeutensa supercrossissa voittamalla muun muassa Ullevin Supercrossin viime vuonna. Latvialainen, 85-kuutioisten luokan maailmanmestari Pauls Jonass on hänkin todellinen tulevaisuuden nimi.

- Ruotsin kovimmat kuljettajat Tom Söderström, Rasmus Sjöberg ja Philip Thuresson hakevat hekin voittoa Lahdesta. Llisäksi kuljettajia saapuu muun muassa Saksasta, Englannista ja Kreikasta,
luettelee Mäkelä.

Muutoksia ja merkittäviä sellaisia on tapahtunut myös rataprofiilin osalta. Ratamestarit Seppo ja Kusti Manninen ovat suunnitelleet noin 400 metrin mittaisesta baanasta entistä ajettavamman laveampine kurveineen. - Iso parannus aiempaan on myös siinä, että lähtö on sijoitettu varikon puoleiseen päähään, toteaa Mäkelä.

Lahden kv. supercrossin aikataulu 21.-22.10.:

Perjantai 21.10.
14.00 Näyttely avautuu
15.00 Harjoitukset (3 ryhmää á 15 min)
15.45 Aika-ajo (3 ryhmää á 15 min)
18.00 Kilpailun avaus
18.15 Ensimmäinen startti
20.45 Finaali
21.00 Palkintojen jako
21.20 Hyppykilpailu

Lauantai 22.10.
11.00 Näyttely avautuu
12.00 Harjoitukset (3 ryhmää á 15 min)
12.45 Aika-ajo (3 ryhmää á 15 min)
15.00 Kilpailun avaus
15.15 Ensimmäinen startti
17.45 Finaali
18.00 Palkintojen jako
18.20 Hyppykilpailu
20.00 Motocross Gaala Lahden Seurahuoneella

Kommentit

Kirjoittanut Maukka, 15.10.2011, 16:26
Toivottavasti opetteluvuoden kokemuksista on opittu:
- huutoäänestys ei kuulu crossikisoihin
- tuomariston on puututtava tahallisiin päin ajoihin
Kirjoittanut MBR, 16.10.2011, 11:11
Finaaliin pääsee yksi kuljettaja huutoäänestyksellä, mutta ei saa SM-pisteitä.
Kirjoittanut Mika, 17.10.2011, 11:02
Hyviä pointteja! Jos kyseessä on joku muu kuin Suomenhuippu kuljettaja niin varmasti puututaan ja tullaan antamaan esimerkki. Mutta jos on tosiaankin Suomenhuippu niin rangaistuksia ei anneta kun ei uskalleta.
Kirjoittanut Timo, 17.10.2011, 19:33
yksi Suomen huippu on jo rankaistettu, ei edes pääse osallistumaan, ja se on todella harmi. Pikaista paranemista!
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01