Kullas taistelee MM-sarjan kymmenennestä paikasta

11.09.2010
Motocrossin MX1- ja MX2-luokan MM-sarjojen päätösosakilpailut ajetaan tänä
viikonloppuna Italian Fermossa.
Tulokaskauttaan ajava Suomen Harri Kullas on
MX2-luokan pisteissä kymmenentenä, ja hän tulee sunnuntain kilpaerissä
käymään tiukan taiston sarjasijoituksestaan ranskalaisen Gautier Paulinin
kanssa. Kullas oli lauantain karsintaerässä 14:s, kun yhden pykälän hänen
takanaan pisteissä oleva Paulin ajoi viidenneksi.

- Karsinta oli vaikea, koska rata on todella haastava minulle. Se on kovaa
savea, kun itse olen parempi hiekalla. Pidän kyllä radasta, mutta muut vain
ajavat selkeästi minua kovempaa, Kullas kuvaili.

- Rata on todellakin kuin betonia eikä sinne tullut ainakaan tänään
oikeastaan lainkaan ajouria. Sellainen on vaikea rata minulle. Sunnuntaina
täytyy kuitenkin vain parantaa, että saan pidettyä sarjan kymmenennen
paikkani. Paulin näyttää ajavan kovaa, ja jos hän ohittaa minut sunnuntaina
pisteissä, niin vain sitten käy. Ajan kuitenkin vasta tulokaskauttani, joten
minulla on aikaa parantaa.

Kummankin luokat maailmanmestarit ovat jo selvillä, kun MX2-luokan titteli
matkaa Ranskaan Marvin Musquinille ja ison luokan valtias on italialainen
Antonio Cairoli. Lauantain MX2-karsinnan voitti varma MM-hopeamitalisti,
saksalainen Ken Roczen. MX1-luokan nopein oli italialainen David
Philippaerts.

Kummatkin luokat päättävät MM-sarjansa sunnuntaina ajamalla kaksi kilpaerää.

Teksti: Harri Kullaksen tiedotus
Kuva: Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01