Sulje mainos tästä

Kullas KTM Motorsportsin tuella jatkoon

27.06.2013 - Motocross
KTM Motorsport on tukemassa Harri Kullaksen paluuta KTM:lle. MM-sarjassa hän ajaa Sahkar Racing tiimin nimissä.
Viime viikon lopussa Harri Kullaksen ja Gariboldi Honda Racing tiimin tiet erosivat. Tämän aamun Helsingin Sanomissa Gariboldi tiimin tiimipäällikkö Giacomo Gariboldi kertoi, että yhteistyön päättymisen syynä oli Kullaksen huonot tulokset.

Myöskään Kullaksen mielestä alkukausi ei ole mennyt suunnitelmien mukaan ja Kullas kertoo päättäneensä itse sopimuksen.  - Alkukausi on ollut vaikea. Toiminta Gariboldi-tiimissä ei sujunut tuloksellisesti odotusten ja tavoitteiden mukaisesti. Emme ole saaneet kalustoa riittävän kilpailukykyiseksi, se on rasittanut myös henkisesti ja ollut varmasti raskasta molemmille osapuolille. Siksi tein tämän päätöksen, Harri Kullas kertoo.
Kullas painottaa, että sopimus purettiin molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä ja hyvässä hengessä.

KTM Motorsport tukemaan

Päätös tiimin ja merkin vaihdosta takaisin alkuvuosien KTM:lle tapahtui lopulta nopeasti, kun vaihtoehtoja kartoitettiin yhdessä Kullaksen valmentajan Jussi Vehviläisen ja managerin Arto Jokisen kanssa.

- On hienoa palata tekemään töitä tuttujen ihmisten kanssa. Muutamassa päivässä saimme perusasiat kuntoon. Ajan MM-sarjan loput kahdeksan osakilpailua KTM Motorsportin tukemana KTM:n 250-kuutioisella nelitahtipyörällä. Kilpalaitteessani ja harjoituspyörässäni on samanlaiset tehtaan kilpasäädöt, mikä on erittäin tärkeää testaamisen ja harjoittelun kannalta.

Uskon, että olemme todella lähellä aivan kärkikuljettajien tehdaskalustoa ja luotan olevani kilpailukykyinen jo tulevan viikonlopun Ruotsin osakilpailussa. Olen erittäin tyytyväinen ja helpottunut. Ajoin urani alkuajat KTM:llä, siksi tämä ratkaisu on erityisen mieluinen. KTM:llä on aina ollut hyvä henki ja tuki. Pyörien nopeus ja laatu tiedetään, olen aivan innoissani,
Kullas kertoo taustoja.

KTM Nordicin toimitusjohtaja Jaro Sihvonen odottaa erityisellä innolla MM-sarjan kotikilpailua 14. heinäkuuta Hyvinkäällä.

- Olemme todella iloisia, että voimme olla taas tukemassa Harria ammattilaisuralla eteenpäin, sillä uskomme hänen olevan vauhdillisesti ja osaamiseltaan aivan maailman huippukuljettajien tasolla. Olen myös erittäin ylpeä koko KTM Nordicin henkilökunnasta, jotka kaikki antoivat heti 110 % panostuksensa Harrin hyväksi. Tämä kaikki on tapahtunut reilussa viikossa, sain ensimmäisen asiaa koskevan puhelun Arto Jokiselta vain reilu viikko sitten keskellä yötä, Jaro Sihvonen sanoo.

- Harrilla on kaikki mahdollisuudet yltää kotiradallaan Hyvinkäällä jopa palkintokorokkeelle. On hienoa, että merkkimme herättää kiinnostusta myös muun muassa MX2-luokkaa johtavan Jeffrey Herlingsin ja Kimi Räikkösen omistaman IceOneRacing-tiimin KTM-kuljettajien myötä, Sihvonen naurahtaa tyytyväisenä.

MM-sarjassa virolaisessa tiimissä

Jatkossa Kullas tulee siis ajamaan KTM Motorsportin kalustolla ja heidän tukemanaan. Kuitenkaan MM-sarjassa Kullas ei edusta KTM Motorsporttia, vaan virolaista Sahkar Racingiä. Sahkar Racing tiimillä on starttiluvat MM-sarjaan ja sen avulla Kullas pääsee myös sarjaan mukaan. Virallisesti Sahkar Racing tiimissä ajaa MM-sarjassa Viron Lauri Lehtla (MX1).

Xracing
Lähde: Kullaksen tiedotus
Kuva: Kullaksen tiedotus

Kommentit

Kirjoittanut Mika, 27.06.2013, 18:26
Tästä lähtee liikkeelle suomalainen menestystarina! Hyvinkäällä podium ja jos Herlingsillä huono päivä jopa voitto. Sen teki melkein Tonkov niin siihen pystyy Harrikin.
Kirjoittanut pranta, 27.06.2013, 19:00
Kuulostaa kyllä tosi fiksulta setiltä. Varsinkin jos pyörän puolesta homma on ok. Että on oikeasti lähellä kärkikuskien pyöriä. Tosta on hyvä ponnistaa uuteen nousuun.
Varmaan helpompi olla muutenkin kun saa itse päättää hommista. Ja jos kaikki meniskin persiilleen niin ei kukaan ainakaan yrityksen puutteesta pääsis syyttään. Mutta tuntuis vähän, että nyt on palikat taas kohdallaan ja Harri pääsee lähemmäs kärkeä kisa kisalta.

Tsemiä Harrille!
Kirjoittanut marko, 27.06.2013, 20:30
Kun lukee ja kuuntelee Harrin tiedotuksia asiasta niin ymmärtää ettei Hondalla itskutiimin kalustolla ollut mahkuja parempaan tulokseen! Varmasti olisi Harrillekkin kelvannut nuoren ja nälkäisen Venäläisen tulokset "kilpailukyvyttömällä" kalustolla!
Toinen juttu tämä valmennus juttu, kuinka paljon harrin ajo/kilpailu tulokset on parantunut Jussin opeilla treenatessa! Ainakin maratooni kulkee nopeemmin mut kyl crossi pelin vauhdissa ei ole havaittu vastaavaa kehitystä!
Toivottavasti uudet kuviot herättä tekemään oikenlaisia treenejä nyt kun alla on taas "kilpailukykyinen" kalusto!
Kirjoittanut Kikru, 27.06.2013, 21:29
KTM tai HONDA, niin enpä usko että tässä on se ratkaisu.
Jokainen joka on joskus harrastanut jotain lajia "vakavissaan, tietää että asiat ja tulokset ovat joskus hyvinkin pienestä kiinni.
Josko joku on ampunut haulikolla savikiekkoja tietää fiiliksen, että joskus onnistuu kaikki ja joskus ei mikään. Ei tuuria, eikä henkimaailman juttuja, mutta joku muuttuja elää. Sama pätee keihäänheittoon, oli väline sitten oranssi, tai punainen.
Jokainen joka on ajanut moottoripyörällä edes omaa kovaa, tietää miten monesta pienestä asiasta hyvät tulokset johtuu, tai miksi ne jäävät tulematta, vaikka kaikki tuntuisi olevan kohdallaan.
Pieni muutos sinne-tänne ja palikat kloksahtelee.
Mika Ahola joskus sanoi, että italialaisten kanssa pitää elää italialaisittain, muuten ei homma toimi.
Tässä voi olla yksi muuttuja joka nyt asettuu, kun Harri pääsee ajamaan paineettomasti Virolais-Suomalaisessa tiimissä..

Toibotaan että homma toimii ja vaikkei peukkujen pidolla mitään aikaiseksi saada, ni pidetään silti.

Hyvinkään podiumilla seisoo 2 kotarikuskia ja toinen niistä puhuu sujuvasti suomea ! =)
Kirjoittanut NL, 28.06.2013, 08:59
Mukava olis taas nähdä Harri ajamassa kärjen tuntumassa ja painostamassa muita sekä itseään kohti kärkeä. Mitä Vehviläisen treenioppeihin tulee, niin en usko niissä olevan mitään vikaa. Moni tosin vaihtaa valmentajaa, kun tuloksia ei synny ihan senkin takia että saa uutta näkökulmaa harjoitteluun. Monasti tämä jopa toimii.

Mahtaavaa kyllä KTM:n puolelta että lähtevät tosissaan auttamaan eteenpäin kaveria, jolla on potentiaalia mutta ei tuntunut löytävän vauhtiaan koko kautena. Nyt parit todella kovat tulokset loppukauteen ja iloisin mielin eteenpäin :)

Tsemppiä ja Hyvinkäällä nähdään!
Kirjoittanut loikkari, 28.06.2013, 11:28
Taas Suomalaisella,vika löytyy pyörästä tai kalustosta.Aika yleistä kun ei tule tulosta.
Vika löytyy kyllä jostain muualta.Harmi vaan Harrin kannalta.
Nyt vaan istumaan ja miettimään että mitä tehdään väärin.
Vai onko kuitenkin vauhti tämä. mihin riitti. Ja hyvällä tuurilla sitten vähän paremmin kuin kärjellä epä onnistuu ja itsellä taas onnistuu?
Kirjoittanut Carlos, 29.06.2013, 09:08
Tsemppiä Harrille! Tulokset paranee varmasti!Erot on pieniä eikä laitteissa kannata antaa tasotusta yhtään! Vaikka kyseessä onkin fyysinen laji niin on kyse myös moottoriurheilusta! Pikkuluokassa pyörän (varsinkin moottorin) rooli on vaan aika iso!
Kirjoittanut Homersbodyrider, 30.06.2013, 10:33
HYVÄ HARRI JA KTM!
Kirjoittanut Mika, 30.06.2013, 23:22
Hienoa Harri mikä mahtavinta taas on parivaljakko poika ja isä tekemässä töitä yhdessä tällä setillä Harri nousi huipulle. Ja tekee sen uudestaan! Nyt siirrät sen valmentajan toisiin tehtäviin. Faijas kanssa te osaatte! Tsemiä
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01