Kullas karsinnan seitsemäs Hollannin MM-hiekalla

24.04.2011
Harri Kullas.
Kuva: Xracing
Harri Kullas paransi otteitaan motocrossin MM-sarjan MX2-luokassa, kun kauden toisen osakilpailun karsinta ajettiin sunnuntaina Hollannin Valkenswaardissa.
Kullas sijoittui kaksi viikko sitten Bulgarian
avausosakilpailun yhteistuloksissa 12:ksi, mutta Hollannissa helsinkiläinen oli karsinnan seitsemäs. Maanantain kilpaeriin Kullas lähtee tavoittelemaan selkeää parannusta avausosakilpailuun verrattuna.

- Tänään ei ollut lainkaan huono päivä. Karsintaerän lähtöni onnistui hyvin, kun olin viides tai kuudes. Tein kuitenkin pienen virheen toisessa mutkassa ja putosin nopeasti muutaman sijan. Ohitin erän aikana yhden kuskin ja kun Zach Osborne kaatui, nousin lopulta seitsemänneksi, Kullas kertasi.

- Olen päättänyt, etten kerro kisapäivien tavoitteistani etukäteen sen tarkemmin, joten en nytkään tee niin. Toivottavasti se ei haittaa ihmisiä liikaa. Kyllä jokainen varmasti kuitenkin tietää, että Bulgarian avaus ei ollut paras mahdollinen ja että olin viime vuonna tulokaskaudellani MM-sarjassa 11. Haluan mennä joka vuosi eteenpäin, joten mielestäni se kertoo jo paljon tavoitteistani.

MX2-luokan toinen suomalaiskuljettaja, Ludde Söderberg, paransi niin ikään avausosakilpailusta ollen nyt karsintaerän 18:s.

MX2-luokan nopein oli isäntämaan Jeffrey Herlings, joka jätti kauden avauksen suvereenisti voittaneen saksalaisen Ken Roczenin toiseksi. Iso-Britannian Max Anstie ajoi kolmanneksi.

MX1-luokan karsintaerän voitti Saksan Max Nagl ennen Venäjän Evgeny Bobryshevia ja Portugalin Rui Goncalvesia.

Söderbergin tavoin Ice One Racing -tiimiä edustava Toni Eriksson loukkasi jalkansa Bulgarian karsintapäivänä eikä hän voi ajaa Hollannissa. Hänet korvaa Santtu Tiainen, joka ajoi karsintaerässä 20:ksi

Kauden toinen osakilpailu ajetaan poikkeuksellisesti vasta maanantaina, kun normaalisti karsinnat ajetaan lauantaisin ja kaksi kilpaerää sunnuntaisin.

Kullaksen tiedotus

---

Moottoripyöräily: Motocross, MM-sarja, MX2-luokka 2/15-osakilpailu,
Valkenswaard, Hollanti, karsinta su 24.4.2011 (kilpailu ma 25.4.2011).

Tulokset:

MX2, karsintaerä:
1. Herlings, Jeffrey, NED, KTM, 24:19.560
2. Roczen, Ken, GER, KTM, 16.147
3. Anstie, Max GBR, Kawasaki, 20.798
4. Paulin, Gautier, FRA, Yamaha, 34.905
5. Searle, Tommy, GBR, Kawasaki, +40.628
6. Tonus, Arnaud, SUI, Yamaha, +41.569
7. Kullas, Harri, FIN, Yamaha, +51.748
8. Roelants, Joel, BEL, KTM, +1:02.871
9. Butron Oliva, Antonio Jose, ESP, KTM, +1:17.870
10. Osborne, Zachary, USA, Yamaha, +1:22.413
...18. Söderberg, Ludvig, FIN, Kawasaki, +1:56.405

MX1, karsintaerä:
1. Nagl, Maximilian, GER, KTM, 24:54.711
2. Bobryshev, Evgeny, RUS, Honda, +5.633
3. Goncalves, Rui, POR, Honda, +6.307
4. Cairoli, Antonio, ITA, KTM, +7.207
5. Philippaerts, David, ITA, Yamaha, 12.989
...20. Tiainen, Santtu, FIN, Kawasaki, +1:30.545

Kommentit

Kirjoittanut yeah!, 24.04.2011, 23:54
Hieno avaus Tiaiselta, pistää miettimään josko itse tuurattava olisi ajanut parempaa sijaa kuin tuuraaja...? Santtu MM sarjaan!
Kirjoittanut Jaahas, 24.04.2011, 23:59
Nyt pojilla hirtti kaasut jumiin...
Lisää näitä eriä!
Hynysellä osuutta asiaan?
Kirjoittanut Jaahas, 25.04.2011, 00:07
Hynynen on juonut tuurattavan lukuisia kertoja pöydä alle. Treenattu on!!!
Joten kisa vauhti olisi ollut jäätävää!
Kirjoittanut james, 25.04.2011, 00:18
ainakin tiainen on selkeä urheilija. nyt hyvä karsintaerä. toivotaan, että saa huomenna yhtä hyvät ajot molempiin eriin. voi sitten nämä hynyset ja tuurattava juoda toisiaan pöydän alle lipat suorana vaikka koko kesän...
Kirjoittanut huomenta vaan, 25.04.2011, 10:22
asiantuntijat...otte näköjään heränny kohmelostanne.
mitäs jos nyt antaisitte miesten hoitaa nää ajohommat,
pitäisitte päänne kiinni ja lopettaisitte heti alkuunsa ton
akkamaisen juputuksen ja vittuilun, jookos?!
syökää vaikka mämmiä, lutkuttakaa pääsiäismunaa...tai jotain.
Tsemppiä kuskeille, niin tuuraajille kuin tuurattavillekin!
Kirjoittanut savonpojat, 25.04.2011, 14:06
Hyvä Ludvig ! Piste potti MM sarjassa avattu !!!!!!!!!!!!!!
Odotetaan kuinka Santtu syöttää ???
Kirjoittanut fanittaja, 25.04.2011, 14:15
Hyvä Ludde! näin.
Kirjoittanut savo rulaa, 25.04.2011, 14:42
Tiaiselta kyllä hyvää ajoo, luokka kuiteskin mx1 ja nousee koko ajan tällä hetkellä olevassa ekassa erässä surkeen startin jälkee, nyt jo 10 kuskia ohittanu!!!!
Kirjoittanut Nokka kii sorsa, ny sukelletaan!, 25.04.2011, 17:36
Valkensvaardin tähän mennessä ajettujen, MX2 molemmat ja MX1 ekan erän jälkeen ei vaan voi kun nauraa makeesti kaikille kateellisille tuomiopäivän kitisijöille, jotka on varsinkin ICE1-ukkoja dissannu! Ainakin Ludden näytöt pitäis jo hiljentää tota kitinää vähäks aikaa...
Kirjoittanut Savon tyttö, 25.04.2011, 18:22
Ihanaa, Santtu, ihanaa...nyt suosittelen napisijoille peiliin tuijottamista...Santun debyytti ohi ja täällä myös naurussa on pitelemistä. Vaikka lähtö menis päin peetä, ei Santtu koskaan luovuta, vaan lähtee sitkeesti perään. Hienoa Santtu ja Ludde!
Kirjoittanut Juu, 25.04.2011, 18:32
Mistä kisan tulokset löytäis ?
Kirjoittanut Missä on:, 25.04.2011, 18:44
- Turha jätkä?
- Kimmo Hurri?
Kirjoittanut 151 fan, 25.04.2011, 19:06
tuntuu että kullaksen loisto vähän unohtuu teiltä, luddelta kyllä hienoo että pisteille mutta ei ollut kun muutamasta sekunnista kiinni ettei harri ajanut kierroksella ohitse
Kirjoittanut tuloksia, 25.04.2011, 19:28
www.motocrossmx1.com/ kohdasta results
Kirjoittanut 151 fan, 25.04.2011, 23:56
Jos arvostusta ei pysty osoittamaan, lisenssin vaihto on mahdollista tehdä myös - mitä ei kyllä toivoisi.
Kirjoittanut jepajee, 26.04.2011, 00:11
151 fan: nimen omaan kattokaa niitä aikoja äläkääkä sijotusta. 16 sija ihan jees mut tosiaan Harri tuli kierroksella melkein ohi ja kärki tuli molemmis eris... Ottaisvat mallia Hermusesta. Se sentään johti ekaa ajamaansa MM erää ja ekalla täydellä MM kaudellaa otti heti erävoiton ekasta kisasta!
Kirjoittanut HarriLuddeSanttuFan, 26.04.2011, 22:09
Eihän missään tapauksessa Harria ole unohdettu...poika tekee helkutin hienoa työtä ja lisenssin vaihtojutut,höpö höpö. Harri tulee vähemmän mainittua,koska jotkut keskittyvät nimenomaan alasajamaan Santun ja Ludden. Mikään ei tunnu kelpaavan, mutta on myös meitä, jotka nostavat lipun korkealle Suomi-pojalle. Sanokoot muut mitä sanoo, mutta Harri on suomalainen. Kierrosajat on ainakin minulle ihan samantekeviä, kaikki pojat otti pisteitä ja loppupelissä ne pisteet ratkaisee, ei kierrosajat.
Kirjoittanut Johnny O'Mara, 27.04.2011, 12:30
Herlings on hiekkaratojen kuningas! Toisessa erässä kolme sekuntia nopeampi kierrosaika kuin Roczenilla.....
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01