Sulje mainos tästä

Kuin lihanuijalla hakattu olkapää

09.01.2018 - Motocross
Dean Wilsonin Anaheim ei sujunut odotuksien mukaan.
Kuva: James Lissimore
Dean Wilson sai lääkäriltä tuomion olkapäästään.
Dean Wilson tuli viime lauantaina käynnistyneeseen supercross-kauteen kovin odotuksin. Wilsonin harjoituskausi oli mennyt hyvin, hän oli Husqvarnan tehdaspyörän ohjaimissa ja vauhti syksyn kilpailuissa oli ollut hyvää. Kaikki piti olla näin ollen kunnossa.

Wilson oli aika-ajoissa kahdeksanneksi nopein, mutta valitettavasti hänen kilpailunsa loppui lyhyeen. Rockstar Energy Husqvarna -kuljettaja kaatui alkuerän kolmannella kierroksella rajusti ja hänen iltansa oli ohi olkapäävamman vuoksi. Wilson päivitti tänään sosiaaliseen mediaan tilastaan.

- Kävin eilen lääkärillä. Vaikuttaa siltä, että yläkerran herra katsoi perääni tilanteessa. Mitään ei revennyt olkapäästäni, joten olin todella onnekas. Minulla on paha ruhje olkapäässäni, pingottunut kiertäjäkalvosin ja nyrjähtänyt ranne. Lääkäri sanoi, että olkapään lihakset näyttävät siltä, kuin joku olisi hakannut niitä lihanuijalla. Joka tapauksessa olen onnekas kun mitään ei ollut revennyt. Käyn joka päivä hoidattamassa olkapäätä ja teen kaikkeni, jotta pääsen mahdollisimman nopeasti takaisin radoille. Luultavasti en pysty ajamaan tulevan viikonloppuna Houstonissa, sillä en pysty nostamaan vielä kättäni, Wilson kirjoitti.

Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01