Hyvinkään joukkue SM-motocross lähestyy – missä TamMC?

28.09.2011
Viime vuonna SM-joukkuekilpailun järjestänät TamMC loistaa poissa olollaan.
Hyvinkään Vauhtipuistossa viikonloppuna ajettavaan kerhojoukkueiden SM- , sekä MXC-kisoihin on molempiin ilmoittautunut peräti 39 joukkuetta. Se on huikea määrä.
SM-luokassa ovat ennakkosuosikkijoukkueista mukana Helsinki, Vantaa, Hyvinkää, Turku, Joensuu (P-KMK), Tuusula, Heinola, Salo ja niin edespäin. Usealla kerholla on mukana myös kakkosjoukkue. Mutta yksi on poissa. Mutta missä on Tampereen Motocross?

TamMC:n joukkuetta ei näy listoilla lainkaan. Kuitenkin TamMC.n riveissä ajaa tukku kotimaan kärkinimiä; Teemu Lehtinen, Teemu Keljo, sekäö tietty Jussi Nikkilä, joka kävi näyttämässä Tampereen MX1-luokan SM:ssä, että ajo kulkee edelleen, vaikka aktiiviura taitaa olla ohi, ja lisäksi vielä muutama lupaava juniorikin löytyy.

TamMC lukeutuisi ehdottomasti suosikkijoukkueisiin. TamMC olisi tuonut takuuvarmasti kisaan oman väriläiskänsä. Toki TamMC:llä on mukana MXC-kerhojoukkuekisassa, tai itse asiassa kaksikin joukkuetta. Hyvä niin. Junioreissa on tulossa heilläkin hyvää satoa.

Kerhojoukkueiden SM-kisa on perinteisesti herättänyt suuria tunteita niin joukkueiden kesken, kuin myös ajoittain joukkueiden sisälläkin. Näin on takuuvarmasti tämänkin vuoden SM-joukkuekisassa. Ja näin tulee olemaan jatkossakin. Pientä skismaa syntyy helposti, kun joukkueita muodostetaan. Oli niin tai näin, viikonloppuna on luvassa jälleen huikea taistelu mestaruudesta. Mukana olevien joukkueiden kesken ratkotaan mestaruudet. Kilpailun aikataulu ja muuta oheistietoa löytyy HyMK:n sivuilta: www.hyvinkaanmoottorikerho.fi

Teksti: Tapio Vuori
Kuva: Xracing

Kommentit

Kirjoittanut Kawasaki Team Green, 29.09.2011, 21:05
Miksei joukkeiden kuljettajat ole vielä nähtävissä? Joukkeet kyllä mutta ei ajajat.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01