Eriksson loukkasi jalkansa
09.04.2011
Eriksson mietteliäänä varikolla.
Toni Eriksson loukkasi jalkansa aamun ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa.
Motocrossin MM-sarja on avattu tänään Bulgariassa, Sevlievon radalla. Aamulla ensimmäisenä oli ohjelmassa kaikkien luokkien harjoitukset.
MX2-luokassa aamulla allergiasta johtuvasta tukkoisuudesta kärsinyt Harri Kullas oli tyytyväinen rataan, vaikkakin kova tuuli haittasi hieman isoimmissa hyppyreissä. Kullas oli harjoitusten 10. nopein. Ensimmäistä MM-starttiaan ajava Ludde Söderberg totutteli rataan ja oli 34. nopein.
MX1-luokassa Toni Erikssonin harjoitukset keskeytyivät valitettavasti ennen aikojaan. - Hyppäsin ylämäkeen isoa triplaa ja ajauduin jotenkin väärään spooriin. Hyppäsin hypyn ylipitkäksi ja tulin kovaa maahan. En kaatunut, mutta isku oli raju. Vasemman jalan jalkapöytään sattui paljon ja jouduin tulemaan varikolle. Toivottavasti sieltä ei ole luita rikki, kertoi Eriksson varikkoteltaltaan.
Tänään ohjelmassa on vielä aika-ajot ja karsintaerät. Huomenna on vuorossa varsinaiset kilpailulahdöt.
Jani Hovi / Xracing

Kommentit