Eriksson ajaa Vantaan MM-osakilpailussa
07.06.2011
Toni Eriksson Bulgarian ensimmäisissä harjoituksissa.
Kuva: Xracing
Kuva: Xracing
Bulgarian Sevlievossa loukkaantunut motocrosskuljettaja Toni Eriksson on kuntoutunut kisakuntoon.
Eriksson osallistuu ensi viikonloppuna ajettavaan MX3-luokan MM-sarjan osakilpailuun kotiradallaan Vantaalla. Eriksson jatkaa MX1-luokan pistemetsästystä MM-sarjassa Uddevallassa Ruotsissa 2.7.
Motocrossin MX1-luokassa kisaava Toni Eriksson loukkasi oikean jalkansa hypyn alastulossa MM-sarjan avauskilpailujen virallisissa harjoituksissa Bulgarian Sevlievossa. Jalkapöydän kolme murtumaa ovat parantuneet hyvin ja tänään lopputarkastuksessa Eriksson sai luvan aloittaa kilpailemisen. Ensimmäisen starttinsa hän ajaakin jo heti tulevana viikonloppuna kotiradallaan Vantaalla MX3-luokan MM-sarjassa.
”Voisiko parempaa mahdollisuutta olla kuin aloittaa kotoa. Olen saanut treenattua tosi hyvin viimeisten viikkojen aikana jo ajoakin, joten kotikisat tulee hyvään saumaan”, tyytyväinen Eriksson iloitsi.
Eriksson jatkaa MX1-luokan pistemetsästystä MM-sarjassa Uddevallassa Ruotsissa 2.7. ICE1RACING juniorikuljettaja Santtu Tiainen korvaa Erikssonin vielä Portugalin ja Espanjan MM-sarjan osakilpailuissa.
ICE1RACING tiedotus
Motocrossin MX1-luokassa kisaava Toni Eriksson loukkasi oikean jalkansa hypyn alastulossa MM-sarjan avauskilpailujen virallisissa harjoituksissa Bulgarian Sevlievossa. Jalkapöydän kolme murtumaa ovat parantuneet hyvin ja tänään lopputarkastuksessa Eriksson sai luvan aloittaa kilpailemisen. Ensimmäisen starttinsa hän ajaakin jo heti tulevana viikonloppuna kotiradallaan Vantaalla MX3-luokan MM-sarjassa.
”Voisiko parempaa mahdollisuutta olla kuin aloittaa kotoa. Olen saanut treenattua tosi hyvin viimeisten viikkojen aikana jo ajoakin, joten kotikisat tulee hyvään saumaan”, tyytyväinen Eriksson iloitsi.
Eriksson jatkaa MX1-luokan pistemetsästystä MM-sarjassa Uddevallassa Ruotsissa 2.7. ICE1RACING juniorikuljettaja Santtu Tiainen korvaa Erikssonin vielä Portugalin ja Espanjan MM-sarjan osakilpailuissa.
ICE1RACING tiedotus











Kommentit
jotta jäitä hattuun ja antakaa poikien ajaa, teistä kun ei siihen kuitenkaan ole. ei muuta.
uudesta ihmisen alalajista, nettikitisiöistä. nämä elämässässään surkeasti epäonnistuneet, maailman päähänpotkimat kaikesta kateelliset netin syövereissä nimettömänä vaanivat otukset saisivat arvoisensa huomion.
miten on, löytyisikö halukkaita?!
ajettas virtuaalisesti pussi päässä, ettei vaan kukaan tunnistais.jokanen sais kahmia pisteitä niin paljon kun sielu sietää ja kait kaikki olis mielissään...paitti tietysti ne
jotka ei sitten jostain virtuaalisyystä pärjäiskään.
loppupelit käytäis vanhan tavan mukaan täällä foorumilla rattosasti vittuillen toisillemme. mites olis?
Mitä ihmeellistä siinä nyt sitten on jos esim MX3 sarjan taso on surkea, kaikki sen tietää. Kuskeja on vähän jne tämä on maailmallakin tunnustettu tosiasia. Suomalaisten taso maailman huippuihin verrattuna on kaukana siitä mitä se oli 80 luvulla. Ainoastaan Kullas on verrattavissa ja hänkin jää noin kierroksen kärjelle. kehittynyt on ja kuronut eroa kärkeen kiinni. Kaikki muut on kaukana takana.
Näin se vaan on, kaikki tietysti haluaisivat että oltaisiin taas kärjessä ja menestyttäisi. Tämä vaatisi rajua työntekoa ja sitoutumista. Puheet ja kaikenlainen pullistelu ei auta. Liian usein kuulee kaikenlaista selittelyä, on kipee sieltä ja täältä. Se on titysti fakta että vain aniharvasta ihmisestä voi tulla huipulla pärjäävä urheilia.
Myös itse ihmettelen sitä, että kritiikkiä ei saisi joidenkin mielestä esittää ollenkaan. Jos joku kertoo mielipiteensä sarjojen ja kuskien tasosta, siitä nousee suuri poru, jos se yhtään koskee suomalaisia. Ja siinä kohtaa aletaan toki heti hyökkäämään kritisoijaa vastaan, mollaamaan häntä ja kertomaan hänelle, ettei ole mitään asiaa kritisoida, jos ei itse ole nopeampi kuski. En ymmärrä miten se edes liittyy aiheeseen.
En muista ihan heti täällä kenenkään väittäneen olevansa menestyvämpi tai nopeampi kuski kuin artikkelien henkilöt. En oikein ymmärrä siis mihin "kisaamaan" ehdotus netin nopeimmista liittyy? Toki nimettömänä homma kannattaa muiden osalta hoitaa, kun itse sen sijaan nimelläsi aina kirjoitat? Kovasti yritätte laittaa sanoja muitten suuhun ja kuvitella ihan toista, kuin kirjoitetaan?
"asiaa": huomioin sinut nyt tässä viestissäni, jotta saat sen tekstissäsi haluamasi huomion. Olen pahoillani puolestasi, jos tunnet epäonnistuneesi elämässäsi. Itse en kuitenkaan ilmoittaudu vapaaehtoiseksi väitöskirjan tekijäksi aiheestasi, olen hieman eri alalla ja taidan valita mielenkiintoisemman aiheen, jos vielä jossain kohtaa jaksan väitöstyötä alkaa tekemään.
kritiikki kohdistuu melkein ainoastaan Räikkösen tiimiin ja sen edesottamuksiin.voisin kuvitella, että se on hieno asia kun joku saa maailmalle suomalaisen crossitiimin aikaseksi?1
mutta ei, jatkuva kitinä pisteistä, sijoituksista yms. alkaa
tosiaankin tympimään. kokemustahan tuolla ymmärtääkseni haetaan ja sitä mukaa niitä pisteitä ym. jokainenhan vähääkään asiaa tunteva tietää missä jamassa suomen crossi
on jo vuosikaudet ollut, siis MM tasolla, vai?
nyt kun jotain asialle joku koittaa tehdä, ei sekään riitä...heti pitäis olla MM:n kärjessä.
ja mistä sitä tietää onko koko tallia ensi vuonna edes olemassa ja kuka siellä ajaa, huu nous?
ps. ydobon, et se sinäkään nimelläs näytä esiintyvän...
Suomicrossia saa ja pitää puolustaa. Mitä me täällä sitten vedetään kun negat vetää homman mukanaan suohon. Ai nii, enskaahan me vedetään. Siinähän me ollaan hyviä. Oikein maailmanmestareita. Samalla logiikalla voitais lakkauttaa toi jalkapallo ja kaikki futarit vetää vaan lätkää. Ei tuu pettymyksiä. Varokaa nyt kaikki niitä pettymyksiä. No, ymmärtäähän sen että kun vaimo petti, auto petti, pomo kusetti ja sitten se Kimin tiimi ei voittanutkkaan tuplamaailmanmestaruutta niin vituttaahan se pientä ihmistä.
Ja noi pojat ei ole henkselien paukuttelua nähneetkään.
Loppujen lopuksi on tärkeintä, että kannustusta on enemmän kuin vittuilua. Menestyjille ollaan aina kateellisia, niin suomessa kuin maailmalla. Se on sen homman hinta.
onhan tämä helppoa huudella täällä nimettömänä, kun ei uskalleta arvostella kovaan ääneen omalla nimellään...
koko viestisysteemi pois tai omalla nimellään esiin. se olisi reilua kaikkia kohtaan, mutta epäilempä riittääkö näillä vellihousuilla kanttia siihen...
Joku FB-kirjautuminen jos vaadittaisiin niin kommentit olisi pelkkää "Hyvä, Hyvä" -perseennuolentaa.
Mutta keskustelu näyttää aiheuttavan niin suurta agressiota ja kynemättömyyttä sivistyneesti kirjoittaa asiaansa, että taitaa olla parempi lopetella tänne kirjoittelua ja lukemista. Nähtävästi se tärinä, pärinä ja pakokaasu sittenkin aiheuttaa jotain vaurioita, vaikka toisin olen aiemmin halunnut uskoa. Vai miten muuten selittäisi tämän uskomattoman sivistymättömän keskustelun tason? Minua eivät haittaa artikkelin aiheita kritisoivat, edes asiattomat viestit. Sen sijaan harmittaa nämä keskustelun täyttävät toisten kirjoittajien arvostelijat, jotka eivät suvaitse muita ajatuksia kuin omansa. En tiedä negatiivisesti suhtautuvien elämäntilanteesta, eikä se minulle kuulukaan. En ymmärrä miksi mollaatte näitä kirjoittajia? Huutelette täällä mitä sattuu asioita väittäen heitä elämässään epäonnistuneiksi, mutta tietenkin teette sen oman nimimerkkinne suojasta turvallisesti. Eikö se sitten ole luokkaavaa? Helposti epäilykset toki alkavat muodostua, mistä nuo elämäntilanteet on keksitty, ehkä lähempää kuin arvaakaan, ehkä ei, eikä se minua kiinnosta tai minulle kuulu. Miksi luulette sen kuuluvan teille? Edellisten kirjoittajien kaltaista kaksinaismoralismia en arvosta.
Tehkää vaikka niin, että keskenänne valitsette yhden tyypin, joka muokkaa oman manifestinsa jokaisesta artikkelista ensimmäisenä, ja muut tämän johtajan valitsemat ja rekisteröimät jäsenet saavat sitten toistaa ja ylistää tätä yhteistä sanomaa ja mielipidettä asioista.
Sallin silti eri mielipiteet asioista, se ei horjuta itsetuntoani. Ja BobbyM:n kanssa pelkään samaa kirjautumisesta.
tosta pullistelusta ja henkselien paukuttelusta: missä vaiheessa tiimin kuskit on sitä tehny??? aika matalalla profiililla ne minun mielestäni kyllä ovat liikkeellä. vähän liiankin matalalla jopa.
ja tuo" just joo" on kyllä oikeessa siinä mielessä, että kyllä se omalla nimellä asioiden julki tuominen lisäisi sitä katuuskottavuutta, tämmönen kirjoittelu on jotenkin
akkamaista...anteeksi vaan oikeat naiset, en tarkoita teitä.
Jokatapauksessa, Tsemppiä Tonille kisoihin!! :) ja muille Ice1Racing kuskeille, ootte aivan loistavia nyt,aina, ja tulevaisuudessa!! :)
En kyllä ihan tuota nyt ole tarkoittanut, vaikka meinaatkin muutamia sanoja pistää suuhuni. En suinkaan meinannut lopettavani mitään. Myönnettäköön, että ehkä sanamuoto oli vähän väärin valittu. En myöskään koittanut paikalliseen tapaan kieltää muiden kirjoittelua, eli tässä tapauksessa muiden kirjoittajien arvostelua. Sanoin vain, että se harmittaa minua, mutta taisi olla väärä sekin tunne ja mielipide näissä piireissä. Mielestäni kuitenkin minulla on oikeus mielipiteeseeni, useiden mielestä ilmeisesti ei. Näkisin, että artikkeliin liittyvät arvostelut ovat oikeammilla jäljillä kuin muita (tuntemattomia) nimimerkkejä arvostelevat... ehkä itsekin tässä kohtaa ajaudun hieman pois raiteilta, mutta en väitäkään itse pysyväni aina raiteilla, vaikka niin kuitenkin haluaisit käsittää. Voitte toki kertoa myös yhteisön virallisen kannan asiaan.
Muistaakseni sanoin mielestäni suodattavani asiattomat kommentit ja olevani vetämättä kaikesta hernettä omaan nenääni. Toisin sanoen, mielestäni suodatan asiattomat kommentit (jossa tietenkään inhimillisenä en väitä toki aina onnistuvani). Enkä myöskään joka kerta vedä hernettä nenääni (tämä logiikka ei poista sitä mahdollisuutta, että joskus vetäisin, vaikka tiedänkin sen olevan älytöntä). Osuit kyllä silti oikeaankin, kannatan ehdottomasti vapaata kirjoittelua. Sen vuoksi en koitakaan kieltää sinuakaan kirjoittelemasta tai en väitä, että mielipiteesi olisi jotenkin epäasiallinen tai huono. Jos kirjoittamasi mukaisen kuvan olet asiasta muodostanut, niin hyvä niin, se sinulle sallittakoon (minun puolestani, tuskin yhteisön virallinen kanta on sama). Kiva kuitenkin, kun jaksat pysyä positiivisena ja hyvässä hengessä, mitä täällä on peräänkuulutettu.
Atte Jousi kommentoi Vantaan kilpailua:
"Lopussa kavereita tuli selkä edellä vastaan, kun taas itse jaksoin painaa hyvin loppuun asti."