Sulje mainos tästä

Cairolin ja Herlingsin taistelu

18.01.2018 - Motocross
Tony Cairoli lähtee maaliskuussa alkavaan kauteen jahtaamaan jälleen maailmanmestaruutta.
Kuva: Ray Archer
Tony Cairoli ja Jeffrey Herlings jatkavat alkavalla kaudella kilpailemista samassa tiimissä ja samassa luokassa. Kaksikon onkin vain hyväksyttävä, että molemmat eivät voi voittaa jokaista kilpailua.
Red Bull KTM voitti kahdeksan viimeisestä yhdeksästä kilpailustaan MXGP-luokassa kaudella 2017, kun Toni Cairoli kruunattiin mestariksi yhdeksännen kerran ja Jeffrey Herlings oli samassa luokassa debyyttikaudellaan toinen. Kuljettajat nousivat yhdessä podiumille seitsemän kertaa 19 GP:n mittaisessa sarjassa ja monet sarjaa seuraavat odottavatkin kaudella 2018 tämän kaksikon välistä tiukkaa kamppailua mestaruudesta.

Sisilialaisen ja hollantilaisen välinen kaksinkamppailu samassa tiimissä tulee olemaan asia, joka KTM:n tehdastiimin on otettava huomioon. Tuleeko siitä vaikeuksia?

- Vaikea sanoa. Viime kaudella he kunnioittivat toisiaan tiukoissakin kamppailuissa. He eivät pelanneet likaista peliä ja jos tilanne säilyy sellaisena, uskon, että selviydymme siitä, arvioi MX2 tiimin johtaja ja KTM:n tekninen koordinaattori Dirk Grübel.

- Tilanteet tulevat vaihtelemaan, ja onnella on suuri osuus. Jonain päivänä toinen on parempi ja sitten taas toinen. Kummankin on hyväksyttävä se, ettei voi voittaa jokaista kisaa ja myös muiden merkkien kuljettajat sekoittavat pakkaa. Kummankin on ajettava tasaisen hyvin. Toivon, ettei meidän tarvitse puuttua tilanteeseen millään lailla. Meidän on vain tarkkailtava tilannetta, emmekä voi suunnitella sitä etukäteen. On kuitenkin hyvä tilanne, kun kaksi saman tiimin kuljettajaa kamppailee mestaruudesta, mutta on siinä paljon työtäkin, saksalainen jatkaa.

Grübel on työskennellyt läheisesti De Carlin ryhmän kanssa heidän rakentaessaan vuoden 2018 versiota voittoisasta 450 SX-F -pyörästä, joka kuittasi mestaruudet niin supercrossissa kuin MXGP:ssäkin menneellä kaudella. Cairoli ajoi viime kaudella kuusi voittoa ja 12 podiumsijaa ja uudelleen löytyneen ajovireensä lisäksi hän onnistui vielä parantamaan myös pyöräänsä.

Cairoli tunnetaan siitä, että hän pysyy samoissa teknisissä ratkaisuissa, joista hän pitää. Hän ajoi käytännössä samalla vuoden 2010 350 SX-F-pyörällä peräti neljä mestaruutta. Grübelin mukaan kehitystä on nyt tapahtunut.

- Hän pitää pyörästään, se on selvää. Kesti kaksi vuotta päästä tälle tasolle, että hän pystyi ajamaan aivan huipulla. Cairoli kärsi käden katkeamisesta ja hermovaurioista vuosina 2015 ja 2016. Hänen oli vaikea jättää se, millä hän oli voittanut, mutta aina on kehityttävä ja meidän oli otettava ne askeleet. Hän kokeili joitain uusia asioita ja oli tyytyväinen, Grübel selvittää.

Grübel valvoo myös Herlingsin kehitystä ja on tehnyt niin siitä lähtien, kun oikukas hollantilainen tuli tehdastiimiin vuonna 2011. Hän sanoo, että pakollinen tauko viime talvena teki hyvää Herlingsille.

- Hänen kädestään poistettiin metallituet ja se oli hyvä, koska meidän ei tarvinnut pakottaa häntä olemaan ajamatta. Edellisenä vuonna teimme pienen virheen ajattamalla häntä liian monessa MXGP:n ulkopuolisessa kisassa, kuten rantakisassa Hollannissa ja hän piti itsensä huippukunnossa marraskuuhun asti. Me maksoimme siitä keväällä kovan hinnan, kun hän kärsi rannevaivoista harjoituksissa. Ehkä se johti Italian mestaruuskisassa Ottobianossa kaatumiseen, jossa hänen kätensä katkesi. Hän halusi näyttää kaikille, mutta ei ehkä ollut kuitenkaan vielä valmis siihen, Grübel arvioi.

Glenn Goldenhoff aloittaa kolmatta kauttaan oranssiväreissä. Vaihdettuaan ”logistista paikkaa” Jorge Pradon kanssa Red Bull KTM:n varikkopilttuussa, hän työskentelee nyt enemmän Grübelin kanssa.

- Olemme testanneet muutaman kerran yhdessä. Vaikka olemme tehneet niin joskus ennenkin, olemme nyt läheisempiä. Hän soittaa aina, jos hänellä on ongelmia tai jotain kysyttävää. Meillä ei ole kielimuuria ja se tekee asiat helpommiksi. Hän sopii hyvin tiimiin ja tulee hyvin toimeen Herlingsin kanssa. Meillä on ensi vuonna puoliksi hollantilainen tiimi, Grübel päättää.

Adam Wheeler

Kommentit

Kirjoittanut cerpa, 18.01.2018, 19:39
Mikähän talli voittaa GP luokan?
Tosi vaikea arvata...
Kirjoittanut MX-Fan, 19.01.2018, 07:53
Cairoli vai Herlings mestariksi, kas siinäpä haastetta. Mestari on se, kumpi pysyy ehjänä koko kauden. Vai tuleeko Febvre, Gajser tai Paulin mukaan mestaruustaisteluun?
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01