Barcia Bercyn kuningas

21.11.2010
King of Bercy, Justin Barcia.
Justin Barcia kruunattiin tänään Bercyn kuninkaaksi, hänen voitettuaan tänään viimeisen kilpailun.
Perjantaina ja sunnuntaina voittoihin ajanut nuori amerikkalainen voitti näin ollen arvostetun King of Bercy tittelin. Sunnuntain voittoon ajanut Honda kuljettaja valloitti tittelin lopulta vain yhden pisteen erolla, ennen myös sunnuntaina toiseksi ajanutta Kyle Chisholmia. David Vuilleminin suojatti Chisholm ajoi tasaisen viikonlopun, ollen finaaleissa sijoilla 3-3-2.

Kolmanneksi sunnuntain kilpailussa ajoi kotiyleisön riemuksi Cyrille Cuolon, jonka kanssa tuosta viimeisestä palkintokoroke sijasta taisteli viikonlopun parhaan ajonsa ajanut Tony Cairoli. Cairoli pääsi viikonlopun aikana paremmin sisään supercrossiin ja maailmanmestarin meno muuttui selvästi sulavammaksi. Viidenneksi sunnuntaina ajoi Arnaud Tonus.

Bercy osoitti jälleen vaativuutensa, kun Marvin Musquin ja Grant Langston liittyivät sunnuntaiksi kilpailua sivusta seuranneiden joukkoon, loukkaantumisten vuoksi.

Jani Hovi / Xracing
Kyle Chisholm oli viikonlopun tasaisin kuljettaja.
Cyrille Cuolon oli sunnuntain nopein ranskalainen.
Tony Cairoli oli vauhdissa sunnuntaina.
Arnoud Tonus ajoi myös viikonlopun parhaan ajon sunnuntaina.

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01