Antti Pyrhönen Saksan MX1-luokaan MM-kisaan

31.08.2011
Hyvinkään Antti Pyrhönen ajaa tulevana viikonloppuna motocrossin MX1-luokan MM-osakilpailun Saksan Gaildorfissa.
MX3-luokan MM-sarjan loppupisteissä neljänneksi sijoittunut Pyrhönen anoi, ja sai villin kortin Gaildorfin kilpailuun. - On todella mielenkiintoista päästä pitkästä aikaa ajamaan MX1-luokan MM-osakilpailu. Gailforfin MM-kisa sopi hyvin aikatauluuni kun MX3-luokan MM-sarja päättyi jo jokin aika sitten ja oma kisakauteni on kuitenkin jatkunut kotimaassa. Se kisa palvelee myös hyvin valmistautumista syyskuun 18. päivänä ajettavaa maajoukkueiden MM-kisaa silmällä pitäen, jossa ajan yhdessä Ludde Söderbergin ja Toni Erikssonin kanssa, kertoo Pyrhönen.

Pyrhönen lähtee MX1-luokan kivenkovaan MM-kisaan ilman suuria menestyspaineita. - Tällä hetkellä oma ajo tuntuu erittäin hyvältä. Olen harjoitellut todella tiiviisti MX3-luokan MM-sarjan päätyttyäkin ja sen huomaa itsekin kuinka vauhti ja varmuus on kasvanut. Gaildorfin kisaan lähden ajamaan täysin omaa ajoani. Jos
ajofiilis säilyy tällaisena kuin se on nyt ja kaikki sujuu ongelmitta, niin voisi kuvitella että tuloskin olisi suht kelvollinen. Ainahan kisaan lähdetään menestymään, niin myös minäkin Gaildorfiin,
hymähtää hyväntuulinen Pyrhönen.

Teksti: Tapio Vuori
Kuva: Xracing

Kommentit

Kirjoittanut Mopo mies, 31.08.2011, 19:34
Aika jännä et Pyrtsi tietää jo joukkkueen vaikka se valitaan vasta ensi viikolla??
Kirjoittanut Jani Hovi, 31.08.2011, 20:18
Juttelin asiasta Antin kanssa ja kertoi sanoneensa tuon asian tiedottajalleen epähuomiossa, eikä hänellä ole sen parempaa tietoa kolmannesta kuljettajasta.
Kirjoittanut Kari, 31.08.2011, 20:59
Niko, Teemu, Tomi, ottakaa homma relax, joukkuevalinnat on kuitenkin jo tehty. Näin sen kai pitikin mennä. Toivottavasti Toni on yhtä nopea hyppyjä hyppämään ja agressiivinen, kuin Siilissä, toivottavasti ilman uhria.Tsemppia!
Kirjoittanut Kari, 31.08.2011, 21:04
Pyrtsi on tässäkin asiassa herrasmies. Kisoihin menijöille tsemppiä!
Kirjoittanut SakuJ, 31.08.2011, 21:32
eiköhän ne kumminkin katso vielä tuon Lehtisen ajon ice1racingin tiimissä ja päättävät sitten.
Itse en Tonia kisaan laittaisi. Lehtinen, Koskela tai Jousi sinne joukkue MM:ään niin hyvä tulis.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01