Antti Pyrhönen neljäs Italian MM-kisassa

20.06.2011
Antti Pyrhönen.
Motocrossin MX3-luokan MM-sarja jatkuin viikonloppuna Italian Castiglione del Lagossa, jossa molempien erien nopein oli edellisviikonlopun Vantaan osakilpailun tapaan Sveitsin Julien Bill.
Hyvinkään Antti Pyrhönen ei onnistunut kisassa aivan nappiin, mutta pysyi molemmissa erissä hyvin viiden kärjessä oltuaan ensimmäisessä erässä viides ja toisessa neljäs. Päivän kokonaistuloksissa hän oli neljäs.

Pyrhösen molempien erien startit olivat kohtuullisen hyvät ja hän oli heti kärkiviisikossa mukana. - Ensimmäisen erän startti ei ollut aivan yhtä hyvä kuin toisen, jossa pääsin heti hyvään rytmiin. Pystyin ohittamaan pari kaveria ensimmäisen kierroksen aikana, mutta kärkikaverit Julien Bill, Martin Michek ja Milko Potisek olivat nyt minua selvästi nopeampia enkä pystynyt vastaamaan heidän vauhtiinsa, kertoo Pyrhönen.

Ensimmäisessä erässä Pyrhösen edelle neljänneksi kiilasi Italian kokenut konkari Daniele Bricca, joka osaa juuri Castiglione del Lagon kaltaisten kovien ja liukkaiden savipintaisten ratojen niksit todella hyvin.

Toisessa erässä Pyrhönen pääsi kuittaamaan vuorostaan Briccalle heti ensimmäisellä kierroksella, onnistuttuaan ohittamaan italialaisen todella vauhdikkaasti. Muutamaa kierrosta myöhemmin Bricca keskeytti erän. - Omasta mielestäni kisani sujui ihan hyvin ja ajokin tuntui hyvältä, mutta kärkikolmikko meni vain nyt yksinkertaisesti kovempaa. Sikäli harmi, että nyt pitäisi pystyä iskemään tuohon kolmikkoon mukaan, jos mielii taistella MM-mitalista, pohti Pyrhönen.

Muista suomalaisista Hyvinkään Marko Kovalainen ajoi ensimmäisessä erässä kahdenneksitoista. Toisessa erässä Kovalainen oli erän 17:s. Heinolan Riku Rouhiainen joutui keskeyttämään ensimmäisen erän. Toisessa erässä hän oli neljästoista.

MM-pisteissä Bill on kärjessä 165 pisteellään. Potisek toisena (146pist.) ja Michek kolmantena (134p.) Pyrhönen on pisteissä neljäntenä 120 pisteellään. Rouhiainen on pisteissä yhdeksäntenä ja Kovalainen sijalla 12.

- Ensi viikonloppuna on vuorossa Slovakian osakilpailu Bratislavan liepeillä. Rata on minulle entuudestaan täysin outo tuttavuus, mutta täytyy keskittyä sinne hyvin ja ajaa harjoitukset ja karsintakisa lauantaina erityisen huolella. Onneksi olemme saaneet pyöräni nyt hyviin säätöihin, joten siinä mielessä on hyvä mieli lähteä Slovakiaan, kehui Pyrhönen.

Teksti: Tapio Vuori
Kuva: Xracing


MM-Motocross, MX3-luokka, tulokset:
Italia, Castiglione del Lago:

I-erä: 1.Julien Bill, Sveitsi, Honda. 2.Martin Michek, Tsekki, KTM. 3.Milko Potisek, Ranska, Honda. 4.Daniele Bricca, Italia, Honda. 5.Antti Pyrhönen, Suomi, Honda. …12. Marko Kovalainen, Suomi, Yamaha. Riku Rouhiainen kesk.

II-erä: 1.Bill, 2.Michek, 3.Potisek, 4.Pyrhönen, 5.Saso Krageli, Slovakia, Yamaha… 14.Rouhiainen, Suomi, Yamaha. 17.Kovalainen.

MM-pistetilanne: 1.Bill 165pist., 2.Potisek 146p., 3.Michek 134p. 4.Pyrhönen 120p., 5.Martin Zerava, Tsekki, Honda 101p. .. 9.Rouhiainen 50p. ..12.Kovalainen 43p.

Kommentit

Kirjoittanut Pärre, 20.06.2011, 16:36
Antti on hyvin mitalikannassa. Tasaista tööttäystä vain, ja lopussa on mitali kaulassa. Go Antti go!
Kirjoittanut joku, 20.06.2011, 16:42
minkä merkkiset kengät antilla on?
Kirjoittanut joku, 20.06.2011, 17:14
Format
Kirjoittanut joku2, 20.06.2011, 19:24
Mikä oli Elviksen kengän koko?
Kirjoittanut koku, 20.06.2011, 19:33
44
Kirjoittanut lomalla, 22.06.2011, 08:49
onks toi serenan ranneke..
Kirjoittanut crossari, 22.06.2011, 21:21
ei Antilla ole serenan ranneke.sinä et ole tainnut muualla kuin serenassa käydä? järjestäjä vaatii,että myös kilpailijoilla on oltava ranneke,mikä osoittaa heidän olevan oikeutettu alueella liikkumaan.osa kilpailijoista yöpyy muualla kuin radalla ja näin heidän liikkuminen helpottuu.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01