Antti Pyrhönen ajoi voittoon Chilessä

14.02.2011
Pyrhönen vauhdissa Chilessä.
Antti Pyrhösen reilun viiden viikon harjoitus- ja kisamatka Chileen sai kunniakkaan päätöksen, kun hän ajoi kaksi komeaa erävoittoa motocrossin MX1-luokan Chilen mestaruussarjan osakilpailussa La Serenassa sunnuntaina.
Pyrhösen kisaviikonloppu alkoi jännittävissä tunnelmissa, kun lauantain vastaisena
yönä hotellirakennusta vavisutti maanjäristys. Järistys oli saanut alkunsa Santiagon
liepeiltä ja se eteni myös kisakaupunki La Sereneen, joka sijaitsee reilut 500
kilometriä Santiagosta pohjoiseen, Tyynenmeren rannalla. Pyrhöselle maanjärsitys oli
uusi kokemus.
- Onneksi maanjärsitys oli kaiketi aika lievä, vaikka se näin suomalaisen
mittapuun mukaan oli melko voimakas. Vähän talot huojuivat ja tavarat tärisivät. Oli
se aika kamala kokemus, huokaa Pyrhönen.

Itse kisa, joka ajettiin Tyynenmeren rantahietikolla sujui Pyrhöseltä erinomaisesti.
Hyvinkääläinen otti molemmissa erissä hyvät startit ja otti kisan komentoonsa.
Ensimmäisessä erässä syntyi pientä kisan poikasta Chilen Leonardo Quintarillan
kanssa, mutta chileläinen jäi lopulta erävoittaja Pyrhösestä reilut 15 sekuntia.
Erän kolmanneksi ajoi Argentiinan Jose Felipe.

Toisessa erässä Quintarilla kaatui ja Pyrhönen sai ajella rauhassa helppoon
erävoittoon. Erässä toiseksi ajanut Chilen Jeremias Israel jäi Pyrhösestä lopulta
huikeat puolitoista minuuttia. Jeremiaksen veli Benjamin oli erän kolmas.
- Kisasta jäi todella hyvä fiilis. Ajo kulki hyvin ja sai molemmissa erissä hyvän
rytmin päälle. Nyt on mukavat tunnelmat palata Eurooppaan, kertoo puhelimitse
tavoitettu Pyrhönen.

Pyrhösen koko Chilen harjoitus- ja kisaturnee sujui suunnitelmien mukaan ja mies
myhäilee tyytyväisyyttä.
- Pääsin ajamaan todella paljon ja erilaisilla radoilla. Nyt ajo alkaa tuntumaan
samanlaiselta kuin MM-pronssi kaudella 2009. Samoin kuntoharjoittelu on sujunut
suunnitelmien mukaan ja kunto alkaa kestämään jo kunnon kisaamista. Pitkä on tie
ollut syksyn 2009 loukkaantumisen jälkeen, mutta nyt alkaa mies olla taas entisensä,
virnistää Pyrhönen.

Pyrhönen palaa Suomeen tänään tiistaina. Loppuviikosta hän starttaa mekaanikkonsa
Jussi Heikkosen kanssa kohti Keski-Eurooppaa valmistautumaan huhtikuussa
käynnistyvään motocrossin MX3-luokan MM-sarjaan.

Tapio Vuori

Kommentit

Kirjoittanut MX-P, 14.02.2011, 21:48
Hyvä Antti!!!
Kirjoittanut Jeremias, 14.02.2011, 23:03
Onnea Antille kauteen, saattaapi vuan se vastus olla euroopan puolella astetta kovempi?
Kirjoittanut Noemi, 15.02.2011, 11:24
No ei kannata vielä liikaa hehkuttaa, vastus oli B luokan miehiä kun vertaa MM sarjan kärki kuskeihin. (vaikka vertaisi mx3 luokkaankin, silti taso b luokkaa). Hyvä sinänsä että treeni kulkee. Paremman mittarin saisi jossain Euroopassa ajettavassa KV kisassa, jossa on mukana MM sarjojen top 10 kuskeja.
Kirjoittanut Veteraani, 15.02.2011, 17:26
Kisa kuin kisa, treeniolosuhteet tuntuvat olleen kohdallaan.
Ei olis suomessa, ei edes keskellä kesää noin hyvää tukea Antille tarjolla epäilisin. Ja sen oman pään treenaaminen on kuitenkin tärkein juttu. Sitten sen vauhdin voi mittauttaa täällä euroopassa. Näinhän se Antti tekeekin. Belgiassa ei tarvitse edes olla kisoja, hyvänä treenipäivänä saa sparria aivan topille asti.
Kirjoittanut Melkein veteraani !, 15.02.2011, 20:42
Kyl sitä voi ajella vaik mis maailmalla treeniä mut MM kist on se miss mitataan miestä. Treenit Belgiass on vaan treenenejä siel on niin vaikea mitata kaikkien muiden seassa oikeata vauhtii.
Kirjoittanut ajatus mukaan :), 16.02.2011, 13:29
hyvin meni Antin kisa :) ottaen huomioon "pienen toipilasjakson" kun toiseksi ajanut jää puolitoista minuuttia vaikka ois mikä B ryhmä kyseessä niin ei kannata heti lähteä mollaamaan. Taitaa vaan olla joillain on niin että kateus on aina ansaittava mutta säälin saa pyytämättä :)
Kirjoittanut veteraani, 16.02.2011, 23:32
Täällä on suomalainen kateus huipussaan!
Kateus - eikä se muuksi muutu. Omalla nimellä kirjoittaminen vähentäisi todennäköisesti kirjoittelua, mutta luultavasti myös pahimpia ylilyöntejä. Veteraani: jos pystyt paremmin, tee se!
Kirjoittanut IHMETTELEN, 17.02.2011, 15:28
NO mitäs kateutta tuossa veteraanin kirjotuksessa on ? Kehuu Antin harjoitusolosuhteita, henkisen vahvuuden saavuttamista ja kuinka Antti varmaankin tulee mittauttaan vauhtia Euroopassa ennen MM kisoja. Mitäs ihmeen kateutta siinä sit on? Aina nää jutut alkaa versoamaan ihme heittoja?
Kirjoittanut Ajoasennosta se lähtee, 20.02.2011, 14:33
Vehviläisen leirille vaan jenkkeihin tämäkin kaveri niin johan alkais kulkemaan. Saisi jalat tapeilla oikeaan paikkaan ja takakenossa roikkumisen ajat meni jo...
Sitten lähtis vaikka mx1:seen näyttään ajamisen meininkiä
Kirjoittanut Ajoasennosta se lähtee II, 23.02.2011, 01:21
No ei se vanha "koira" enään helposti uusia temppuja opi.
Vaikka siirtäis päkiät tapeille ja vartalo keskemmälle pyörää ei se takais mx1:sen vauhtia, vois vaik haitata vauhtia ! Tää tyyli ny on hänel ja sillä mennään. Olis pitäny opetella jo ajat sitten, nuorempana.
Kirjoittanut Kaide, 23.02.2011, 20:58
Hyvinhän se Antti ajaa, kun alkaa kuitenkin olla jo veteraani ja siellä MX1:ssä ei tällä hetkellä riitä vauhti muillakaan suomalaisilla, valitettavasti?
Kirjoittanut Chef, 23.02.2011, 21:35
Kylläpä riittää Pyrtsin jutuille aina arvostelijoita. Hyvä että täällä puhutaan,silloin ollaan koko ajan kiinnostuttu Pyrtsin asioista. Jes! Mutta kaikkihan sen ymmärtää että kateelliset ne p*skaa puhuu/ arvostelee negativiisesti.Suomalaiset harmillisesti kun eivät osaa iloita toisen onnistumisesta. Kaikkihan sen tietää että Euroopassa on parempi taso kuin Chilessä.Kyse olikin tässä pitkän tauon jälkeen ajetusta kisasta, kisarytmiin pääsemisestä, onnistumisista ja treenistä. Pyrtsi on Suomen arvostetuimpia mx-kuskeja, ammattilainen joka varmasti tietää mitä tehdä! Hienoa Pyrtsi jatka samaan malliin. Tsemppiä Eurooppaan ja ensi kauteen! Jes!
Kirjoittanut Journalisti, 24.02.2011, 01:08
Chef kirjoittaa et puhutaan paskaa tai arvostellaan negatiivisesti. Lähinnä näissä kirjoituksissa todetaan faktoja. Cheaf taitaa ite lähteä tunteella mukaan?
1.Toivotetaan onnea ja todetaan että Euroopassa kovempi vastus.
2.Hillitään liikoja odotuksia ja todetaan sama että kisat Euroopassa parempi mittari vauhdille.Turha luoda kaverille liikaa paineita ja muille liikaa odotuksia yhden kisa suhteen.
3.kehutaan treeni camppiä ja todetaan sama Euroopassa oleva taso.
4.Todetaan mm kisoissa vasta mitataan todellinen vauhti ja siellä liene se tavoite.
5.Kannustava viesti
6.Nyt jo lähtee tunteet mukaan, ei voi samaistua tasoon Chile / Eurooppa
7.Neutraali toteamus
8.No sit jo neuvotaan mist sais vauhtii, yksi näkemys siitä missä pitäisi harjoitella
9.Todetaan että olisi parempi pysyä siinä mitä osaa
10.Kannustava ja todetaan et ei siellä ykkösissä pärjää kukaan muukaan paremmin
11.Sit lähtee tunteet cheaffillä pintaan ja pinna palaan, kun todetaan muissa kirjoituksissa ihan faktoja ja kannustetaan. Arvostelua lieneen myös nuo kannustavat viesti ?
Kirjoittanut Ajoasento jatkuu, 07.03.2011, 09:03
Minun mielestä vanha koirakin oppii uutta kun vain haluaa.
Kyllä maailmalla on muitakin Antin ikäisiä kavereita, jotka ovat opetelleet uuden ajoasennon.
Jos laitteet kehittyy, pitää myös kuskin olla valmis kehittämään itseään, jotta laitteesta saadaan paras mahdollinen irti. Ensin vain pitää ottaa askel taakse ja sitten kaksi eteen.
Tämä ei ole pahalla tarkoitettu kellekään, vaan mielestäni kaikkia voidaan neuvoa ja antaa vinkkejä vaikka ajaisi kuinka kovaa suomessa, on meillä kuiteski pitkä matka maailman huipulle ja yhteen hiileen puhaltamalla se maailman huippukin tulee nopeammin lähelle.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01