Sulje mainos tästä

3 minuuttia vaille täydellinen

16.05.2017 - Motocross
Jani Tanhuanpää oli epäonninen Hyvinkään toisessa SM-erässä.
Kuva: Jani Hovi / Xracing
Jani Tanhuanpään toinen SM-kisapäivä oli täydellinen lähes loppuun asti.
Aika-ajoissa Jani Tanhuanpää ajoireilun sekunnin pohjat ennen Lasse Ruotsalaista, Sten Jupaschevski jäi 1,3 sekuntia ja Valtteri Vainionpää jo yli 3 sekuntia.

Ensimmäisen startin nimiinsä otti jo totutusti Viron Sten Jupaschevski, tulevaisuuden lupaus Max Karilainen oli toinen ennen Ruotsalaista, Vainionpäätä ja Tanhuanpäätä. Kolmikko ohitti Karilaisen alkukierroksilla ja keskinäisiä sijoituksia vaihdellen ajoivat kiinni virolaista. Erän puolivälissä Tanhuanpää oli noussut toiseksi ja valmisteli ohitusta Jupaschevskista, kun tämä teki ajovirheen ja sen seurauksena ajautui ulos radalta. Myös Ruotsalainen ja Vainionpää kuittasivat ohi. Erän lopulla Jupaschevski onnistui ohittamaan Vainionpään ja sijoittui erässä kolmanneksi. Kärjessä Tanhuanpää piti varmalla ajolla Ruotsalaisen takanaan ja kuittasi erävoiton nimiinsä.

Toisen erän lähdön vei jälleen Jupaschevski, Ruotsalainen kuittasi kärkeen jo ensimmäisellä kierroksella. Tanhuanpää oli lähdön jälkeen neljäntenä, mutta Vainionpään ja Jupaschevskin ohitettuaan hän kuroi Ruotsalaisen etumatkaa kiinni. Saavutettuaan erän puolivälissä Ruotsalaisen kuittasi Tanhuanpää saman tien kärkeen ja tuplavoitto näytti varmalta kunnes toiseksi viimeisellä kierroksella epäonni astui peliin ja ketjut katkesivat. Tanhuanpään leikki jäi kesken ja Suomen mestaruuden uusiminen alkoi näyttää hankalalta.

- Onneksi kaikki on vielä omissa käsissä, voittamalla kaikki loput erät voi mestaruuden vielä uusia ilman muiden epäonneakin. Sitä tässä on lähdettävä yrittämään, vaikka helppoa se ei tule olemaan. Onneksi ajo itsessään sujuu, kun epäonni vain pysyy poissa, toteaa pettynyt Tanhuanpää.
ATV-crosssin SM-sarja jatkuu 11.6. Iisalmessa.

Loukko.com tiedotus

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01