Valtteri Salonen Suomen enduromaajoukkueeseen

22.06.2011
Valtteri Salonen on nimitetty Suomen MM-kokoonpanoon. Salonen ajaa miesten
Trophy-joukkueessa ja korvaa näin kesäkuun puolivälissä loukkaantuneen Samuli Aron.
Suomalaisten enduromestareiden kotikilpailun miesten MM-kokoonpano on vahvistunut: joukkueessa ajavat Juha Salminen, Matti Seistola, Eero Remes, Marko Tarkkala, Jari Mattila ja Valtteri Salonen.

– Valtteri Salosen valinnan ratkaisi hänen kilpailumenestyksensä Riihimäen SM-osakilpailussa, tiivistää maajoukkueista vastaava Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.

Salonen ajoi yleiskilpailun kolmanneksi Riihimäen Kahvakoplan järjestämässä kauden kolmannessa enduron SM-osakilpailussa 28.5.2011. Miehen meriittilistalle kuuluu mm. MM-pronssimitali viime vuoden Sixiltä. Meksikon mitalijoukkueessa ajoivat Salosen lisäksi tutut MM-miehet Juha Salminen, Eero Remes, Jari Mattila ja Marko Tarkkala sekä Oskari Kantonen.

– Mietimme maajoukkueen kokoonpanoa viikonlopun aikana ja jouduimme tekemään valinnan hyvin tasavahvojen ajajien väliltä, sillä miesten joukkueeseen olivat ehdolla myös Antti Hellsten ja Oskari Kantonen, kertoo Konttinen.

Suomen Junior Trophy -joukkueessa ajavat Antti Hellsten, Roni Nikander, Lauri Pohjonen sekä Kimmo Hurri. Naisten joukkueen kolmikon muodostavat Marita Nyqvist, Hanna Mertsalmi ja Charlotte Ljunglin.
Enduron MM-joukkuekilpailu ajetaan 8.-13. elokuuta Kotkan-Haminan seudulla. Kilpailuun osallistuu lähes 500 ajajaa 32 maasta. Viikon aikana seudulle odotetaan yli 20 000 kävijää. Kilpailu järjestettiin edellisen kerran Suomessa 1996 Hämeenlinnassa.
Tuolloin Suomi voitti sekä miesten, että nuorten maailmanmestaruudet. Hämeenlinnasta alkoi suomalaiskuskien vuosikymmen, jonka aikana suomalaiset saalistivat seitsemän Trophy- ja kaksi Junior Trophy -mestaruutta.

Teksti: Moottoriliitto
Kuva: Xracing

Kommentit

Kirjoittanut Ihmettelijä, 22.06.2011, 20:42
Mihinkäs sä konttinen unohdit Ronin kun puhut Riksust hänhän oli mintsan nopeempi kuin Valtteri.Sait sen RETRO porukan kasaan mitä varvaankin tietyt tausta voimat halus. Nopeuden kanssa näillä valinnoilla ei ole mitään tekemistä tai on sillä lailla että kaksi Mattoo ja Valtteria nopeammat kuskit laitettiin junnuihin.EN VOI MUUTA SANOA ETKUIN SÄÄLI sillä mikään ei näiden kahden kohdalla puolla sinun valintojasi. Odotan myös muiden mielipiteitä koska Konttinenhan ei vastaa
Kirjoittanut Hohhoijaa, 22.06.2011, 20:51
No Konttinen on onneksi siinä asemassa ettei hänen tarvitse perustella loistavia, järkeviä ja kaikinpuolin joka kantilta ajateltuja päätösiään kaiken maailma idiooteille jotka täällä arvostelee valintoja. Taitaa nämä jotkut arvostelijat olla jotenkin Nummelan suuntaan kallellaan kun eivät millään näe kokonaisuutta.
Uskon, että näillä jengeillä on mahdollisuudet menestyä todella hyvin. Jos Nummelan pojat olis äijissä loppuis junnujoukkueen mahdollisuudet kuin seinään.
Kirjoittanut Ihmettelijä, 22.06.2011, 21:04
En ole Nummelan suuntaan kallellani olen kallellani nuoriin ja nopeisiin suomalaisiin nuoriin kuskeihin jotka nyt uhrattiin junnuihin joiden paikka olis ollut miehissä nopeuden perusteella. YMMÄRRÄN kaikki valinnat kun se tehdään tasapuolisesti eli tässä tapauksessa kuka on nopein ja kellä näyttöjä ! ja sinä hohjoijaa taidan tietää endurosta pikkusen enenmän kuin sinä.
Kirjoittanut Kylän rohkein pullistelija..., 22.06.2011, 21:13
...toi ihmettelijä. Ei oo tainnu älytä ottaa suoraan yhteyttä Konttiseen jos siltä vastauksia haluaa, ei kai ny kukaan järkevä täällä lähtis itteesä puolustaa. Oot varmaan vaan ihmetelly, etkä oo uskaltanu soittaa ja kertoo mielipiteitäs ja tulit tänne huutaa, todellista kansalaisrohkeutta! Jos olen väärässä, perun sanani, mutta luulenpa, että ihmettelijä ei ihmettelystä tekoihin pääse!
Kirjoittanut Ihmettelijä, 22.06.2011, 21:22
Onko se nyt sillai Suomessakin kuin Pohjois- Viettamissa että kun Kim Sung jotain sanoo ja päättää niin sitä ei saa arvostella. Olen sitä mieltä että mielipiteitä pitää olla varsinkin jos ne ei ole tuulesta tempaistuja !!!
Kirjoittanut Moga, 22.06.2011, 21:27
No, olihan siellä joku oltava kumppani OffroadPron porukoistakin. Että sellainen urheilullinen valinta. Maailmalla nykyään menestyvän Salosen uran suunta on varmaankin nouseva...toisin kuin Nikanderin&co.
Kirjoittanut SUOMI VOITTAA!, 22.06.2011, 21:28
Käsittääkseni junnut ja miehet ajaa saman reitin samalla aikataululla, siksi ei ole mitään järkeä perustella kitinää sillä, että tulevaisuuden nuoret unohdetaan. Junnut saavat kisasta arvokasta kokemusta vaikka he ajaisivat veteraaneissa. Valtterilla paljon enemmän kokemusta MM kisoista ja uskon että näin pitkässä kisassa siitä on paljon apua. Antaa Ronin ja muiden nuorten hankkia sitä kokemusta rauhassa, kyllä heillä on vielä vuosia aikaa kahmia Suomelle mestaruuksia!
Kirjoittanut Sympatiaa..., 22.06.2011, 21:35
Ihmettelijä ei oikein erota arvostelua henkilökohtaisesta solvaamisesta.
Kirjoittanut Ihmettelijä, 22.06.2011, 21:44
Kerroppas sympatia ketä olen solvannut.Tää taitaa koskettaa monia jos puolustan Anttia ja Ronia mitä teillä kirjottaneilla on heitä vastaan ?
Kirjoittanut Hohhoijaa, 22.06.2011, 22:47
En nyt viitsi alkaa ihmettelijän kanssa vertailemaan, että kumpi tietää enemmän enskasta. Kaikkihan meistä varmasti ymmärtää, että laittamalla Antti ja/tai Roni äijiin se porukka pysyisi täsmälleen samanvahvuisena eli ei heikentyisi eikä vahvistuisi. Mutta näin toimimalla junnujoukkueesta häviäisi pohja täysin. Tätä tämä enskan ammattitietäjä ihmettelijä ei vain halua ymmärtää, sanon halua koska tuskin sinäkään oikeasti niin hölmö oot ettet tätä ymmärrä. Konttinen on ammattimiehenä ajatellut kokonaisuutta, niin toimii hyvä päättäjä/johtaja myös urheilun ulkopuolella yritysmaailmassa.
Kirjoittanut Ihmettelijän ihmettelijä, 22.06.2011, 23:06
Tää ihmettelijä on pyöritelly samoja katkeria kommenttejaan monen eri jutun perässä, saanut selityksiä asioihin, mutta palaa niihin aina vaan uudestaan. Kun ei halua sisäistää, niin ei sitten sisäistä. Kyselee mitä on Anttia ja Ronia vastaan. No taas kerran: ei mitään. Mitä sulla on Valtteria vastaan? Tai niin kuin tossa jo aiemmin oli kirjoitettu, ootko jo rimpauttanu asianosaisille ja kertonu kommenttis ja kehitysideas?
Kirjoittanut no nih, 23.06.2011, 00:22
näin se menee kun asjaintuntijat oikein heittää faktaa. turhan pitkiä sepustuksia ei tahro jaskaa lukea tätäpas...
Kirjoittanut Näpertelyä, 23.06.2011, 00:41
Tää on lyhyt, täysin turha jätkä. Perustelut: MM:ssissä pelkkää alamäkeä. Ns. tiimipaikka meni kun ei mitään tuloksia. Tämä on kuin Suomen keihäsjengi. Eikä sillä ole mitään väliä: missä noteeretaan mahdollinen mestaruus. Ei loppupeleissä yhtään missään!
Kirjoittanut Jussi Lahti,Jämsä, 23.06.2011, 07:34
Olipa muuten uudessa Bikessä Koivusen Vesalta melko asiallista tekstiä tämän foorumin yleisen kirjoittelun tasosta,tietäjiä ja ihmettelijöitä piisaa tässä kateellisten luvatussa maassa..
Kirjoittanut Tukkoinen putsari, 23.06.2011, 08:23
Nikanderi on antanu juu"valtavat" näytöt junnu mm:ssä.kyyti ei vaan riitä oikeissa kisois.sm:t on aivan eri juttu kun ajaa tasasen kovaa 6 päivää.valtsu ajaa varmasti kympin sakkiin joka päivä.siihen ei roni viel pysty.kylmä fakta
Kirjoittanut Välivapaa, 23.06.2011, 08:26
Joukkueen kokonaisuuden kannalta olisi varmenpi kuski voinut olla paikallaan. Maaliin täytyy ajaa kaikkina päivinä ja nopeutta joukkueesta löytyy entuudestaan ihan riittävästi, mutta Saloselle hyvä näytön paikka. Toivattavasti vehkee laulaa...
Kirjoittanut Ihmettelijä, 23.06.2011, 12:43
Tarkoitat varmaankin Kantosta olen hyvin samaa mieltä koska Antti ja Roni ei käynyt Mutiehän nää muut ymmärrä sitä RETRO jengi piti saada kasaan !Taas sanotaan et Valtteril oli näyttöjä vuonna X , mut mun mielestet eletään tätä aikaa !
Kirjoittanut jaahas, 23.06.2011, 14:20
Kantosen olisi pitänyt päästä miesten joukkueesee! Kantonenki on suomen mestari ja kyllä hän tuntee suomen maastot paljon paremmin kui valtteri salonen. Kantonen olisi ollut oikea mies miesten joukkueesee.
Kirjoittanut koolla on väliä..., 23.06.2011, 14:44
...joten eikös tohon TM:n eteen ois voinnu lisätä kirjaimen ja olis ollu maaliin pääsy varmempi...
Kirjoittanut noh noh, 23.06.2011, 15:29
eiköhän lopeteta jälleen tämä turha spekulointi kuka olis ollu parempi ja missä. Päätökset on tehty ja turha toisen solvaaminen ja vertaaminen ei enää tuo kantosta, nikanderia tai helsteeniä joukkueeseen. Ei ole Konttisella ollut varmaan helppo tehdä päätöstä joten eiköhän anneta kaikki tukemme koko Suomen joukkueelle ja toivotaan että kultaa tulee että ropisee
Kirjoittanut Turhia höpinöitä joka tapauksessa, 23.06.2011, 16:40
Samapa toi näitten höpinöitten suhteen, Kantosen valinta olis taas tuonu esiin KTM -höpsötykset...
Kirjoittanut Tilastot puhuu puolestaan, 23.06.2011, 16:59
Ottakaapa selvää kuinka monta Sixiä Valtteri on ajanut putkeen ja kuinka monta niistä maaliin. Ensimmäiselle oikean vastauksen antaneelle tarjoan banaanin!
Kirjoittanut 9, 23.06.2011, 20:49
kaikki maalii
Kirjoittanut 9, 23.06.2011, 20:50
kaikki maalii
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01