Uudistuksia Xracingiin

10.02.2011
Xracingin ensimmäisessä jutusssa 25.1.2010 uutisoitiin nuoren Ludde Söderbergin ajamista EM-sarjassa.
Jo yli vuoden ikäinen Xracing kehittyy koko ajan ja jälleen on aika julkaista muutamia uudistuksia.
Vuoden alussa lisäsimme uutisiin kommentointi mahdollisuuden. Meille on tullut paljon palautetta tuosta asiasta ja pääosin palaute on ollut positiivista, mutta puutteitakin on huomattu. Vaikeutena on ollut seurata, mitä uutista on kommentoitu ja kuinka paljon. Tänään lisäsimme ominaisuuden, jonka avulla etusivulta näkee, kuinka monta kertaa mitäkin uutista on kommentoitu. Samalla lisäsimme kommentointi mahdollisuuden myös videoihin. Tämä helpottaa itselle mielenkiintoisen uutisen kommentointiketjua.

Uusia juttusarjoja

Neljä viikkoa sitten aloitimme tiistaisin juttusarjan, jossa esittelemme joka viikko jonkun nuoren kuljettajan. Tällä pyrimme tuomaan nuoria lupauksia kaiken kansan silmiin ja sitä kautta tukemaan heidän uraansa. Perjantaina aloitamme myös uuden juttusarjan, nimeltään Perjantain Piinapenkki. Joka perjantai piinapenkkiin joutuu yksi tunnettu kuljettaja, tai lajin taustahenkilö. Kysymykset ovat, lievästi sanottuna, hieman tavallisuudesta poikkeavia ja niin ovat vastauksetkin. Ensimmäisenä penkkiin istuu motocross ammattilainen Harri Kullas.

Lisää videoita

Xracing tulee myös tänä vuonna tuottamaan runsaasti omaa videomateriaalia kilpailuista. Tulemme tuomaan veloituksetta katsojille mahdollisimman monipuolista ja mielenkiintoista videomateriaalia, joista esimakua sivuillamme on saatu kauden ensimmäisten endurokilpailujen kohdalla. Ja jatkoa tulee seuraamaan.

Kokonaisuudessaan tarkoituksemme on tuottaa lukijoitamme miellyttäviä ja kiinnostavia uutisia. Palaute ja kehittämisehdotukset ovat aina tervetulleita, jotta voimme kehittää sivustoa. Niitä voi laittaa tähän uutisketjuun, tai suoraan sähköpostilla osoitteeseen: info(at)xracing.fi

Jani Hovi / Xracing

Kommentit

Kirjoittanut Westfalia, 10.02.2011, 22:56
Kiitos ekasta vuodesta.
Jatka/jatkakaa samaan malliin.
Kirjoittanut Mx-Fani, 11.02.2011, 00:18
Todella hyvä sivusto! Jatkakaa todellakin samaan malliin,Iso kiitos!
Kirjoittanut Kotkanpoika, 11.02.2011, 06:03
Samoin, iso käsi Xracingille! Ajankohtaista, monipuolista, näyttävää ja asiantuntevaa jälkeä ilman rahastusta.
Ja pitäkää enskan ISONA VUONNA lippu korkealla myös ISDEn osalta, sillä sitä tosiaankin tarvitaan. Sielunsakin myyneen lajiliiton sivuille raapustetut nollatiedotteet herättävät lähinnä myötähäpeää.
Kirjoittanut JR, 11.02.2011, 13:24
Hyvä palsta. Videoita ei hitaalla yhteydellä voi katsoa.
Kirjoittanut mimi, 11.02.2011, 16:16
Todella hyvä sivusto ja uutiset tulee melkeen reaaliajassa ja ILMAISEKSI, josta suuri plussa ylläpitäjälle. Kiitos. Toivottavasti motocrossin kansallisistakin luokista tulee juttuu tänne.
Kirjoittanut hontamiäs, 11.02.2011, 16:41
Loistavat sivut. Videot,uutiset,plus muut kaikki ilmaiset, mikä nostaa ylistystä edelleen. Hienoa,että saa lähes reaaliaikaisena kaikki, toisin kuin eräällä rahastavalla sivustolla :D
Kiitos ekasta vuodesta, tästä on hyvä jatkaa.
Kirjoittanut Juha Kollanus, 11.02.2011, 23:09
Erittäin hyvä lisä tämä kommentointi kaikenkaikkiaan. RSS-syöte voisi olla myöskin mahdollisuutena erittäin harkittava lisuke, vaivaton tapa seurata. Tosin monet varmaan seuraavat -samantapaisesti idealtaan- Facebookin puolelta...
Kirjoittanut jamppimiäs tiäksää, 12.02.2011, 17:43
Hiano ja mukavakäyttää samaa rataa vaan jatkossa.
Kirjoittanut mimi, 14.02.2011, 14:52
sml loistaa taas. Videoiden esitysoikeus myyty maksullisille tahoille. Lajin näkyvyys paranee huomattavasti kun ulkopuoliset ei nää enää ollenkaan mitään.. vaikka moottoriliitto on tätä mieltä "Olemme erittäin tyytyväisiä saavutettuun sopimukseen, sillä moottoripyörälajien laaja näkyminen on meidän molempien yhteinen intressi" paraneeko nyt näkyvyys?
Laittakaa kilpailukutsutkin sinne offroadproon sivulle niin en osallistu yhteenkään kilpailuun Suomessa enää.

Tää sivusto toimii. Tais kilpailevalle sivustolle tulla hätä, kun on näin kova kilpailija uutisten jakajana.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01