TM-kuljettajat odottavat innolla Päitsiä

24.03.2011
Valtteri Salonen
Daytona Motorsportin endurotiimi starttaa Päijänteen ympäriajoon kolmella
SM-kuljettajalla, kun Petri Pohjamo päätti jättää kisan väliin.
Sipoon Valtteri Salosta voi veikata mukaan kisan voittokamppailuun ja Mäntän Marko
Leponiemi uhkuu ajohaluja. Lauri Salonen joutuu kuitenkin pusertamaan kisan
“käsipuolena“ odotellessaan kirurgisia operaatioita.

Valtteri Salonen mukana pitkästä aikaa

Isossa luokassa kolmisatasella TM:llä ajavalle Valtteri Saloselle Päitsi on
vasta kolmas, vaikka takana on jo pitkä enduroura. MM-sarjan kiertäminen on
rajoittanut osallistumismahdollisuuksia Suomen legendaarisimpaan
moottoripyöräkilpailuun. Edellisen kerran Salonen oli mukana 2007, jolloin
hän oli yleiskilpailun kolmas. Ensimmäinen yritys vuonna 2003 tuotti
kahdeksannen sijan ja kärkikahinoissa on tarkoitus olla tänäkin vuonna.

- Innolla tässä odottelen kisaa. On mukava päästä taas pitkästä aikaa
Päitsille mukaan. Olen saanut pyörän säädöt kohdilleen ja uskoisin
vauhtiakin löytyvän, kunhan mies ja pyörä vain välttyvät ylimääräisiltä
ongelmilta. Tankkauskuvioita tässä vielä mietitään, muuten kaikki on
kunnossa, Salonen kertoo.

Päitsin erityinen haaste Salosen mielestä on keliolosuhteissa. Jos keli on
hankala ja reitti upottava, silloin kisa voi olla raskas ja pitkät
tiesiirtymät ikäviä, mutta muuten hän pitää kisaa fyysisesti helpompana kuin
MM-sarjan kilpailuja.

Leponiemellä uudet iskunvaimentimet

Mäntän enduroässä Marko Leponiemi odottaa kisaa jo luottavaisin mielin.
Valmistautuminen on sujunut hyvin ja kamat alkavat olla jo pakattuna
viikonloppua varten. Homma sujuu rutiinilla, sillä takana on jo kahdeksan
Päitsiä, jotka mies on suorittanut kunnialla: vain yksi keskeytys.

- Vuonna 2007 matkanteko katkesi kakkospätkälle. Jos aikoo keskeyttää, se
kannattaa tehdä heti eikä vasta sunnuntaina, Leponiemi naureskelee.

- Tähtäimessä on mahdollisimman hyvä sijoitus. Sain pyörääni uudet iskarit
ja ne tuntuvat tosi hyviltä, joten mikäs tässä on odotellessa perjantain
starttia.

Leuka Päitsin jälkeen leikkaukseen

Piikkiluokassa Daytonan valttikorttina on Lauri “Leuka” Salonen, sillä
moottoripyöräkauppiaan kiireistä arkea viettävä Petri Pohjamo ei ole juuri
ehtinyt harjoittelemaan ja jättää Päitsin väliin.

Viime vuonna Leuka oli hyvässä vauhdissa ollen yleiskilpailun viidentenä,
kunnes taival katkesi kytkinongelmiin Joutsassa. Seitsemättä kertaa
Päitsille starttaava Leuka ei kuitenkaan usko tällä kertaa saavansa ihan
parasta lennokkuutta ajamiseensa.

- Vasen käsi vetää edelleen jumiin ajaessa, eikä oikeakaan ole vielä ihan
iskussa, joten en ole pystynyt treenaamaan paljoakaan. Huhtikuun alussa
vasen käsi on määrä vihdoin leikata, että pääsisin kesäksi kuntoon. Voi
olla, että oikeakin joudutaan vielä operoimaan.

Tavoitteet on siten jouduttu asettamaan kunnon mukaan. Pyrkimys on päästä
maaliin ja kerätä mahdollisimman paljon SM-pisteitä, ettei mitali karkaisi
käsistä ennen kesän kisoja.

- Hieman harmittaa lähteä ajamaan, kun tietää, ettei pysty antamaan ihan
kaikkea, mutta näillä eväillä nyt mennään, Leuka tuumii.

Olenius ja Pohjola ensimmäistä kertaa mukana

B-luokassa piikkistä TM:ää kuljettava sipoolainen Henry Olenius on ollut
vatsataudin kourissa, joten lähtökohdat kisaan eivät ole parhaat
mahdolliset. Sisukkaasti nuori mies on kuitenkin lähdössä mukaan kisaan.
Toinen lupaava nuori TM-kuski on Jämsän Eemil Pohjola, joka on talven
kisoissa ajanut tasaisesti B125-luokassa aivan kärjen tuntumassa. Molemmille
Päijänteen kierto on ensimmäinen laatuaan.

TM-pyöriä on mukana Päijänteen ympäriajossa yhteensä kahdeksan, ja se on
viidenneksi yleisin pyörämerkki.


Teksti ja kuva: Mika Vuolle/Daytona Motorsport tiedotus

Kommentit

Kirjoittanut Tsemppiä, 24.03.2011, 10:03
Nurmijärvellä kun seurasin TM kuljettajien suorituksia, niin Moottorien ja jousituksen kanssa taitaa olla vielä töitä jäljellä aika lailla, eikä kuskien otteetkaan vakuuttaneet. Samaa on vähän aistittavissa näissä kommenteissa ennen kisää
"kädet puutuu", "jos keli on hankala ja reitti upottava"
"ei ole ehtinyt harjoittelemaan" jne..
Ei se uuden Teamin alku ole aina ruusuilla tanssimista.
Kirjoittanut Lakupekka, 24.03.2011, 10:35
Tsemppiä koko raicing teamille ja myös nuorille TM kuskeille!
Kirjoittanut Sirkku, 24.03.2011, 18:31
Ihan oikeasti Tsemppiä mun puolelta ainakin, on se nyt kumma että ollaan tsemppaavinaan mutta vihjaillaan tuollasia kun jamppa menossa puukotettavaks mutta silti lähtee tekeen parhaansa!
Kirjoittanut NoJoo, 24.03.2011, 22:13
Huoltokaksikko jämsästä ajattaa TM:llä Pohjolaa,hienoa että pieni mopoliike rahoittaa ajomiehen maailmalle.
Kirjoittanut Arvaus, 25.03.2011, 02:47
Montako temmiä saapuu takas Hesaan?
Kirjoittanut Arvaus, 25.03.2011, 02:47
Montako temmiä saapuu takas Hesaan?
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01