Seistolan tavoitteena MM-sijoituksen parantaminen

09.06.2011
Matti Seistola ajoi edellisessä moottoripyörien enduron MM-osakilpailussa uransa ensimmäisen MM-voiton, ja teon uusiminen maistuisi pirkkalalaiselle, kun kausi jatkuu perjantaina ja lauantaina Turkissa.
Seistola on E1-luokan MM-pisteissä kolmantena, sarjaa johtavan Juha Salmisen ja toisena ajavan Eero Remeksen perässä.
- Nyt minulla on yksi osakilpailuvoitto saavutuksissani, mikä on erittäin hieno asia. Urheilu on kuitenkin niin raadollista, ettei sitä mennyttä voittoa voi jäädä ajattelemaan, vaan on aina katsottava seuraavaan kisaan.
Olen MM-pisteissä kolmantena, ja minun on noustava ylöspäin. Silloin voitto ei ole välttämättä se isoin tavoite, vaan kärkikaksikon lyöminen,
Seistola painottaa.

- Fiilikseni on erinomainen, ja olen saanut tehtyä hyviä harjoituksia. Pisteissä olen siis edelleen takaa-ajoasemissa, minkä takia en koe ainakaan paineita ajamastani ykköstilasta. Minun pitää olla perjantaina heti aamusta alkaen hereillä sekä ajaa aggressiivisesti, mutta silti varmasti. Tiedän, että omalla ajollani pystyn ajamaan myös voitosta.

Turkin Fethiyessa ajetaan MM-osakilpailut perinteisen lauantain ja sunnuntain sijaan poikkeuksellisesti perjantaina ja lauantaina. Syynä ovat sunnuntaina järjestettävät presidentinvaalit.
MM-viikonloput alkavat tavallisesti perjantaina niin sanotulla yleisömaastokokeella, supertestillä, mutta Turkissa sitä ei ajeta lainkaan.

---

Kaikki tulokset:
http://www.enduro-live.info
http://www.enduro-abc.com

Teksti: Seistolan tiedotus
Kuva: Xracing

Kommentit

Kirjoittanut Supertorstai, 09.06.2011, 17:01
Pisti silmään tuo tiedotteen loppu. Kyllä kait Turkissa ajetaan superi (vaikka se ei viime vuonna ollutkaan ohjelmassa) mut tietty tässä tapauksessa torstaina: "On Thursday at 19:00, the KTM Super Test should be marked by the crowd of curious and tourists in the city center of Fethiye and the wonderful Paddock located in the Sali Pazari Stadium."
Kirjoittanut , 09.06.2011, 18:06
Taitaapi olla peruttu tältä illalta se supertesti.
Kirjoittanut Jani Hovi, 09.06.2011, 18:07
Turkin Supertesti on peruttu tältä illalta.
Kirjoittanut Taikuri, 09.06.2011, 18:25
Hyvä Masa jätkä on huippu! Et jäänyt kitumaan crossiin johonkin B tason kumisaapas teamiin. Vaan loikkasit mantsaan ja tulosta tulee hienoa!
Kirjoittanut jukka a, 09.06.2011, 20:00
masa hoitaa!!!!!!!!
Kirjoittanut Pöö, 10.06.2011, 08:05
Sinänsä harmi ettei Masalle löytyny crossin puolelta parempaa tallia ja saumaa, koska kyllähän MM loppupisteissä 8. sija kertoo tasosta. Kovaa olis sielläkin menny.

Mutta onneks sentään saatiin enskapuolelle Masasta uutta tulevaisuutta. Paljon hyviä ajovuosia jäljellä ja kun kerran se kärki on saavutettu niin ei muuta ku lykkyä pyttyyn ja mitalia kotiin.
Kirjoittanut Tarkkailija, 12.06.2011, 07:47
Hyvä Masa !! Olet sitkeästi tehnyt töitä menestyäksesi myös lajin vaihtamisen jälkeen. Olet kehittynyt todelliseksi lajin huipuksi ja tulokset paranevat kisa kisalta. Runsaasti vielä ajovuosia edessä ja kirkkain mitali kyllä tulee !!
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01