Salonen teki protestin Timosta vastaan
28.03.2011
Tuomaristo käsitteli Lauri Salosen tekemän protestin Heikki Timosta vastaan Päijänteen Ympäriajossa.
Ote tuomariston pöytäkirjasta:
Tuomaristo käsittely oheisen Lauri Salosen tekemän vastalauseen kilpailijan numero 15 tekemästä sääntörikkomuksesta 26.3.2011 Vierumäen huoltoalueella.
Kilpailun johtaja Martti Ketelä kuvaili huoltoaleen tapahtumat seuraavasti:
Lauantain loppuhuolto Vierumäen urheiluopistolla suurella kentällä pimeässä. AT52 oli tulosuunassa oikealla ja huoltoalueelle johtava suora tie oli huoltoautojen käytössä, lisäksi huoltoalueelle kulkeva tie oli katsojien ja huoltohenkilöstön käytössä. Kääntymismerkit oikealla AT52 asemalla olivat pimeässä huonosti havaittavissa. Huoltoalue oli suuri kenttä, jolle ei ollut merkitty ajosuuntaa. Internetissä olleessa videosta kilpailun johtaja on tarkistanut, että kilpailija no 15 oli ajanut omaan huoltoonsa ja poistunut sielä välittömästi tekemättä huototoimenpiteitä ja ajanut huoltoalueen läpi AT52 asemalle ja ajanut sen läpi omalla ajallaan.
Vastalauseen käsittely
Tuomaristo kuuli Heikki Timosta puhelimitse 27.3.2011 klo 16:42. Heikki Timonen kertoi tuomaristolle samat asiat kuin kilpailun johtaja oli kertonut, eli hän oli ajanut omaan huoltoonsa ja huoltomiehet kysyivät:
”oletko käynyt AT asemalla” . Hän poistui huollosta välittömästi tekemättä huoltotoimenpiteitä ja ajoi huoltoalueen poikki AT52 asemalle.
Tuomaristo totesi, että reittiä vastaan ajamista ei ole tapahtunut, koska huoltoalueella ei merkittyä ollut ajosuuntaa.
Tuomaristo antoi suullisen huomautuksen kilpailijalle no 15 yleisestä tarkkaavaisuudesta reittimerkkien seuraamisessa ja kilpailun järjestäjälle puutteellisesta merkkauksesta ja liikenteen ohjauksesta.
Tuomaristo käsittely oheisen Lauri Salosen tekemän vastalauseen kilpailijan numero 15 tekemästä sääntörikkomuksesta 26.3.2011 Vierumäen huoltoalueella.
Kilpailun johtaja Martti Ketelä kuvaili huoltoaleen tapahtumat seuraavasti:
Lauantain loppuhuolto Vierumäen urheiluopistolla suurella kentällä pimeässä. AT52 oli tulosuunassa oikealla ja huoltoalueelle johtava suora tie oli huoltoautojen käytössä, lisäksi huoltoalueelle kulkeva tie oli katsojien ja huoltohenkilöstön käytössä. Kääntymismerkit oikealla AT52 asemalla olivat pimeässä huonosti havaittavissa. Huoltoalue oli suuri kenttä, jolle ei ollut merkitty ajosuuntaa. Internetissä olleessa videosta kilpailun johtaja on tarkistanut, että kilpailija no 15 oli ajanut omaan huoltoonsa ja poistunut sielä välittömästi tekemättä huototoimenpiteitä ja ajanut huoltoalueen läpi AT52 asemalle ja ajanut sen läpi omalla ajallaan.
Vastalauseen käsittely
Tuomaristo kuuli Heikki Timosta puhelimitse 27.3.2011 klo 16:42. Heikki Timonen kertoi tuomaristolle samat asiat kuin kilpailun johtaja oli kertonut, eli hän oli ajanut omaan huoltoonsa ja huoltomiehet kysyivät:
”oletko käynyt AT asemalla” . Hän poistui huollosta välittömästi tekemättä huoltotoimenpiteitä ja ajoi huoltoalueen poikki AT52 asemalle.
Tuomaristo totesi, että reittiä vastaan ajamista ei ole tapahtunut, koska huoltoalueella ei merkittyä ollut ajosuuntaa.
Tuomaristo antoi suullisen huomautuksen kilpailijalle no 15 yleisestä tarkkaavaisuudesta reittimerkkien seuraamisessa ja kilpailun järjestäjälle puutteellisesta merkkauksesta ja liikenteen ohjauksesta.











Kommentit
...Leuka taas tarvii leukasuojan kun tulee Vierumäelle. Käydään katsoo oikein kädestä pitäen kuinka siellä montussa AT on. Ps. ensivuonna on taas uusi Päitsi. Kustaan kaikki samaan hiileen, jotta Salosille tulee kiva retki. "Sitä saa mitä tilaa, jos sä opiksesi nyt. Jos kaiken itse pilaa, on turha olla..."
Jokaisen säännön kohdalle pitäisi saada lisäys "erikoistapaukset" esim. jos kuski on tuomariston tuttu.
AT-asema oli ihan samassa paikassa kun edellisenäkin iltana, joten aika huono selitys on vedota huonosti havaittavaan kääntymismerkkiin.
Lauri tiesi varmasti tasan tarkkaan protestia tehdessän ettei se tule menemään läpi. Kun SML on aikaansaamaton ja lajiryhmä yksinkertaisesti vain ammattitaidoton ja munaton niin mitään ei saada ikinä aikaiseksi, jos kaikki vaan ihmettelee kun joku rikkoo sääntöjä.
Samoin tämä E-hyväksytty heijastin - oikein päitsispesiaali.. Katsastuksessa kytätään että on varmasti paikallaan ja sen jälkeen ei kukaan välitä asiasta yhtään mitään (vs. esim se valojuttu).
Ja sitten kun matkaan on päästy niin aamun lähdössä saa pyöriä käynnistellä autosta lisävirtaa ottamalla taikka yleisö saa korjata kilpailijan pyörää keskellä reitin yleisöpätkää ja toimitsijan viis veisaa. Samanlaista leväperäisyyttä peräänkuuluttaisin tuonne katsastukseen että keskitytään olennaisiin eikä niihin ykkösen sakaroihin...
Valojen toimimattomuusasia lienee yksiselitteinen, että sillä on turha selitellä.
Leuka teki protestin ja se käsiteltiin, rangaistuksia ei tullut, eikä siitä sitten jälkipeliäkään enään. Ainakaan pitäisi. Lapsellisia kommentteja tuollaiset Mauno Ahosen kaltaiset vedot. Hohhoijaa.
Kenenkään ei tuon tuomariston päätöksen jälkeen tarvitse puhua partaansa ja miettiä tekikö joku oikein vai ei ja pääsikö Timonen nyt tempusta rankaisemattomana, "suosittuna", kuskina lahja kakkossijalle. Kakkossija tuli ajamalla pirun kovaa.
Homma taputeltu ja mitä siitä enempää kukaan kurnuttamaan.
Olipa laji mikä tahansa, niin eniten pahaa verta nostattaa se että ei toimita, vaan puhutaan selän takana. Harvalla kuskilla olisi edes pokkaa tehdä kuten Leuka teki, eli hänen mielestä toinen toimi väärin, protesti kehiin ja tuomaristo saa päättää lopputuleman. Säännöt on samat kaikille ja niitä tulee myös noudattaa.
Ennen kaikkea tuomariston tulee olla johdonmukainen kaikille kuljettajille ja rangaistuksen pitää olla linjassa tehtyyn rikkeeseen. Ilman valvontaa säännöt ovat kuin tuulen huuhtoma perse, niillä mitään virkaa ole.
Protestin tarkoituksena ei siis ollut tehdä kiusaa Timoselle vaan saada esiin joku linja jota sääntötulkinnoissa noudatetaan. Tämän pitäisi palvella kärkikuskien ja harrastajienkin etua tulevaisuudessa.
Kaikki sen näkee, SM-pisteistä avoimessa luokassa on kyse.
Tulkoon kesä ja kärpäset, niin unohtuu spoorit ja Oskari kyykyttää taas!
tänä päivänä sitten saakin "poikkeuksilisten sääolojen takia" lenkkiä ajaa, jottei tuollaisia lapsuksia syntyisi ja pysyyhän reitti auki.
Ei tuota kisaa yhdellä pätkällä kuitenkaan voiteta.
500€ protestin hinnaksi, niin loppuu turhasta valittaminen.
"Juu-u.jotain tarttis tehrä koko suomienduro brändille.uudistaa päällikköpuoli ,sm sarja pois puskista ja perämettistä.ek:t pelloille,sorakuopille .se vaatii kyl töitä.on se helppoa vetää nyt ne pätkät johonkin koluttuun kiviränniin."
Taitaa enduropiireihin pesiytyä liika noita crossipuolen penoja, jotka ei tajua enduron perimmäistä olemusta. Ek:t 15minuuttisiksi ja kunnon pätkiä, jotkaa vaatii sitä oikeaa ajotekniikkaa ja -silmää. Crossia haluavat voivat ajaa niitä siihen lajiin tarkoitettuja kisoja. Ja tietty jokainen kisa voisi olla erilainen: Välillä kivikkoränniä, ja suota, välillä sitten taasen hiekkapatikkoa ja-kuoppia. Monipuolisuutta kaipaisin. Vähän niinkuin 80- ja 90-luvuilla, jolloin myös edustus maailman kärjessäkin oli suurinta.
Asiallinen arvostelu on hyväksi, epäasiallinen ei useinkaan ole hyväksi.
Eiköhän se Cross Country nostais jo päätään täältä ruikutuksen suosta.
Saatais edes yksi positiivinen kilpasarja maastomoottoripyörille :-()
Millä ihmeen periaatteella Leuka on tässä nyt syyllinen? Mies menettää SM-pronssin, vaikka upeaa valosääntöä ei noudatetakkaan muuta kuin kyseisessä Lahden SM-kilpailussa (kilpailunpaallikkö: lajipäällikkö) Vaikka joskus on ajettu ilman etumaskia, mutta ku sattui olemaan saman merkkinen moottorisaha ku päälliköillä, nii eihän se nyt nii tarkkaa ole... Kai sitä nyt mies saa protestin tehä jos joku muukin rikkoo sääntöjä.
Päitsikö kärsii arvostuksen puutteesta? Ei ihme. jokainen voi miettiä sitä ittekseen hiljaa. Ja enduron pitäs pysyä suomienskana, toisin sanoen rämehomoiluna? Hyvä idea! Ei ainakaa noi nuoremmat pärjäis sit maailmalla. Niitä ku rupee pelottaa ku vauhtia on yli 30km/h. mut kyllähän se nostaa pyörän suosta alle kolmen minuutin ja sillä on yli kahen tonnin xeenonit.. kumma juttu ku MM-sarjaan ei pääse...
Leualle voimia, koitaa kestää ny näitä kädettömiä hanskaan veivaajia..
kiitos
Jonkun olisi vaan pitänyt tehdä protesti Kantosenkin kuvioista, siinä tapauksessa ajettiin oikeasti reittiä vastakarvaan ja reilusti, eikä ollut todistajiakaan kuin arviolta 100 eikä ainoastaan niitä neljää jotka "näkivät" vaikka eivät nähneetkään...
se kun on niin hyvä pullistella tän näppäimistön kanssa, hei-
kompikin mies.
Vahingoille ei voi mitään, kuten esim.Timosen varikkosekoilu ja Leuan viimevuoden polttimon hajoaminen.
Mutta toi tuottamuksellinen sääntöjen rikkominen on on vähän veemäistä, muunmuassa C-puolikkaiden voittajan pyörää tankkailtiin missä sattuu pitkin Päitsiä. Ei toki vaikuttanut lopputulokseen, olihan hän ylivoimaisesti nopein, mutta säännöt on kuitenkin samat kaikille!
Ja itse asiasta, olisihan se juu tosi hienoa, jos enskakisat ratkottaisiin sen perusteella, kuka tekee vähiten "virheitä", eikä suinkaan nopeuden perusteella.
Sekin varmaan on Leuan syy...
Mietin vaan, että kuinkahan moni näistä näppäinnikkareista on itse ajanut yhtään kisaa, täällä on hyvä huudella kaikenlaisten kumisaapaskuskien.
Eikö nää palstat ole sitä varten tehty että pystytään jakaa mielipiteitä? Tyhmää on kyllä ketään täällä haukkua.
Menettikö Lauri 500e kun protesti ei mennyt läpi?
ja kitisemisestä, tulee tässä mieleen eräskin entinen mm-mies,
mikä jätti jopa ajamatta, kun oli lunta spoorissa.
(2008 Lievestuoreen SM: eräs Husaberg kuski rikkoi takavanteen pinnoineen. rengas kainaloon, 5sek pakettiauton takakontissa ja kas, vanne kunnossa ja uusi kumi alla. + 25 SM-pistettä tilillä)
Ei, ja sen totesi tuomaristokin.
Yleensä reittiopasteet on huoltoon tultaessa niin ettei kuljettaja voi ajaa sinne ilman että ohittaa AT-aseman ja liput. Vierumäellä asema oli sivussa ja valaisematon joka tämän tapahtuman mahdollisti, vaikkakaan yhtään vähättelemättä sitä tietoa että kuljettajat olivat jo edellisenä iltana samassa paikassa käyneet.
Tahallisesta rikkeestä pitää rangaista, ei inhimillisestä virheestä. Tätä varten on säännöt tehty.
Säännöt ei kuitenkaan ole kaikille samat. Esim. kilpailunumeroissa 1:n tulee olla suora viiva ja 7:ssa ei ole poikkiviivaa. Osalla kuskeista näkee koko kauden niitä väkäsiä 1:ssä ja osalle niistä sanotaan heti katsastuksessa, että tuo väkänen pitää leikata pois.
Kyllähän sen homman pitäisi niin mennä, että kisat ratkaistaan ajamalla, mutta sääntöjenkin pitäisi olla kaikille samat ja epäkohtiin puuttua. Ja esim. tankkaaminen väärässä paikassa niin siihen voi jossain vaiheessa puuttua joku muukin taho.
Mutta mitenkä paljon me sitten talkoolaisilta voidaan vaatia? Tällä hetkellä hieno asia minusta, että kisoja järjestetään. Tietääkö joku lukua miten monta talkoolaista oli päitsiä järjestämässä ja kilpailun mahdollistamassa? Jos kaikki henkilöt olisi siellä töissä ja viimeisen päälle vihkiytynyt sääntöihin niin miten paljo se kilpailu maksaa sen jälkeen?
Käsitykseni mukaan suurella osalla talkoolaisista ei ole mitään käsitystä koko lajista, koska kaikki "kummin kaimatkin" on jouduttu rekrytoimaan hommiin.
Keskustelu alkaa muistuttamaan jotain lätkäfoorumia, mikä lienee keskustelukulttuurin suhteen sitä alimmaista kastia.
hyväksyttiin rahat on palautettu.olisi aika
reilua kirjoittaa omalla nimellä eikä nurkan
takna leukakin esiintyy omalla nimellä näillä
sivuilla
Nimimerkki Mauno Ahosen kannattaisi ainakin vaihtaa enduroharrastus vaikka vapaaotteluun, ennen kuin tulee ylitettyä rikosoikeudellisia rajoja...
http://www.leukafansite.com/2011/leuka-on-sika-aanestys/
Ja voin muuten kertoa että toimitsijan ominaisuudessa on v-mäistä kun joillain on hirveän kapeat numerot, että kaukaa saat tihrustaa onko se 0, 9, vai 6, kun kaikissa on pyöreät ylä- ja alareuna ja ysissä ja kutosessa tuskin nimeksikään sitä väliä. Ja etenkin jos siinä kohdalla sattuu olemaan vähän kuraa!
Ja ennenkuin kukaan alkaa vinoilemaan, niin sopii mennä itse kokeilemaan esim sarjacrosseihin ihan huvikseen sitä numeroiden kirjausta ;)
Tuosta c-puolikkaiden tankkauksesta, niin siitä jos jostain olisi pitänyt tehdä protesti.. nyt vain ajatellaan että no se nyt tankkaa tossa, en voi sille mitään.. :S Jos tällaista sormien läpi katselua jatketaan niin toiminta on kohta kuin villissä lännessä ja tosiaan vain naama ratkaisee rangaistuksia jaettaessa.
Pyörän HUOLTO (paitsi mukana olevilla välineillä, ei huoltomiehet tuomat välineet ja varaosat eivät ole niitä) ja TANKKAUS on ehdottomasti kielletty muualla kuin merkityillä paikoilla ja tästä säännöstä pitäisi pitää kiinni.
Säännöt on sääntöjä, epäkohdista huomautetaan ja protesteja pitää tehdä jos kokee kaltoinkohtelua. Niin kauan kuin asiasta tehdään huomautuksia niin se on täysin perusteltua.
Se että eletään kuin siat pellossa vailla sääntöjä niin ei oikeuta nettifoorumeille kirjoittamaan samanlailla sikailemalla.
meno on yhtä fiksua ja asiallista, kuin suoli24:ssä.
paistattele Leuka nyt tässä suosiossa, harvemmin kuitenkin tämmöistä julkisuutta saat ;)
Kun luet sääntökirjaa ja kohtaa 61.3.3 siellä sanotaan seuraavasti:
Lajiryhmä suosittelee, että endurokilpailussa käytetään kilpailunumeroiden minimi korkeutena 120mm ja fonttina Humanist 521 Bold BT (True Type).
Siis suosittelee - missään ei määrätä että juuri tuota fonttia pitää käyttää joten vielä peräänkuulutan että mitä sääntöä tuossa nyt tulkitaan kun katsastuksessa on oikein erikseen "numeromies" joka tuota kohtaa vahtii (ollen tosin kahvilla A-luokan katsastuksen aikana) - ei ainakaan Enduro 2011 sääntöjä.
Ja vielä peräänkuulutan sitä vastuuta katsastajilta että ne säännöt on kaikille samat eikä mitkään kuuman ryhmän kuljettajat sitten niistä poikkea/heidän kohdallaan sääntöä tulkitaan ihan yhtä naurettavasti.
hoppeeta Aro ja pronssii Ninkanteri.
Samoin kerrotaan, että lajisäännoissä voidaan antaa numeroiden koolle poikkeavia määräyksiä tai suosituksia.
Katsokaa kisoista kuvia, niistä näkee minkä kokoinen on selkeä numero, isot numerot näkyvät usein huonosti johtuen pienistä numeropohjista.
Ja lukekaa sääntöjä, myös urheilusäännöstöa sillä se on lajisääntöjen yläpuolella ja kaikkien sääntöjen sääntö on lait ja asetukset.
Kaikki kisat tehdään talkoilla, tämä pitäisi muistaa kun järjestelyjä toisinaan kovastikkin arvostellaan jos tuntuu ettei homma toimi, ei muuta kuin joukkoon mukaan tekemään asiat paremmin.
Päitsi oli viikkoa liian aikaisin, nyt olisikin voittajan nimi toinen! ...no aina ei voi voittaa, ei edes seitsemää kertaa peräkkäin. .-)
Ensivuonna tullaan taas ja kovaa!
Ruvetkaapa voimistelemaan.