Salminen poimi täydet MM-pisteet Kreikasta

19.06.2011
Juha Salminen
Enduromoottoripyöräilyn kaikkien aikojen menestynein kuljettaja Juha Salminen jyrää vakuuttavasti kohti tavoitteena olevaa kahdeksatta henkilökohtaista maailmanmestaruutta.
E1-luokkkaa 41 pisteellä johtava Salminen teki täysosumatyötä voittamalla Kreikan Kalampakassa molemmat kisapäivät. Koko kauden vähintään kärkikolmikossa liikkunutta Salmista on enää ajamalla vaikea tavoittaa kuuden viimeisen kisapäivän kuluessa.
- Ihan hyvä saldo, ei voi valittaa. Helpottaahan tämä kokonaistilannetta aikalailla, mutta siitä lähdetään jatkossakin, että ajatus pidetään tiukasti päivittäisessä suorituksessa, painotti Salminen.

Salmisen kauden seitsemäs ykkössija sinetöityi sunnuntain kolmannella endurotestillä, jolloin hän karisti välillä jo kärjessä käyneen Husqvarna-tiimikaverinsa Matti Seistolan 26 sekunnin päähän. Maalissa kärkikaksikon välillä oli eroa kolme sekuntia enemmän.
- Toinen endurotesti ei onnistunut minulta, mutta Seistolalta se meni nappiin. Kolmannella enskalla sitten osat vaihtuivat, kun Masa (Seistola) veti vielä lipat. Siihen se ratkesi. Kaksi viimeistä pätkää olivat lähinnä enää ajelemista.

Salminen iski aina
tarvittaessa kuin ruoska


Salminen ei ollut vielä lauantaina täysin tyytyväinen ajosuoritukseensa voitosta huolimatta. Varsinkin aamu kulki silloin tahmeasti.
- Tänään oli parempi fiilis päällä. Tunsin, että pystyin ajamaan aina hyvän ajan siihen rakoon, kun sitä erityisesti tarvittiin. Mutta olihan tämä tässä armottomassa helteessä todella raskas kisa pitkine pätkineen ja siirtymineen. Varsinkin lähes 11 minuutin mittainen endurotesti miltei jatkuvine käännöksineen ja korkeuseroineen merkitsi melkoista jumppaa.
Salmisella ei ollut silti moitteen sijaa kauden toistaiseksi fyysisesti vaativimmalle kisaviikonvaihteelle.
- Reitti oli tekninen, eikä siellä ajettu urku auki koko ajan, kuten useasti muualla.
Pyörä sai sekin varauksettomat kehut moninkertaiselta maailmanmestarilta.
- Se toimi kuin kello.

Komea kolmoisvoitto ja
kolmoisjohto sarjassa


Suomalaisten kolmoisvoiton täydensi podiumille palannut KTM-kuljettaja Eero Remes, joka jäi Seistolasta ainoastaan 0,14 sekuntia. Seistola ja Remes ovat myös sarjassa heti Salmista seuraavilla sijoilla tasapistein. Seistola on ajanut kaksi ja Remes yhden osakilpailuvoiton.
Suomalaistriolla on täydet mahdollisuudet putsata pienen luokan mitalipöytä, sillä sunnuntaina Remekselle 6,26 sekunnilla taipuneella ranskalaisella Honda-kuskilla Rodrig Thainilla on matkaa himmeimpiin mitaleihin 29 pistettä.
Enduro3-luokan MM-sarjaa tukevasti johtava Mika Ahola ajoi Hondallaan avauspäivän tapaan kolmanneksi. Ahola oli päivän toiseksi nopein suomalaiskuljettaja 15 sekuntia Salmisesta.
Husabergia kuskaava Marko Tarkkala oli isossa luokassa puolestaan seitsemäs. Junioreissa Husqvarnalla kisaavaan Roni Nikanderin kohtaloksi koitui keskeytys.
Seuraavat osakilpailut ajetaan kolmen viikon kuluttua Romanian maaperällä Buzaussa.
- MM-pisteistä ajetaan ensimmäisen kerran Romaniassa. Katsotaan nyt, mitä Romania tuo tullessaan, mutta ainakin varikkopuheiden mukaan siellä on luvassa nurtsipintaa, mitä ei Suomessa pahemmin pääse harjoittelemaan, tuumi Salminen.

Teksti: Kari Aho
Kuva: Jonty Edmunds


Kalampaka, Kreikka.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 10/16 osakilpailu, luokka E1:
1) Juha Salminen Suomi, Husqvarna 1.08.35,37, 2) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 29,28 sekuntia jäljessä, 3) ) Eero Remes Suomi, KTM + 29,42, 4) Rodrig Thain Ranska, Honda + 35,68, 5) Nicolas Deparrois Ranska, Kawasaki + 1.54,06, 6) Lorenzo Santolino Espanja, KTM + 1.59,58.

MM-pistetilanne:
1) Salminen 239, 2) Seistola 198, 3) Remes 198, 4) Thain 169, 5) Santolino 145, 6) Deparrois 139.

Seuraavat osakilpailut: 9.-10.7 Buzau, Romania.

Kommentit

Kirjoittanut , 19.06.2011, 18:19
Hyvinhän toi husse on pysyny nipussa, enemmän olisin huolissani tuosta kottaraisesta millä Eero ajaa.
Onnee vaan kaikille kuitenkin!
Kirjoittanut MTV3 ja YLE, 19.06.2011, 18:27
Hienoa Juha! Menestys palkitaan, näin se on. Enduro kaipaa näkyvyyttä ja ainakin nyt näyttää lupaavalta. Aika harvinaista, että Maikkarikin noteeraa enskan näin näyttävästi, eli Juhan tiedotteen sanasta sanaan:
http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/2011/06/1348116/suomalaisille-upea-kolmoisvoitto-endurossa?motogp

Ja YLE vähän niuemmin heti perään:
http://yle.fi/urheilu/lajit/moottoriurheilu/moottoripyoraily/2011/06/juha_salmiselle_taydet_pisteet_kreikasta_2673842.html
Kirjoittanut Mikä munaus, Moottoriliitto!, 19.06.2011, 19:00
Moottoriliitto teki kyllä totaalisen kardinaalimunauksen siinä, että se ei junaillut nimissään kokonaisvaltaista tiedotusta MM-sarjasta enskan ISONA vuotena samaan malliin kuin vielä kausi tai kaksi sitten. Mikä olisi parempaa ja myös miltei ilmaista julkisuutta Suomen Sixille, sekä edelleen liiton profiilin nostolle median, yhteistyökumppaneiden ja kenttäväen silmissä, kuin tällainen menestys henkilökohtaisessa MM:ssä siitä rinta rottingilla kertomalla. Vastuu on sysätty surutta kuljettajille, eikä liitto vaivaudu enää edes julkaisemaan uutisia sivuillaan. Aivan käsittämätöntä! Tarkkaa tietoa ei ole, mutta näppituntuma on se, että FIM:n alaisissa maakohtaisissa kattojärjestöissä vastaavaan amatöörimäiseen välinpitämättömyyteen sortuneiden määrä voidaan laskea sirkkelimiehen yhden käden sormissa.
Kirjoittanut No kun, 19.06.2011, 20:44
ne joutuis lausumaan tai ainaski kirjoittamaan Aholan nimen! Ja se ois niin väärin kun se ei aja Sixilläkään.
Kirjoittanut kello, 19.06.2011, 21:52
Tohon vois pistää muidenkin luokkien tulokset eikä aina pelkkää ykköstä.
Kirjoittanut Ykkönen, 19.06.2011, 22:09
Varmaan sen takia pelkkää ykköstä kun se on nimenomaan Salmisen tiedote ja Juha ajaa ykkösluokassa.
Kirjoittanut , 20.06.2011, 10:46
Hienoa Juha!

Harmi homma että tämä tiedotuspolitiikka on mennyt tähän eikä Liitto kanna korteansa kekoon - nyt muutama kuski hoitaa asian itsenäisesti ja pisteet siitä heille. Nyt vaan menetämme mm. Remeksen, Aholan jne osuuden kisan kulusta.

Miksi muuten Salmisella ei ole samoja tiimisponsoreita kuin Seistola, Meo jne muut kuskit? Esim Monster ja moni muu puuttuu Salmisen puvusta.
Onko niin että Salminen on suoraan tehtaan palkkalistoilla eikä CH-Racingin ja siksi ei kanna samojen sponsoreiden mainoksia? Tietääkö joku (joka vaivautuu tämän meille tietämättömille kertomaan)?
Kirjoittanut Monsteri, 20.06.2011, 10:58
Kyllä Juhalla näyttää olevan Monster paidassaan (hiha ja kylki) sekä edelleen kypärässä.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01