Salminen haki vielä virettä Kreikan supertestillä - Hellsten sairaalaan

17.06.2011
Juha Salminen.
Enduron 1-luokkaa tukevasti 29 pisteellä johtava Juha Salminen ei ollut vielä
parhaassa mahdollisessa iskussaan, kun kahdeksan kisaviikonvaihdetta kattava MM-sarja kääntyi toiselle puoliskolleen Kreikan Kalampakassa perjantai-iltana ajetulla supertestillä.
- Tuntui, että ajaminen ei ollut ihan omissa käsissä. Kaiken kaikkiaan hankalan tuntuista, mutta tämähän oli vasta alkusoittoa lauantaita ja sunnuntaita ajatellen. Täällä on kaikki ainekset hienolle kisalle. Erikoiskokeet vaikuttavat varsin hyviltä ja kelikin on kohdallaan. Eiköhän se tästä taas lähde kun super on saatu alta pois, Salminen kertoi.

Salminen oli luokassaan supertestin kolmanneksi nopein kuljettaja 1,50 sekuntia Husqvarna-tiimikaverinsa Matti Seistolan takana. Eero Remes ajoi KTM:llään 1,4 kilometrin mittaisella pätkällä kahdeksanneksi kolme sekuntia Salmisesta. Supertestin ajat huomioidaan ensimmäisen täysipainoisen kisapäivän, eli lauantain
tuloksissa.

Yleisöystävällinen prologi ajettiin osana endurotestiä, joka on viety vanhalle sotilasalueelle. - En oikein lämpene näille supertesteille. Idea on hyvä, mutta ajankohdallisesti sen toteutus on huono, Salminen viittasi perjantai-iltaan.

Suomalaiskuljettajilla menee lujaa MM-sarjassa. Salmisen tavoin Mika Ahola hallitsee puolestaan E3-luokkaa Hondallaan ja KTM-kuljettaja Antti Hellsten on junioreiden kärjessä.

Ahola ajoi supertestillä luokassaan neljänneksi, mutta Hellstenin osalta Kreikan kisaviikonvaihde käynnistyi kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukaan. Hellsten kaatui, mistä seurasi minuutin aikasakko. Hänen eronsa luokkakärkeen on kivuliaan
supertestin jäljiltä peräti 1.50 minuuttia. - Aikataulu viivästyi Hellstenin kaatumisen jälkeen ja odottelu häiritsi ainakin minun keskittymistäni omaan suoritukseen. Antti vietiin ambulanssilla tutkittavaksi sairaalaan, mutta sen tarkempaa en tässä vaiheessa hänen vammastaan tiedä. Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavammasta, totesi Salminen.

Teksti: Kari Aho
Kuva: Xracing


Kalampaka, Kreikka.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 9/16 osakilpailun supertestin tulokset:
1) Johnny Aubert Ranska, KTM (E2-luokka) 2.08,07, 2) Pierre Renet Ranska, Husaberg
(E2) + 0,63 sekuntia jäljessä, 3) Matti Seistola Suomi, Husqvarna (E1) + 1,90, 4)
Rodrig Thain Ranska, Honda (E1) + 2,83, 5) Kurt Caselli USA, KTM (E3) + 3,06, 6)
Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg (E3) + 3,24, 7) Juha Salminen Suomi, Husqvarna
(E1) + 3,40, …17) Mika Ahola Suomi, Honda (E3) + 4,88, 21) Eero Remes Suomi, KTM
(E1) + 6,41, 28) Marko Tarkkala Suomi, Husaberg (E3) + 8,08, 48) Roni Nikander
Suomi, Husqvarna (EJ) + 11,20, 84) Antti Hellsten Suomi, KTM (EJ) + 1.54,73.
Supertestin ajat huomioidaan lauantaina ajettavan 9/16 MM-osakilpailun tuloksissa.

Kommentit

Kirjoittanut Hei, 17.06.2011, 22:04
Alkaa Antilla ote lipsua!
Kirjoittanut Joo-o, 17.06.2011, 22:16
Nyt alkaa stressaamaan mahdollinen mestaruus ja pää ei kestä! Toivotaan ettei käyny pahemmin ja huomenna homma jatkuis, tsemppia antille! Sixille kantonen tai salonen korvaaman aroa! Siellä varmuus on valttia ja siinä ei antti tällä hetkellä vakuuta (turkkii su ja kreikka pe). Ei myöskään salosen tm vakuuta, eli kantonen kehiin!
Kirjoittanut hohhoh, 17.06.2011, 22:51
yks floppi päivä ja kaatuminen, niin kaikki suomen kumisaapas psykiatrit on jo asialla :D:D Seuraavaks päätetään syyks vaikea lapsuus vai???
Kirjoittanut jep jep, 17.06.2011, 22:52
Joo niin on ei kestä pää, kun pitäis alkaa sitä mestaruutta voittamaan.
Kirjoittanut NL, 17.06.2011, 22:57
mitä tuo meinaa että tuli kaatumisen vuoksi minuutin aikasakko vielä päälle? Ajoiko Hellsten kuitenkin vielä maaliin kaatumisen jälkeen jääden 50sek vai mistä tuo lopullinen ero nyt syntyi?
Kirjoittanut Noh Noh, 17.06.2011, 23:53
Ottaapas se nyt jollain koville! Ei oo Antti ainoo kellä ei kestä pää!!!
Kirjoittanut Mad Ana, 18.06.2011, 08:32
Siis satuttiko Antti päänsä? vai miten ei kestä.. tällejä vai? Mä oon kaatunu jopa harjotellessa. Että ei kai se nyt aina oo hermoista kii jos nutulleen menee..
Kirjoittanut okey, 18.06.2011, 12:25
herkkänahkaista porukkaa..huh! Antilla pää kyl kestää, mut tällä osastolla en oo niin varma...
Kirjoittanut voi räkä, 18.06.2011, 12:29
tietääkö kukaan mikä on antin tilanne...ei näy tuloksissa?? onko sattunut pahasti?
Kirjoittanut esko, 18.06.2011, 13:03
tuli kuulemma vaan hikka, ei voi jatkaa
Kirjoittanut Hellsten Ali, 18.06.2011, 14:02
Mistä Esko sait tuollaisen tiedon ?
Kirjoittanut ?, 18.06.2011, 14:09
onko sattunu pahastiki ????
Kirjoittanut nouhätä..., 18.06.2011, 14:29
Antti menee taas huomenna lujaa... Ei ollut mitään vakavampaa, onneksi !
Kirjoittanut lnsaider, 18.06.2011, 15:24
Nuolee tänään haavojaan kuin susi ja hyökkää huomenna kuin tiikeri
Kirjoittanut Esko, 18.06.2011, 16:29
Ni sitä, ettei mitää vahinkoa syntyny (kuulema) ja mentii varmuuden vuoks näyttäytyy lekurille
Kirjoittanut huh huh, 18.06.2011, 19:12
On porukka kateellista kun kaveri on tehnyt kotiläksyt kunnolla ja pärjää!!!
Kirjoittanut Jape, 18.06.2011, 19:32
Miksi ei olisi kateellinen Salmisen Juhalle kun on lähes voittamaton tänäkin päivänä. Siltikin jokainen tietää, että mestaruudet on tullut kovalla työllä ja mies on luonnonlahjakkuus. Ilmeisesti opettanut makarooninkin syömään oikein ja tekemään oikeita valintoja treenien/pyörän suhteen kun on niin ihmeen hyvin alkanut kulkemaan. Tuskin kovin moni osasi odottaa näin hyvää menestystä siltä endurossa.
Kirjoittanut Nisu, 18.06.2011, 22:53
voi saatana mitä kommentteja tääl sivuil ja viel nimimerkin takana,älkää ny painako tota anttii maanrakoon häpeemään,vaan kannustetaan,kun ei oo mun muroihin ainakaan kussu
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01