Sulje mainos tästä

Päitsillä yllättävä voittajaehdokas

09.03.2018 - Enduro
Aleksi Jukola joutui keskeyttämään kauden ensimmäisen SM-osakilpailun Riihimäellä.
Kuva: Jani Hovi / Xracing
MM-Päitsi starttaa viikon päästä lauantaina. Legendaarinen endurokilpailu ajetaan 83. kerran, ja viime vuoden tapaan kilpailu on myös MM-osakilpailu.
Taistelu yleiskilpailun voitosta käydään kuitenkin taas mitä luultavammin suomalaisten kesken, ja voittajaehdokkaiden listalla on mustana hevosena yllättävä nimi: Aleksi Jukola

- Kunhan saadaan ukon mieli hyväksi ja kaikki rokkaamaan, niin kaikki on mahdollista. Voittamaan lähdetään. Taso on kova, mutta on vain oltava kovempi kuin muut, pohdiskelee 24-vuotias Jukola.

Jukolan alkuvuosi on ollut ristiriitainen. Ensimmäiset kilpailut jäivät välistä sairastelun takia, mutta helmikuun lopussa mies nappasi yleiskilpailun voiton Nummisissa ajettavassa Numibia Snow Endurossa. Toiseksi jäi muun muassa viime vuoden Päitsin kunigas Eero Remes.

Ensimmäisessä SM-endurossa Riihimäellä viime viikonloppuna Jukolan oli niin ikään kovassa iskussa ja johti pitkään yleiskilpailua, kunnes kisa keskeytyi tekniseen vikaan.

- Viime vuosina spooriajaminen on alkanut luonnistumaan. Nyt on todellakin laitettu kaikki peliin Päitsiä varten ja valmistauduttu hyvin! voitonhaluinen Jukola uhoaa.

Päitsi on rankka kisa, kun kahdessa päivässä ajetaan noin 700 kilometriä, ja tänä vuonna maastokokeita on peräti 28.

- Kyllähän välillä potuttaa, jos tulee esimerkiksi kaatumisia. Hyvät tsempparit etenkin huoltotiimissä ovatkin tärkeitä, jotta ajoiilis pysyy hyvänä. Ja perjantai-iltana kun hyvällä porukalla naureskellaan, niin saadaan mieli korkealle kisaa varten.

Järvenpäässä asuva ja endurossa jo 12 vuotta kilpaillut Jukola tavoittelee tänä vuonna myös Suomen mestaruutta A3-luokassa.

Kilpailun taso on viime vuottakin kovempi, ja mukana ovat kaikki maailman huiput, joten kaikille voittoa havitteleville riittää vastusta enemmän kuin tarpeeksi.

Teksti: Milla Vahtila / Päitsin tiedotus[/i}

Kommentit

Kirjoittanut nimimerkki, 09.03.2018, 21:57
Jukola vie päitsin mennen tullen!
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01