Oskari Kantonen Toukokuun ajon nopein

21.05.2011
Oskari Kantonen.
Orimattilassa tänään ajetun 46. Toukokuun ajon A-avoimen ja koko kisan nopein oli odotetusti Team Motopalvelun Oskari Kantonen Porvoosta.
Kantonen on voittanut tänä vuonna kaikki ajamansa endurokilpailut ja johtaa A-avoimen luokan SM-sarjaa. Kantosen kisa meni ongelmitta ja oli hyvää harjoitusta viikon kuluttua ajettavaan Riihimäen SM kisaan.

- Kisa meni mukavasti, hiukan oli tukkoinen olo mutta ei se isommin haitannut. Vähän vielä opettelua nelipuolikkaaseen kun ei ole paljon tällä tänä vuonna vielä ehtinyt ajaa. Ihan muuten jees kisa mutta kakkos- ja vitospätkät oli vaan niin hitaita, että ne olisi voinut jättää siirtymiksi. Viikolla on vielä tarkoitus treenailla nelipuolikkaalla ja huoltaa hiukan pyörää ja laittaa uudet renkaat alle ennen ens viikonlopun SM:ää, kertoi Kantonen

Kisan ja A-avoimen toiseksi kiireisintä vauhtia piti Miko Mellin
Mäntsälästä, Team Motopalvelun kuljettajia hänkin. A-avoimen kolmanneksi ajoi Marko Leponiemi, neljäs oli Tuomas Ahonen ja viidenneksi tuli Jarno Koskela OriMK.

- Kisa meni ihan jees. Ekalla pätkällä kaaduin mutta sen jälkeen kulki hyvin. Ihan hyvillä mielin tästä voi lähteä SM:ään. Ehkä tässä on jotain positiivista tapahtunut tämän isomman pyörän kanssa, tuumasi Mellin tyytyväisenä.

Koko kisan kolmanneksi nopein ja A125 luokan voittaja oli Paavo Honkanen Jämsästä. Honkanen jatkoi voittamisen perinteitä Toukokuun ajossa, viime vuonna hän oli B125 luokan voittaja.

- Nyt kulkee taas hyvin ja on into päällä. Mukava lähteä ens
viikonloppuna Riihimäelle, sanoi Honkanen.

A125 luokan kakkonen Team Motopalvelun Markus Michelsson täydensi kisan pääkumppanin Motopalvelu Niemitalon menestystä. Luokan kolmas oli Jarkko Mikkola, neljäs Riku Riiheläinen ja viides Aaro Kohilo OriMK.

A2504t luokan voiton vei Juha-Pekka Tirkkonen, toinen oli Mika Karma ja kolmas Mikael Miettinen.

Puotsaari ja Tötterman Veteraanien nopeimmat

V40 luokan voittoon ajoi Juha Puotsaari. Puotsaari oli ennen Toukokuun ajoa cup-pisteissä neljäntenä ja nousi voitollaan sarjan kolmanneksi.

Toiseksi ajoi Janne Vesterinen, jolla ei ollut cup-pisteitä ennen tätä kisaa. Kakkossijallaan Vesterinen nousi sarjan kahdeksanneksi.

Luokan kolmanneksi ajoi Sasu Enjala. Enjala on voittanut sarjan kaksi aiempaa kisaa. Tämän päivän kolmossijallaan hän jatkaa V40 Suomen Cup kärjessä.

V40 luokan sarja-kakkosena jatkaa tänään viidenneksi ajanut Pekka Valo.

V50 luokan ykkönen oli totuttuun tapaan Kaj Tötterman. Tötterman on voittanut kaikki kauden Vet Cup kisat luokassa V50 ja vankisti näin Orimattilan kisassa johtoasemaansa. Töttermanilla täydet 75 pistettä kolmesta kilpailusta. V50 kakkoseksi ajoi Keimo Tuomala. Tuomala nousee sarjapisteissä sijalta 7 sijalle 3.

Hannu Leppänen oli luokan kolmas ja säilyttää kakkossijan sarjapisteissä.

Linkki 46. Toukokuun ajon kaikkien luokkien tuloksiin
<http://fin-enduro.com/tulokset/orimk11/>;

Teksti: smlenduro.com
Kuvat: Xracing
Paavo Honkanen.
Juha Puotsaari.
Kaj Tötterman.
Toni Angermaa ajoi C-luokan voittoon.

Kommentit

Kirjoittanut enskapena, 22.05.2011, 11:23
Ihan hyvät tiedotukset vai eikö esim B luokka ajanut tuolla kisassa laisinkaan?
Kirjoittanut Kisaaja, 22.05.2011, 11:33
Kantonen on kyllä ihan oikeessa siinä, että 2 ja 5 pätkät olis voinu pitää vaikka siirtyminä. Ja sitten 3 ja 4 pätkiä olis voinu ajaa useammankin kerran, myös C ja V50, kun nyt tuli tosi vähän mk aikaa...
Kirjoittanut ja..., 22.05.2011, 18:03
Missä on tuloksista 1. pätkän ajat b-luokalta?? Moni potentiaalinen SM-pistetasoinen kuski, esim Tamminen varmaan mielenkiinnolla katselisi mihin väliin sijoittuisi A-luokassa, mutta vaikka A ja B ajoivat samat pätkät, niin B:llä on nopeammat ajat ja hetken tarkistelun jälkeen huomasin että sieltä puuttuu kokonaan yksi pätkä.

Eikö ajanottolaitteita taaskaan ole käytetty oikein vai mistä tämä johtuu? Mitään tiedotetta asiasta ei ainakaan kisapaikalla kovin julkisesti kuulunut. Ja oliko B:n tulosjärjestys sama jos 1. pätkän ajat otetaan huomioon??

Ja miksei TAASKAAN ole kalkun tuloksiin merkattu ketkä sai nousupisteitä? Mistä tämä informaatio pitäisi löytää jos ei Kalkusta, kertokaa viisaammat!
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01