Nikander siivitti Husqvarna-teamin menestykseen Italiassa

17.07.2010
Roni Nikander
Xracing
Scuderia Fiat Husqvarnan Roni Nikander jatkoi tänään Italiassa
siitä mihin Puolan edellisessä EM-osakilpailussa jäi voittamalla junioreiden E2/E3
-luokan ylivoimaisesti.
Eroa toiseksi tulleeseen Xavier De Soultraitiin tuli 32
sekuntia. -Päivä sujui ongelmitta. Kerran kaaduin, mutta silti onnistuin sillekin
pätkälle ajamaan pohja-ajan. Ilma oli tosi kuuma, mutta yllättävän hyvin jaksoi
kuitenkin ajaa
, totesi tyytyväinen Roni maalissa.

Husqvarna teamin toinen kuski
Lauri Pohjonen ajoi myös erittäin hyvän päivän ollen junioreiden E1-luokan neljäs.
- Hyvin meni koko päivä, enkä kaatunut kertaakaan. Kuuma oli ja lopussa alkoi jo
tuntua raskaalta. Onneksi vauhti ei kuitenkaan kärsinyt
, kuvaili Lauri tunnelmia
kisapäivän jälkeen. Euroopan moottoripyöräliiton UEM:n edustajat olivat myös
erittäin tyytyväisiä Laurin sijoitukseen. Laurihan ajoi UEM:n juniori-teamin lukuun
Arne Weidmannin ollessa loukkaantumisen johdosta sivussa.

Olosuhteet kilpailussa
olivat kovan kuumuuden johdosta erittäin raskaat. Aikataulu ei ollut kuitenkaan
liian tiukka ja huoltoaikaa jäi kierrosten välillä n. 8-9 minuuttia. Erikoiskokeet
olivat kovavauhtisia ja etenkin ratkaisupätkäksi muodostunut enduro-testi ajoittain
jopa vaarallinen. Lauri Pohjosen toteamus: -Itsesuojeluvaisto pitäisi osata jotenkin
unohtaa
kuvannee riittävästi pätkän luonnetta. Viikonlopun toinen kilpailupäivä
starttaa huomenna klo 9 paikallista aikaa ja silloin ajetaan tämän päivän tapaan
kolme kierrosta kovassa helteessä.

Teksti: Husqvarna Teamin tiedotus

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01