Mellin Pinteleen valtias

26.02.2011
Miko Mellinille ei löytynyt voittajaa tänään.
Miko Mellin osoitti ison pyörän ohjaimiin siirtymisen olleen oikea ratkaisu, ottamalla voiton tänään Pinteleen ajoissa.
Paukkuvat pakkaset olivat mennyttä aikaa ja Kangasalan lähettyvillä päästiin tänään ajamaan loistavassa säässä enduroa. Päivän reitti koostui yleisten luokkien osalta kahdesta kierroksesta, joilla molemmilla oli kolme maastokoetta. Maastokokeet olivatkin kilpailijoiden mieleen, sillä spoori oli melkoisen kovaa ja vauhdikasta. Ajoaikaa kertyi kilpailun voittajallekin yli tunnin verran, joten ajaa sai myös monen mielestä riittävästi.

Yleisessä luokassa aamun vauhdikkaimmin avasi TM:n sarviin siirtynyt Valtteri Salonen. Tosin aamun pohja-aika tuli niukkaakin niukemmalla erolla, sillä Miko Mellin jäi Salosen ajasta vain 0,04 sekuntia. Päivän toisella maastokokeella Valtteri Salonen törmäsi ongelmiin ja hävisi Mellinin pohjille lähes kolme minuuttia. Valtteri Salosen jäätyä voittotaistelun ulkopuolelle, nousi kotikilpailuaan ajanut Tomi Salonen Mellin uhkaajaksi. Mellin piti kuitenkin pintansa ja ajoi yleiskilpailun voittoon lopulta 32 sekunnin erolla. - Eilen tuli ruuvattua vielä iskareita ja sain ne melkoisen hyvin toimimaan. Ajo kulki hyvin, vaikka kädet aluksi vähän puutuikin. Oikeastaan koko tämä alku vuosi on ollut hyvä minulle ja enduro on ollut taas hauskaa, kertoi vilpittömästi iloinen Mellin.

Tomi Salonen ajoi näin ollen toiseksi sekä yleiskilpailussa, että A-avoimessa. A-avoimessa kolmanneksi ajoi Jämsän Beta-kuljettaja Janne Suominen ja Valtteri Salonen oli lopulta neljäs. Salonen hävisi maalissa Mellinille 2,32.

Yleiskilpailun kolmas ja samalla A125-luokan voittoon ajoi Riku Riiheläinen. - Reitti oli ensimmäisellä kierroksella vähän vaarallinenkin, koska spoori tuntui kovalta, mutta olikin paikoin todella pehmeä. Sen vuoksi otin alun vähän rauhallisesti. Mutta toisella kierroksella homma toimi jo paremmin. Ajoin täällä eri pyörällä, kuin mitä alkukauden. Tämän päiväisessä pyörässäni on erilainen runko verrattuna tuohon alkukauden pyörään. Runko on huomattavasti korkeampi ja sillä on helpompi ajaa syvässä spoorissa, Riiheläinen kertoi.

A125-luokassa toiseksi ajoi Markus Michelsson ja kolmanneksi Mika Kaseva.

A2504t- luokan voittoon ajoi ensimmäistä kilpailuaan 250 kuutioisella nelitahtisella ajanut Tero Koskinen. Luokan toiseksi ajoi ensimmäistä kilpailuaan 250 kuutioisella nelitahtisella ajanut Mikael Miettinen. - Olen ajanut vasta 5 tuntia ajanut pikkunelarilla ja se on tuntunut koko ajan todella hyvältä käteen. Tuli kaaduttua aika monta kertaa kisan aikana, mutta niitä sattui varmasti kaikille. Kokonaisuutena reitti oli todella hyvä ja tällaisia kisojen pitäisikin olla, Miettinen kertasi kilpailun jälkeen.

Luokan kolmas oli Juha Mäkelä.

A2504t-luokassa kolmelle ensimmäiselle maastokokeelle pohjat ajanut Jari Pulkkinen joutui keskeyttämään tekniseen ongelmaan. - Ajamani kolme pätkää kulkivat hyvin ja pyörä tuntui hyvältä käteen. Toisella pätkällä ajoin tosin hankeen, enkä meinannut päästä sieltä pois, kun hanki oli niin kovaa. Keskeytys on tietysti aina sääli, mutta onneksi se tapahtui nyt, eikä viikon kuluttua ensimmäisessä SM-osakilpailussa, Pulkkinen kertoi.

Uutista päivitetty 27.2. klo. 8:50 muuttuineiden tulosten vuoksi.

Jani Hovi / Xracing
Tomi Salonen ajoi kotikilpailussaan hienosti toiseksi.
Riku Riiheläinen jatkoi vahvoja otteitaan, voittamalla A125-luokan.

Kommentit

Kirjoittanut Katselija, 26.02.2011, 22:00
Mukava seurata kisoja Käsiohjelmasta puuttuvien kilpailunumeroiden takia, Käsiohjelman kartalla piti osata suunnistaa maastokokeille, suunnistus taito ei oikein parhaimmillaan, viivaa meni ja puuttui, Onneksi Munamies ja Timo Harjakainen pelasti loppuillan,
Kirjoittanut Huolto-ukko, 26.02.2011, 22:38
Huolto-ukonkin näkökulmasta puuttelliset opastukset ja kartat kilpailijoille ja katsojille suunnattu käsiohjelma oli kyllä aivan "kädestä" mitä sillä teki kun ei edes kilpanumeroita ollut laitettu.?
Varikkoalue oli auttamatta liian pieni ja heikossa kunnossa.
Kiitosta kuitenkin kisoista.
Kirjoittanut Etä, 27.02.2011, 08:04
Ja kiitokset jälleen nopeasta ja kattavasta raportoinnista sekä videoista.
Kirjoittanut huolto ukko 2, 27.02.2011, 09:24
Kyllä auraajienkin olisi pitänyt oikeen kunnolla aurata! Peltoa oli vaikka kuinka paljon ja maanomistajat olivat kaikki antaneet luvat, mutta silti peltoa oli aurattu todella vähäsen ja monet joutu siirtymään huoltoaseman pihalle! Ja olis kyl oolu kiva jos numerot ois näkyny käsiluettelos....
Kirjoittanut Klonkkis, 27.02.2011, 09:24
Harmittavasti nimimiehet keskeytti. Vai puuttuis kilpailunjärjestäjiltä kunnollinen käsiohjelma ja reittimerkit. Ihan hyvää mainosta lajille, jos joku sivullinen on edes erehtynyt paikalle puoli vahingossa ihmettelemään. Ei mikään ihme, ettei nimimiehiä tullut kovin montaa mukaan (tosin kaikki epäonnisia osa jopa keskeytti). Kuka sitä viitsisi jossai tuolla menevällä reitillä edes ajaa!
Kirjoittanut Tarkkailija, 27.02.2011, 10:03
A:n tulokset tainneet muuttua jutun kirjoittamisen jälkeen. A 250 4T voittaja on nyt Koskinen
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01