Marko Tarkkalalle tyylipuhdas SM-osakilpailuvoitto

29.05.2011
Tarkkalan tyylinäyte.
Kuva: Xracing
Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Marko Tarkkala otti tyylipuhtaan voiton kotikilpailussaan Riihimäellä.
Tarkkalan vauhti oli vakuuttavaa ja hän ajoi jokaiselle erikoiskokeelle kilpailun pohja-ajan.Siistin ykkösrivin turvin eroa toiseksi tulleeseen ruotsalaiseen Beta-tehdaskuljettaja Johan Carlssoniin tuli lopulta 45 sekuntia. Ruotsalaisen perässä kolmanneksi sijoittui Valtteri Salonen, neljänneksi Päijänneajon voittaja Oskari Kantonen ja viidenneksi Marko Tarkkalan mekaanikkona enduron MM-sarjassa toimiva Petteri Silván.

Ensimmäisen kilpailunsa Suomessa tänä vuonna ajanut Tarkkala oli
tyytyväinen päiväpuhteeseensa: - Kaiken kaikkiaan ihan ok päivä, perussuoritus. Oli todella mukava ajaa taas Suomessa ja erityisesti oman kerhon kilpailussa. Erikoiskokeet olivat mielestäni hyviä; vauhdikkaita ja juuri sopivan mittaisia. Tämä kilpailu toimi minulle hyvänä kenraalina Turkin MM-osakilpailuun.

Enduron maailmanmestaruussarjan kokonaispisteissä neljäntenä olevalta Tarkkalalta on jäänyt MM-kiireiden vuoksi ajamatta SM-sarjan kaksi ensimmäistä osakilpailua, mutta miehen tarkoituksena on ajaa kaikki loput SM-osakilpailut. Seuraava SM-osakilpailu ajetaan vasta syksyllä, 10. syyskuuta. Tarkkalan työkiireet jatkuvat kuitenkin jo muutaman viikon kuluttua MM-sarjan merkeissä Turkissa ja Kreikassa.

Ilona Nikanto / Tarkkalan tiedotus

Tulokset Aamuposti Enduro

SM-Avoin:Epävirallinen yleiskilpailu:

1. Marko Tarkkala, Husaberg1. Marko Tarkkala, Husaberg

2. Johan Carlsson, Beta +45,042. Johan Carlsson, Beta +45

3. Valtteri Salonen, TM +1.47,803. Roni Nikander, Husqvarna +50

4. Oskari Kantonen, KTM +2.31,474. Jari Mattila, KTM +1.05

5. Petteri Silvan, Beta +3.33,575. Antti Hellsten, KTM +1.35

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01