Marko Tarkkalalle Mäntsälästä SM-hopeaa ja pronssia

25.09.2011
Marko Tarkkala oli jälleen vauhdissa Mäntsälässä.
Sunnuntaina ajettiin viisi osakilpailua käsittävän SM-sarjan päätöskilpailu Mäntsälässä. Marko Tarkkalalle oli Mäntsälästä tarjolla ainoastaan hopeaa, loppilaisen jätettyä kaksi osakilpailua väliin.
Kolmella tyylipuhtaalla osakilpailuvoitolla irtosi kuitenkin SM-hopeaa. Henkilökohtaisen SM-hopean lisäksi Tarkkala kasvatti
palkintokokoelmaansa pronssilla, Mäntsälässä ajettiin myös kerhojoukkueiden Suomenmestaruudesta. Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplaa edustavan Tarkkalan lisäksi kolmihenkisen pronssijoukkueen muodostivat Mika Kaseva ja Tero Koskinen. Voittoon ajoi Sipoon moottorikerhon joukkue Jari Mattila, Valtteri Salonen ja Kjell Söderström.

-Mäntsälän osakilpailu oli varsinainen tynkäkilpailu, olin maalissa jo puoliltapäivin, kun MM-osakilpailuissa ajamme aamusta iltaviiteen asti. Nyt ei päässyt oikein edes hiki tulemaan. Ajollisesti päivä oli minulta kaksijakoinen; en oikein missään vaiheessa saanut ajorytmistä kunnolla kiinni, mutta tuloksellisestihan päivä ei olisi voinut paremmin sujua, Tarkkala kertaa voitokasta päiväpuhdettaan.

-Erikoiskokeet Mäntsälässä olivat sitä perinteisintä suomienduroa, eli kiviä, juuria ja mutaa. Poikkeuksellisesti täällä Mäntsälässä oli peräti kuusi erikoiskoetta, mutta vain yksi kierros. Tämän vuoksi päivä oli ajollisesti todella lyhyt, kolmen tunnin kokonaisajasta erikoiskoeaikaa tuli neljäkymmentä minuuttia. Paljon pelasti kuitenkin viimeinen erikoiskoe, jolla mielestäni lähestyttiin sitä tasoa, mille SM-tason reitit pitäisi ehdottomasti saada, eli kohti vauhdikkaampaa ja yleisöystävällisempää suuntaa.

Vaikka SM-kilpailut ovatkin tältä vuodelta nyt ajettu, ei ammattilaiskuljettajalla ala vieläkään kesäloma. Marko Tarkkalalla on vielä edessään MM-sarjan päätösosakilpailu Ranskassa ensi viikonloppuna.

-Ranskaan lähden hyvillä mielin ja melko paineettomista lähtökohdista. Tavoitteenani on ehjä päätös kaudelle. Tämänhetkistä pistesijoitustani(neljäs) en ajamalla pysty enää petraamaan. Kovaa on Ranskassakin päästeltävä, ettei viidentenä kärkkyvä tiimitoverini Oriol Mena pääse kuittaamaan ohitseni.

Marko Tarkkalan seuraava kilpailu, MM-sarjan päätös ajetaan Ranskan Mendessä 1.-2.10.2011.

Teksti ja kuva: Ilona Nikanto / Tarkkalan tiedotus

*Tulokset Mäntsälä 25.9.2011:*

A-avoin:

1.Marko Tarkkala, Husaberg

2. Valtteri Salonen, TM +00:49

3. Miko Mellin, KTM +02:36

SM-loppupisteet:

1.Oskari Kantonen , KTM

2. Marko Tarkkala, Husaberg

3. Valtteri Salonen, TM

Kerhojoukkueiden SM:

1. Sipoon moottorikerho (V.Salonen, J.Mattila, K.Söderström)

2. Nummelan moottorikerho (Ri.Nikander, Ro. Nikander, M. Michelsson)

3. Riihimäen moottoripyöräkerho Kahvakopla (M.Tarkkala, M.Kaseva,
T.Koskinen)

Kommentit

Kirjoittanut Garze, 25.09.2011, 19:54
Viimeinen maastokoe oli kyllä tosi makea jopa tällaiselle C:n loppupään kuskille. Jos lopun saviosuudet olis olleet kuivia niin olisi lähennellyt loistavaa. Pitää kyllä nostaa hattua että MM-sarjan kiertäjiä viitsii tulla rypemään tänne suomeenkin. Luulisin ettei noista maastokokeista paljoa apua ole isoihin kisoihin valmistautuessa...
Kirjoittanut jone, 28.09.2011, 19:58
Toivottavasti suomienska säilyy jatkossakin,MM-sarjaan havittelevat ja treenavat voivat ajaa crossikisoja+treenata extremeä omilla takapihoilla.Tällaiset kärhän lenkit sopii hienosti enemmistölle ja harrastajia varten näitä kisoja järkätään...
Kirjoittanut -Pete-, 29.09.2011, 15:02
Mieluummin kyllä kevään Riihimäen SM tai viime vuodelta Lahden SM tyylisiä kisoja, kun näitä juurakon ja kivikon koluamisia. Kärhällä oli vika pätkä kyllä viittä muuta huomattavasti parempi, mutta muuten ihan liikaa perinteistä suomienskaa.

Olen kyllä Garzen kanssa samaa mieltä, että on suorastaan ihme että noinkin moni mm kiertäjä viittii tänne tulla ajamaan kisoja. En tiedä käykö heille tälläset kisat edes hyvästä treenistä. Paljonhan on ollut puhetta kisojen muuttamisesta mm tyylisiksi mutta keväästä ja viime vuodesta on kyllä tullu nyt näillä syksyn kisoilla takapakkia.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01