Sulje mainos tästä

Kultaa, hopeaa ja pronssia.

30.10.2016 - Enduro
Jennifer Siekkinen, Annamaria Karikuusi ja Marita Nyqvist ajoivat naisten endurojoukkueiden Euroopan mestaruuteen.
Kuva: Kari Raitanen
Enduron Euroopan mestaruussarja päättyi Hollannin Harfseniin. Suomen naisjoukkue ajoi Euroopan mestaruuteen. Marita Nyqvist täydensi menestystä henkilökohtaisella EM-hopealla. Myös Suomen veteraanien joukkue ylsi mitaleille, kuitaten EM-pronssia.
Parhaasta suomalaismenestyksestä Hollannissa vastasi naisten joukkue, joka nousi toisena kisapäivänä Euroopan mestaruuteen. Avauspäivän jälkeen toisena ollut kolmikko Marita Nyqvist, Jennifer Siekkinen ja Annamaria Karikuusi lähti toiseen päivään runsaan kahdeksan minuutin takaa-ajoasemasta, mutta Audrey Rossatin keskeytys teki homman helpoksi suomalaisille. Maaliinajo riitti Euroopan mestaruuteen. Palkintojen jako olikin sitten melkoinen show. Mestaruusmitalit jaettiin ranskalaisille ja hopea suomalaisille. Seuraavaksi kuljettajat vaihtoivat mitaleita ja päälle soitettiin Ranskan kansallislaulu. No, eipä kisan järjestäjältä oikeastaan mikään muukaan onnistunut. Mutta mestaruus oli joka tapauksessa Suomen. Näin suomalaiskolmikko kommentoi päivän tapahtumia.

Marita Nyqvist

-Tuloksista en tiedä, mutta ilmeisesti tuli se henkilökohtainen hopea ja lisäksi joukkuemestaruus, toki toisten epäonnella, mutta tämä on motorsporttia. Aamulla oli aika kankeaa, taitaa tuo flunssa tulla enemmän päälle. Ehkä se auttoi kun vedin aamupalaksi Buranaa. Ja tietysti oli hieno keli, niin se luo heti erilaista fiilistä. Kohtuu hyvin kisa lähti sitten kuitenkin sujumaan. Pari kertaa kaaduin siirtymällä ihan nollavauhdista, mutta niissä ei sattunut mitään. En osunut edes ruusupuskiin tänään.

Jennifer Siekkinen

- Nyt on hyvä fiilis, kun on kaksi raskasta päivää takana ja on päästy maaliin ja kausi on paketissa. Tänään en kaatunut niin paljon kuin eilen. Pieniä teknisiä vaikeuksia oli. Jouduin kaksi pätkää ajamaan ihan körötellen, ennen kuin sain vaihdettua uuden eturattaan. Viimeisen kierroksen pyörä toimi ihan moitteitta. Ja tuo joukkue Euroopan mestaruus on piste iin päälle. Nyt tuntuu tosi hienolta.

Annamaria Karikuusi

- Aamulla satutin hiukan rannetta ja sen takia koko päivä oli melkoista puurtamista. Reitti oli ihan hirveää pattia ja reikää. Raskasta oli. Lopussa ei pätkävauhti varmaan poikennut yhtään siirtymävauhdista. Se oli vain sellaista suorittamista ja ajattelin vain, että maaliin on päästävä, kun mestaruus oli tulossa. Omaan ajooni en ole yhtään tyytyväinen, mutta joukkueen puolesta olen tosi iloinen.

Veteraaniluokassa Suomi oli eilisen päivän jälkeen kolmantena, vaikka nelimiehisestä joukkueesta tulikin kaksikko. Onneksi Pasi Lindroos sai pyörän kuntoon, joten Suomella oli Janne Mukkalan konerikosta huolimatta edelleen kolme miestä joukkueessa ja sehän riitti, koska kolme tulosta huomioitiin. Kolmikko keskittyi vain maaliin pääsyyn ja se onnistui, tuloksena EM-pronssi joukkueella Mika Paavola, Janne Mukkala, Marko Leponiemi ja Pasi Lindroos. Näin kommentoivat päivän tapahtumia Marko Leponiemi ja Mika Paavola.

Marko Leponiemi

- Päivä taisi olla yhtä huono kuin eilenkin. Aamulla taistelin pyörän bensansaantiongelmien kanssa ja kun se saatiin kuntoon, niin alkoi kaasu hirttää taas kiinni tuossa viimeisen kierroksen ensimmäisellä pätkällä. Sitten aloin ajaa vain niin, että pääsen maaliin, kun on tämä joukkuejuttu. Muuten olisin kyllä keskeyttänyt. Tämä oli nyt sitten näillä näkymillä urani viimeinen endurokisa. Ajattelin seuraavaksi ruveta vaikka harjailemaan hevosia kotona. Siinä ei tarvitse olla niin kovassa kunnossakaan.


Mika Paavola ei yltänyt henkilökohtaiseen EM-mitaliin, mutta sai joukkuepronssia.
Kuva: Kari Salminen

Mika Paavola

- Tänään pysyin paljon paremmin pystyssä kuin eilen. Pari pikku kaatumista toki tuli. Ajelin sen verran hiljempaa kun ei ollut turhaa yritystä, niin ei sitten mene enää nurinkaan. Ihan OK päivä tämä oli. Eivät riittäneet eväät henkilökohtaiseen mitaliin, olivat niin erilaiset nämä maisemat. Ei tuollaista ole missään päässyt treenaamaan, eikä se sovi kyllä kylmiltään käteen. Oli tosi haasteellista. Koko sarja oli kuitenkin tosi hieno kokemus. Suosittelen lämpimästi.


Pasi Lindroos oli yhtenä lenkkinä Suomen EM-pronssijoukkueessa.
Kuva: Kari Salminen

Muissa luokissa ei Suomi saanut joukkueita kokoon, sillä kisassa oli naisten ja veteraanien lisäksi vain yksi suomalaiskuljettaja, Eemil Helander. Eikä Helanderkaan turhaan Hollantiin matkustanut. Kun virolaisilta puuttui joukkueesta yksi mies, niin Helander pelasti tilanteen ja teki sen niin hyvin, että Redmoto Estonian joukkue ajoi kerhojoukkueiden mestariksi.

Eemil Helander

- Tänään taisi olla parempi päivä kuin eilen. Ainakin pätkäajat olivat kuulemma parempia. Tänään en kaatunut kertaakaan, pyörä toimi hienosti ja kaikki pysyi ehjänä. Kaikki meni hyvin, ei siis oikein mitään kerrottavaa. Kokemuksena tämä oli kyllä hyvä. Maasto oli niin erilaista Suomeen verrattuna. Kyllä tänne kannatti lähteä.

Kari Salminen

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01