Kärme Kustaan ilmoittautuminen käyntiin

25.10.2011
Hämeenlinnassa ajettava 35. Kärme Kustaan kiemurat starttaa tänä vuonna poikkeuksellisesti jo kaksi päivää ennen Itsenäisyyspäivää eli kisapäivä
on sunnuntai 4.12.2011.
Ilmoittautuminen Kärme Kustaalle aukeaa 26.10.2011 klo 23:59

Kärme Kustaa ajetaan perinteiseen tapaan partiokilpailluna, partioon kuuluu kolme kuljettajaa. Koko partio ilmoittautuu samalla kerralla ja maksaa samalla jokaisen partion jäsenen osallistumismaksun ja mahdolliset kertalisenssit verkkomaksuna.

Business-haaste yrityksille

Suomen ISDE juniorijoukkueen tukiryhmä haastaa kaikki yritykset mukaan Kärme Kustaan Business-luokkaan. Viime vuoden seuratuimmassa Business-luokan partiossa ajoivat maailmanmestarit Kimi Räikkönen, Kari Tiainen ja Tommi Mäkinen. Kiinnostus Business-luokkaa kohtaan on tänäkin vuonna suuri. Ennakkotiedusteluja Business-luokkaan osallistumisesta on tehty jo pitkin syksyä.

Business-luokka ajaa helpotetun reitin

Business-luokan reittiä on helpotettu viime vuotisesta. Tänäkin vuonna Business-luokka kiertää muillekin luokille vaativaksi osoittautuneen "Mäen" helpotettua reittiä pitkin.

Ilmoita partiosi Business-luokkaan ja tue ISDE junnuja

Business-luokkaan ilmoittautuvat joukkueet maksavat 150 euron tukimaksun Suomen ISDE juniorijoukkueen hyväksi. Tukimaksu laskutetaan erikseen kilpailun jälkeen. Business-joukkueet maksavat lisäksi normaalin osallistumismaksun 40 eur/kuljettaja kilpailuun ilmoittautuessaan.

Lisätietoja kilpailusta ja Business-luokasta kilpailun sivuilla
www.smlenduro.fi

Ilmoittautuminen kaikkiin luokkiin avautuu keskiviikkona

Varmista jokaisen partioosi osallistuvan kilpailijan tiedot ja ota nettipankkitunnuksesi esiin ilmoittautumista varten.

Ilmoittautumissivulle tästä <http://fin-enduro.com/hlmk/

Teksti: smlenduro.fi
Kuva: Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01