Jari Pulkkinen vaihtaa enduron nuoruusvuosien harrastukseen

01.04.2011
Hämeenlinnan Jari Pulkkinen lopettaa enduro uransa ja siirtyy ammattilaiseksi nuoruusvuosinaan harrastamansa lajin pariin.
Jari Pulkkinen on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen jalkapalloseura FC Hämeenlinnan kanssa. Pulkkinen pelasi lapsuudestaan asti jalkapalloa maalivahtina monessa eri seurassa. Mies tunnettiin taidoistaan laajasti kotikylässään Hauholla. Pulkkinen oli yksi Hauhon lupaavimpia maalivahteja ennen endurouraansa. Jalkapallo piireissä Hauhon mies tunnettiin yleisesti nimellä imuri.

- Kyllä tieto pitää paikkaansa. Mietin pitkään saamaani tarjousta jalkapallon parista, kunnes vaisusti sujuneen Sysmän kilpailun jälkeen tein ratkaisuni, Pulkkinen kertoo.

Pulkkinen on uuden sopimuksensa myötä tehnyt myös rahakkaan mainossopimuksen oman kylänsä rautakaupan kanssa.

- Mistä ihmeestä te saitte tietää, mutta kyllä, sopimus on allekirjoitettu. Nytkin olen huomenna menossa liikkeeseen näytille. Kauppa on tunnettu laadukkaana maalikauppana, ja siihen tähdätään, Pulkkinen kommentoi tilannetta Xracingille.

Paikallisen kauppiaan mukaan Pulkkinen on verraton mainos pienelle kylälle. Kauppiaan mukaan uusi sopimus mahdollisti heidän pitkään hautoneen mainosidean, suomen huonoin maalivahti suomen parhaassa maalikaupassa.

Pirttila.com ihmeissään

Pulkkisen yksi pääsponsoreista enduron parista, Pirttila.com on ihmeissään miehen liikkeistä. Pulkkisella on Pirttilän kanssa vuoden loppuun ulottuva sopimus muun muassa varustepuolesta. Pirttilä halusi lajin vaihdosta kuullessaan purkaa sopimuksen, mutta Pulkkinen ei suostunut.

- En hemmetissä, niiltä olen saanut niin hyvät varusteet että en mä tollaista sopimusta ala purkamaan, sitä paitsi haluan torjua nimenomaan Scottin kamoilla, ne kun kestää kontata kunnolla maassa. Sovittiinkin Pirttilän kanssa, että pelaan tän tulevan fudis kauden Scottin mantsa-varusteissa, Pulkkinen kiteyttää.

Pulkkinen on treenannut ahkerasti maalivahdin pestiä varten, jo Sysmässä enduron SM-sarjan avauksessa tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata miehen heiluvan jalkapallomaalin edessä. Treenit ovat jatkuneet enduron ohella, esimerkiksi Päitsin MK:lla seitsemän Pulkkinen nähtiin harjoittelevan ajon aikana eri heittäytymistekniikoita.

- Laita sinne vielä että (hui)Jari lähettää kaikille lukijoille kesän odotuksia, Pulkkinen päättää suu virneessä.

Xracing / Joppe Askolin

Kommentit

Kirjoittanut Andoh, 01.04.2011, 09:55
Ja päivähän oli tänään 1.4.2011 ja kuravedet niskaan.
Kirjoittanut Mad Ana, 01.04.2011, 10:06
Onnea valitsemallenne uralle. Mutta pidä ny pyörä viä ja tuu joku kerta meille ajaan ihan kuntomielessä. Meillä on tollanen koiran pallo pihassa (oikea jalkapallo) voin ajojen päälle laukoo sulle muutaman treeni kudin! ;)
Kirjoittanut Jbb, 01.04.2011, 10:17
Noloja nämä Andoh-tyyppiset jätkät, kun tullaan huutelemaan ensimmäisenä kura-kommentit. Joka vuosi hyvissä ajoin ovat jo vellit housussa, ettei vaan kukaan pääsis höynäättään ja kalentereissa on kissan kokoisin kirjaimin varoitukset tästä päivästä.
Kirjoittanut Keke, 01.04.2011, 10:30
Ihan huippu!!
Kirjoittanut Ola, 01.04.2011, 11:07
Tää oli hauska juttu, kuka lienee kirjoittanut.
Kirjoittanut bile, 01.04.2011, 11:29
Aprilli pila hyvinki;D
Kirjoittanut aprillia aprillia, 01.04.2011, 12:28
Kuulin juttua että Aro:llaa on sopimus Mäntsälän vesipetojen vesipallo teamiin tämän kauden jälkeen, ja Mattilalla kuulema salainen valttikortti jolla pääsee suoraan Idolssin finaaleihin...? pitää vissiin kutinsa..?
Kirjoittanut Andoh, 01.04.2011, 14:14
Jbb-> :)
Kirjoittanut Tee Ahonen, 01.04.2011, 16:03
Hyvä Tiikeri!Toi on täysin oikee ratkasu!Ei tota sun räpiköintiä olis jaksanu enempää katsellakaan!!:)
Kirjoittanut iskä, 03.04.2011, 14:05
leeverkuusen kiinnostunut sust tääl saksas. Hyypiä auttaa neuvotteluis.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01