Hyvinkää avaa endurokauden

25.01.2010
Ensi sunnuntaina kaasutellaan Hyvinkään motocrossradan maastoissa kauden avaava endurokilpailu. Kilpailuun on ilmoittautunut peräti 256 kuljettajaa, Samuli Aron, Pentti Nurmisen ja Petri Pohjamon johdolla.
Alunperin kilpailu oli suunniteltu stadion enduroksi, mutta viime hetkellä järjestäjät joutuivat muuttamaan kilpailun endurolenkiksi. - Suuren osallistujamäärän vuoksi kilpailu muutettiin endurolenkiksi. Jokainen kuljettaja starttaa normaalisti maastokokeelle ja maastokokeen maalissa saa uuden ajan seuraavalle kierrokselle. Tämä vähentää ruuhkia reitillä, kertoo kilpailun tiedottaja Minna Mattila.

Maastokokeen pituus on noin 14 kilometriä ja suuren kilpailijamäärän vuoksi reitille on tehty myös ohituspaikkoja . -Reitti on erittäin vaihteleva ja lunta on runsaasti. On hitaampaa ja nopeampaa polkua, motocrossrataa ja jopa jäädytettyä autorataa, Mattila jatkaa.

Aamulla kello 9 starttaavat C-luokat ajavat kaksi kierrosta ja myöhemmin päivällä reitille päästettävä B- luokka kolme kierrosta. A-luokkalaiset saavat nautiskella Hyvinkään maastoista neljän kierroksen verran. Ensimmäiset kilpailijat A ja B luokista starttaavat reitille kello 12.

Kilpailu on katsojille ilmainen, alueella on hyvät pysäköintipaikat ja lyhyet kävelymatkat reitin varteen.

Xracing tulee tarjoamaan kilpailusta kattavan raportin .

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01