Henkisesti vaikeaa

22.05.2010
Jari Mattilan puhelin käy kuumana, kun mies rupeaa etsimään uutta tiimiä.
Jari Mattilan taistelu KST-tiimissä rupeaa olemaan loppusuoralla. Jälleen kerran tiimi jätti miehen pulaan ja seurauksena oli keskeytys.
Jari Pulkkisen jo jätettyä KST-tiimin, on Jari Mattila tiimin ainoa kuljettaja. Luulisi, että tiimi panostaa mieheen täysillä, mutta asia on toisin. - Ajoin jäähdyttimen solmuun tänään pätkällä. Kun tulin huoltoon, tarkoituksena vaihtaa se, ei tiimiltä moista löytynytkään. Onneksi omasta autosta sellainen löytyi, mutta kun saimme sen vaihdettu, oli myöhästä lähteä jatkamaan, Mattilan kertoo.

- Henkisesti on tällä hetkellä todella vaikea ajaa. Ajatukset ovat koko ajan jossain muualla kuin ajamisessa ja silloin homma kärsii. Pää on todella sekaisin tiimin kanssa tuskaillessa, Mattila jatkaa. Jatko KST-tiimissä vaikuttaa erittäin vaikealta, edes tiimipäällikkö ei vaivautunut paikalle tiimin kotikilpailuun. - Kyllähän jatko näyttää epätodennäköiseltä. Kilpailuvietti on vaan niin kova tällä hetkellä, että tekisi mieli vaan ajaa. On erittäin vaikea löytää kesken kauden tiimipaikkaa muualta. Nykyinen taloudellinen tilanne yhdistettynä heikohkoihin tuloksiin ei ainakaan paranna tilannetta. Huomenna lähdetään kuitenkin vielä taistelemaan sijoituksista ja antamaan näyttöjä.

Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

© 2009-2012 www.xracing.fi
Image 01
Image 01
Image 01