Hellsten kommentoi siirtohuhuja

30.12.2011
Arvostetun Offroadchampions.com verkkosivuston mukaan Antti Hellsten olisi siirtymässä ensi kaudeksi TM:n tehdaskuljettajaksi ja E1-luokkaan. Miten Hellsten kommentoi itse asiaa?
Murskaavaa jälkeä tämän vuoden enduron MM-sarjan nuorten luokassa, ennen loukkaantumistaan tehnyt Antti Hellsten on yhdistetty TM:n endurotiimiin ensi kaudeksi. Miten nuorukainen itse kommentoi huhuihin? - Olen itse myös lukenut nuo uutiset, mutta en valitettavasti itsekään tiedä tarkkaa tilannetta asian suhteen. Manageri hoitaa asiaa ja neuvottelee eri tahojen kanssa, Hellsten kertoo.

Kuluneella kaudella KTM:llä ajanut Hellsten kertoo itävaltalaisen merkin olevan myös neuvotteluissa mukana. - KTM on ehdottomasti ykkösvaihtoehto, mutta managerini tarkastelee myös muita vaihtoehtoja.

Lopullisen vahvistuksen tiimipaikastaan Hellsten kertoo tulevan pian. - Lähden 6. päivä tammikuuta Espanjaan harjoittelemaan, joten kyllä tämä asia täytyy saada nopeasti päätökseen. Luulisin asian vahvistuvan heti vuoden vaihteen jälkeen, Hellsten päätti.

Jani Hovi / Xracing

Kommentit

Kirjoittanut Kikru, 30.12.2011, 20:23
Hienoa, että saadaan uusia kuskeja Remeksen ja Tarkkalan rinnalle. Ahola ja Salmari kerkiää vielä olla opastavina "isähahmoina" nuoremmilleen, ennenkuin lopettavat.
Toivotaan, että Nikander tuuppaa vielä pikaisesti samoja spooreja Suomea edustamaan.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

© 2009-2012 www.xracing.fi
Image 01
Image 01
Image 01