Sulje mainos tästä

Häkkälä: ”Keli on pikku pettymys”

13.04.2018 - Enduro
Enduron EM-sarja käynnistyy viikonloppuna Italiassa.
Kuva: SE-Team
Enduron EM-sarja käynnistyy huomenna Italian Fabrianossa. Suomalaiskuljettajien lisäksi paikalla on luonnollisesti myös Suomen delegaattina toimiva Hannu Häkkälä.
Italian Fabrianossa ajettava enduron tämän kauden ensimmäinen EM-viikonloppu käynnistyy huomenna. Mukaan kilpailuun oli ilmoittautunut 20 suomalaista, mutta yksi on joukosta poissa. Senior-luokkaan ilmoittautunut Tuomas Kyytsönen joutui perumaan osallistumisensa kotimaassa sattuneen loukkaantumisen takia. Muuten kaikki asiat ovat ainakin toistaiseksi kunnossa, ainoastaan yksi pikku seikka hieman harmitti Häkkälää.

- Oli sellainen kuvitelma, kun lähdettiin tänne, että täällä olisi shortsikelit ja ainakin 25 astetta lämmintä, mutta parhaillaan auton mittari näyttää vain 23 astetta, Häkkälä vitsaili.

Järjestelyt ovat kaikin puolin hyvällä mallillaan, eikä ihme, sillä samassa paikassa ajettiin vuonna 2016 enduron MM-osakilpailu, joten järjestäjillä on ainakin kokemusta arvokilpailuista. Aivan sama ei reitti kuitenkaan ole kuin MM-kisassa, vaan siihen on tehty pieniä muutoksia.

- Ei se aivan yksi yhteen ole, mutta on siinä paljon samaakin. Esimerkiksi endurotesti ajetaan tällä kertaa toiseen suuntaan kuin MM:ssä, jossa se ajettiin myös hieman pidempänä. Crossitesti tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen, etenkin kun täällä saattaa tulla hieman sadetta kisapäivinä. Se on nimittäin sellainen iso pelto melkoisessa viistorinteessä. Extremetesti on sellainen kivan näköinen paikka tuossa ihan lähellä kaupunkia. Ja mäkiähän täällä riittää, mutta eipä tule tylsäksi kun ei ole ihan tasaista, Häkkälä selvitti.

Kilpailu käynnistyy lauantaina klo 9:00 paikallista aikaa.

Kari Salminen

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01