Estolan epäonni jatkuu

23.09.2011
Kai Estola
Kai Estolan hyvin alkanut kausi koki ensimmäisen takaiskun keväällä ja toisen Mäntsälän SM-osakilpailun alla.
Talvikaudella hienosti ajanut Kai Estola loukkasi polvensa keväällä ja kesäkauden kilpailut jäivät häneltä ajamatta. Estola teki paluun poluille Nummelan SM-osakilpailussa, jossa hän sijoittui 125-kuutioisten luokassa seitsemänneksi.

Mäntsälän SM-osakilpailun alla epäonni isku kuitenkin jälleen. - Kävin eilen lääkärissä kun treeneissä on tuntunu siltä että en ole saanu parasta irti ittestäni,kun eilen kävin ajamassa niin jo 10 min kohalla tuntu siltä että olisin ajanu koko päivän ja kädet sekä jalat ovat ihan voimattomia. Kaiken lisäksi iltaisin nousee pieni lämpö, Estola kertoo.

Lääkärin diagnoosi oli varsin normaali urheilijoille. -Lääkäri otti verikokeet ja tuloksia joudutaan odottamaan viikon mutta epäili että kyseessä olisi "ylikunto" eli kehon liika rasitus.

Estola löysi syyn oireisiin itsekin. - Olen kyllä ollu aika innokas treenaamaan ja saavuttamaan sen mitä olen menettäny sillä että en ole päässy ajamaan koko kesänä mutta nyt täytyy taas pitää 2 viikkoa pakko lepoa ja toivoo että se auttaa. Asia
tietenkin harmittaa todella paljon mutta terveyden kanssa ei kannata leikkiä.


Jani Hovi / Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

© 2009-2012 www.xracing.fi
Image 01
Image 01
Image 01