Dietrich Seistolan ja Salmisen tallikaveriksi

21.11.2011
Matti Seistola jatkaa myös ensi kaudella tutussa luokassa.
Amerikkalainen Ricky Dietrich siirtyy ensi kaudeksi Husqvarnan tiimiin enduron MM-sarjaan. Suomalaisista Juha Salminen vaihtaa luokkaa.
24-vuotias Dietrich nousi suuren yleisön tietoisuuteen Amerikassa vuonna 2006, voittamalla 18-vuotiaana WORCS-sarjan. Californiassa syntynyt Dietrich ajoi sen jälkeiset vuodet WORCS-sarjaa ja Amerikan Endurocross-sarjaa. Kawasakin motocross tiimin loukkaantumisten vuoksi Dietrich pääsi koittamaan vauhtiaan myös motocross radoilla ja päättikin siirtyä vuonna 2010 täysipäiväisesti motocrossin pariin. Kausi 2010 meni kuitenkin loukkaantumiset merkeissä, eikä tulosta syntynyt odotetusti. Kauden 2011 Dietrich ajoi VALLI Motorsport Yamaha tiimissä ja kauden päätyttyä hänen sijoitus sarjassa oli 14, joka oli pettymys monille lajia läheltä seuraavalla.

Salminen vaihtaa luokkaa

Sunnuntaina Husqvarna CH:n päällikkö Fabrizio Azzalin piti tiedotustilaisuuden ensi kauden tiimistään. Matti Seistola jatkaa jatkaa ensi kaudella E1-luokassa, johon hän saa tiimikaverikseen vuoden 2010 nuorten mestarin Lorenzo Santolinon. Juha Salminen puolestaan vaihtaa luokaa ja ajaa ensi kaudella E2-luokassa 310-kuutioisella Husqvarnalla. Alex Salvini nähdään Salmisen ohella myös samassa luokassa ja samalla kalustolla.

Viimeisenä kuljettajanaan Azzalin julkaisi Dietrichin nimen. Vielä ei ole tiedossa, missä luokassa amerikkalainen ajaa.

Kuljettajien julkistus vahvisti myös sen huhun, että Antoine Meo ja Sebastien Guillaume ovat vaihtamassa tiimiä. Huhujen mukaan Meo ajaisi ensi kaudella KTM:llä ja Guillaume puolestaan siirtyisi Gas Gasin leiriin.

Jani Hovi / Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

© 2009-2012 www.xracing.fi
Image 01
Image 01
Image 01