Daytonan avajaiset

11.12.2010
Petri Pohjamo
Xracingin kävi tutustumassa perjantaina avattuun Daytona Motorsportiin Hämeenlinnassa. Avajaisissa riitti vilskettä ja myös kisakuskit olivat paikalla.
Petri Pohjamon TM-moottoripyörien maahantuonti yritys Daytona Motorsport Ay avasi ovensa 10. joulukuuta. Lauantaina vietettiin avajaisten toista päivää ja paikalla oli asiakkaita runsaasti. - Ihmisiä on kyllä käynyt todella mukavasti ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä näkemäänsä. Tälläistä uuden opettelua tämä vähän on, mutta kyllä ole on tyytyväinen myös itsellä, Pohjamo kertoo. -Huomenna sunnuntaina jatkamme avajaisviikonloppua Jämsässä, jossa järjestämme TM-moottoripyörien koeajopäivän. Tällä hetkellä mukaan on ilmoittautunut jo 40 ajajaa, joka on erittäin hyvä määrä, Pohjamo jatkoi.

Aikanaan TM:n tehdastiimissä ajanut Pohjamo kertoo Daytonan pyrkivän palvelemaan kaikkia lajien harrastajia. - Ehdottomasti palvelemme kaikkien lajien harrastajia, emmekä pelkästään enduron, niin kuin moni luulee. Ensimmäisenä vuonna panostamme resurssien vuoksi kilpailutoimintamme vain enduroon.

Daytona Motorsport ajattaakin heti ensimmäisenä vuotenaan SM-sarjassa neljää kuljettajaa. Pohjamon itsensä lisäksi tiimin TM:llä ajavat Marko Leponiemi, Valtteri Salonen ja Lauri Salonen. -Kisatoiminnan tarkoituksena ei ole vain voittaa SM-mitaleita, vaan sen avulla voidaan tukea ja auttaa kaikkia TM-kuljettajia esimerkiksi kilpailujen huolloissa ja moottorin tai iskunvaimentimien säädöissä.

Tosin kun katsoo ja kuuntelee Daytona Motorsportin kuljettajia, niin saattaa tiimi ensi kaudella napata useammankin mitalin.


Teksti: Jani Hovi / Xracing, Daytona Motorsportin tiedote
Kuva: Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

© 2009-2012 www.xracing.fi
Image 01
Image 01
Image 01